Catching Killers

Aspen Hill Roadilla on kuollut mies.

Mikä mies?

Taivas. Tämä on…

Rouva, kuunnelkaa. Mikä on hätänä?

Mies on tapettu edessäni.

Yksi uhri, verta kaikkialla. Olen Mobil-asemalla…

Rikospaikalla riitti liikennettä. Se ei ollut turvattu.

Hain takakontista luotiliivin.

Jos paikalla oli ampuja, emme voi tehdä työtämme ammuttuina.

Sitten syttyi kaaos.

Montgomeryn piirikunta. - Joku on ammuttu takapihallamme.

Tarvitsemme ambulanssin Millsin ja Connecticutin kulmaan.

Uhrin nenästä ja suusta tulee verta.

En miettinyt, milloin se loppuisi, vaan minne isketään seuraavaksi.

Hätänumero. - Kuulin kovan äänen. Ehkä aseesta.

Nainen ammuttiin parkkipaikallamme. - Pelottaa.

Mietin, että tästä tulee melkoinen helvetti.

SARJAMURHAAJIEN JÄLJITTÄJÄT: TAPPAMAAN KOULUTETUT

Huomenta.

Olen Terry Ryan, eläköitynyt rikostutkija Marylandin Montgomeryn piirikunnasta.

Isäni oli televisioalalla,

hän oli paikalliskanavan johtaja -

ja meni usein rikospaikoille.

Pääsin usein mukaan.

Muistan, että ehkä 10-vuotiaana hyppäsin autoon,

ja ajoimme rikospaikalle.

Kaverini pitivät sitä hölmönä.

Siinä tutustuin murhatutkintaan.

Minut määrättiin vakavien rikosten osastolle.

Siellä olin murhaosastolla, kun nämä tapaukset alkoivat.

Se ei ollut tavallinen aamu.

3. LOKAKUUTA 2002

Rikospaikka oli Aspen Hill Roadilla, joka johtaa Washington DC: hen.

Käynnissä oli vielä aamuruuhka.

Paikalla oli jo useita poliiseja,

jotka olivat rajanneet alueen poliisiteipillä.

He kuulustelivat ihmisiä.

Tankkaamaan tullut nainen oli kuullut pamahduksen.

Uhri oli kaatuessaan sanonut: "Minua on ammuttu."

Kukaan ei ollut nähnyt kenenkään juoksevan tai ajavan pakoon.

Mitään tekoon viittaavaa ei ollut.

Meillä oli yleinen käsitys, mistä suunnasta luoti tuli,

mutta emme tienneet, oliko tekijä ampunut autosta -

vai vastapäisestä ostoskeskuksesta.

Etsin ammusta.

Tai hylsyä.

Emme löytäneet mitään.

Esimieheni ylikonstaapeli Roger Thomson -

johti ryhmäämme.

Roger oli mitä parhain esimies.

Sinun on…

Teimme sen jo.

Teittekö?

Vartuin Montgomeryn piirikunnassa.

Kävin siellä kouluni ja lukioni.

Sitten työskentelin siellä koko urani.

Olin poliisi 30 vuotta.

Olin rikostutkija 20 vuotta.

Nautin palasten yhdistämisestä ja juttujen ratkaisemisesta.

Kun pääsin Mobil-asemalle, Terry Ryan kertoi -

paikan tapahtumista.

Sitten sain puhelun -

toisesta ampumatapauksesta.

Naista oli ammuttu hänen istuessaan penkillä pikaruokapaikan edessä.

Vain noin 1,6 kilometrin päässä.

Kaksi rikospaikkaa syntyi minuuttien sisällä.

Hyvin epätavallista.

Montgomeryn piirikunnassa ei ole kovinkaan montaa murhaa.

Kenet voisin lähettää paikalle? Väki oli näet loppunut kesken.

Puhuin puhelimessa komentajien sekä molempien rikospaikkojen väen kanssa.

Sitten sairaalalta soitti rikostