Caída del cielo

HILJAISUUS

Alejandro, kuulin askeleen.

Hiljaisuus!

37 minuuttia, 20 sekuntia.

Haloo.

Hei.

-Hei. -Hei.

-Oletko kunnossa? -Mitä?

Mitä tapahtui? Missä olen?

Sinä... sinä putosit pihalleni.

-Missä olen? -Pihallani.

-Pihallani. -Putosit minun pihalleni.

Mitä tapahtui? Sattuuko mihinkään?

-Joo, sattuu kovasti. -Rauhassa.

-Pysy siinä. Missä asut? -Ylhäällä.

-Ylhäällä? -Pihan.

Asut siis yläkerrassa ja putosit alas. Tietenkin.

Rauhassa nyt. Älä liiku, soitan poliisin.

Miksi poliisin? En tehnyt mitään.

-Ambulanssin. Soitan ambulanssin. -Selvä, ambulanssin.

-Ambulanssi. -113.

Ei, se on korjaajan numero tai jotain sellaista.

-Sosiaaliturva. -Aivan, sosiaaliturva.

Siinä voi mennä vuosia.

Kyllä, surkeaa.

-Olisiko tupakkaa? -Mitä sanoit?

Olisiko sinulla tupakkaa?

Ei sinun varmaan pitäisi polttaa ennen lääkärin tutkimusta.

Selvä.

Minä tylsistyn helposti. Odottaminen tylsistyttää. Olen levoton.

Ei vaikuta siltä, mutta olen.

Kerran sanottiin, että on ongelma, kun en pysy paikallani.

Sekoan vaikka hammaslääkärin vastaanotolla.

Eikä siksi, että pelkäisin poraa, kuten muut, vaan koska joudun odottamaan.

Siitä tulee hässäkkä.

-Kiusallista, eikö vain? -Mitä?

Kun ei tunne toista hyvin, eikä tiedä, mistä puhua.

-Anteeksi, soittiko joku ambulanssin? -Kyllä. Pihalla, tohtori.

Tätä tietä, tohtori.

Anteeksi.

Tässä.

Onko korttia?

-Minulla on omani. -Ei, hänen.

Ei minulla ole hänen. En tiedä, onko hän jäsen.

Voihan hän sattumalta olla. Kysyn häneltä.

Mikä on sosiaaliturvanumerosi? Muistatko sen?

Onko sinulla sellaista? Hän ei vastaa.

Viekää hänet vaikka julkiseen sairaalaan.

Se on ongelma. Toivottavasti hänellä ei ole mitään.

-Ota rauhallisesti, hän hengittää. -En voi ottaa.

Minulle ei tapahdu tällaista koko ajan.

Ehkä se on teille arkipäivää, mutta ei minulle.

Ei oikeastaan, aloitin tiistaina.

Ettekö ole lääkäri?

-Käyn kurssia. -Hoitajakurssiako?

-Oletteko hoitaja? -En vielä.

Puhun kuljettajalle.

Ei hätää, olemme perillä.

-Ei, älä koske häneen! -Miksi ei?

Voi tulla oikeusongelmia.

Rauhassa nyt.

-Soitatko rumpuja? -Kyllä.

-Missä bändissä? -En bändissä, olen äänimies.

-Teet siis ääniä? -Ei, käytän valmiita ääniä. Kuljettaja?

Hän sanoi, ettemme vie häntä. Soita ambulanssi ja pyydä röntgenkuvaus.

Tiedätkö hätänumeron?

-112. -Ei, se on korjaaja.

No, katso netistä. Minulla ei ole aikaa, hätätilanne.

-Niin? -Äitini...

-Mitä? -Äitini.

Äitisi? Haluatko, että kutsun äitisi?

-Äiti. -Missä?

-Yläkerrassa... -Yläkerrassa.

Päivää. Etsin erään tytön äitiä.

-Oletko Diego? Minulla on tavarasi. -En ole... Unohda koko juttu.

Jos et ole Diego, kuka olet?

-Yritätkö säikäyttää minut hengiltä? -En tiedä, onko hän tyttärenne.

Tyttö putosi pihaani. Etsin hänen äitiään.

Diegon piti soittaa ovikelloani. En ymmärrä yhtä juttua.

Miksi avasit oven sille hölmölle?

Tyttö putosi pihaani. Hän asuu tässä talossa.

Hän asuu kai äitinsä luona. Kukakohan hän on?

Olet vakavissasi.

-Lyhyet hiukset. -Tiedän, kuka hän voisi olla.

-Tiedätkö alakerran pariskunnan tyttären? -En.

Soititko poliisille?

-Soitan poliisille. -Ei, odota.

Soita itsemurhapäivystykseen.

-135. -135.

1, 1 ,4 ,5 ,1 ,1 ,135. Itsemurhapäivystys.

-Selvä. -Älä soita poliisille.

Ei, asun sinun asuntosi yläpuolisessa asunnossa.

Minusta näytti, että putosit korkeammalta.

Kyllä, koska en pudonnut asunnostani, vaan kattoterassilta.

Täällä...

Makuuhuoneeni on olohuoneesi yläpuolella.

Tuolla keittiösi paikalla minulla on kylpyhuone.

Ja olohuoneeni on makuuhuoneesi paikalla.

-Outoa. -Mitä?

Se vain on outoa. Yleensä kylpyhuoneet ovat päällekkäin putkien vuoksi.

Mutta eivät aina.

Sinun pitäisi mennä sairaalaan. Hoitaja sanoi...

Kuulin, hän puhui joitain röntgenkuvista.

Kuulitko sen? Luulin, että olit tajuton.

Siinä rajoilla. Oikeastaan en halunnut vastata kysymyksiin.

Juuri nyt sinun pitää mennä sairaalaan.

Putouksessa saattoi murtua jotain, ja sinulla voi olla sisäistä verenvuotoa.

Ei sinun tarvitse soittaa. Oikeasti. Ole kiltti.

Minuun sattui vähän, mutta ei se kummempaa ole.

-Oletko varma? -Kyllä.

Ota kiinni.

-Ei. -Näin.

-Kokeillaan. -Yksi, kaksi, kolme.

-Päästä irti! -Mitä tapahtui?

En tehnyt mitään!

Sinun pitää mennä sairaalaan. Rauhoitu.

-Tuon sinulle vettä. -Ja soita ambulanssi.

-Haluatko jotain syötävää? -En.

Tässä, juo tämä. Hitaasti.

-Rauhassa nyt. -Selvä.

Anna jonkun sukulaisesi numero.

Tarvitset vain ambulanssin numeron.

Menen sairaalaan, enkä enää vaivaa sinua.

Ei siitä ole vaivaa. Annan sukulaisen numeron auttamaan tulevalle.

He asuvat kaukana Pergaminossa.

Sehän on lähellä, kolmen tunnin matka. Kerro sukulaisille.

Älä soita. Tiedän kyllä, miten se menee.

Äiti pyytää sedältä autoa lainaksi, sedällä kestää ja äiti sairastuu.

En halua heidän tietävän, ja pärjään yksin. Soita ambulanssi.

-Ota tämä. Menemme klinikalle. -Mitä sinä meinaat?

En jätä sinua yksin.

Sinulla on omakin elämä. Teit jo tarpeeksi.

Oletko varma? Mutta...

AMBULANSSI

-Hei. Olen... Muistat varmaan naisen... -Kyllä.

Halusin tietää, miten voit.

-Miten sinä voit? -Tämä nolottaa kovasti.

-Voitko hyvin? -Olen ihan kunnossa.

Tulin juuri sairaalasta. He tekivät kaiken.

He sanoivat, että minua onnisti, ottaen huomioon korkeuden.

-Onneksi. -Aivan. Onneksi.

-Tule sisään. -Hetkeksi vain. Haluan kertoa jotain.

Selvä. Autan sinua.

-Ei tarvitse. -Oletko varma?

-Tuohon! -Olen kunnossa!

No niin. Siinä.

Halusin sanoa, että...

Tunnen olevani sinulle velkaa.

Olisi hyvä tapa hyvittää apusi kutsumalla sinut illalliselle luokseni.

Ensi lauantaina. Oliko suunnitelmia?

Ensi lauantaina...

Minulla on suunnitelmia.

En vain muista juuri nyt mitä, mutta...

Voin siirtää sen toiselle päivälle. Unohdin sen muutenkin.

Mikä nimesi on?

-Julia. -Julia..?

-Julia Santangeli. -Julia Santangeli.

-Voinko tuoda jälkiruoan? -Kuulostaa hyvältä.

-Nähdään. -Hei.

"Santangeli."

Aivan, röntgenkuvat. Hetki.

-Ei, en pysty... -Mitä?

-Mitä? -En pääse yksin yläkertaan.

Autan sinua.

Yksi, kaksi, kolme. No niin.

-Mikä on vialla? -En pysty.

No niin.

-Ja... Oletko kunnossa? -En.

Yksi, kaksi, kolme.

-Noin! -Huudat korvaani.

-Yksi, kaksi ja... -No niin.

-Yksi, kaksi, kolme. -Odota.

Melkein perillä. Vielä vähän.

Ei melkein perillä. Meillä on koko tuo matka.

Yksi, kaksi ja kolme!

-Olen pahoillani. -Ei, minä.

Valmista tuli. Eihän se niin vaikeaa ollut. Odota.

Onko jokin vialla?

Mitä nyt? Pyörryttääkö?

Ei. Minulla ei ole avaimia.

En tiedä, ne saattoivat pudota.

Pihallesi. Ne ovat varmaan siellä.

-Mistä tiedät? -Onko sinulla vara-avaimia?

Ei.

No niin. Tuohonko? No niin.

Me olemme perillä!

Soitetaan lukkosepälle.

Tähän aikaanko? Tiedätkö, mitä se maksaa?

Voin tilata taksin viemään jonkun luo.

-Ystävän tai... -Ei.

Minä vain mietin...

Voin mennä hotelliin.

Ongelmana on vain...

Minulla ei ole rahaa, koska minulla ei ole lompakkoani.

-Nuku sitten täällä. -Ei.

-Soitetaan huomenna lukkosepälle. -Ei onnistu.

Olet jo tehnyt niin paljon puolestani.

Selvä. Se vain tuli mieleeni.

Jos se ei haittaa...

-Mitä? -Käteni. Ei hätää, se on kunnossa.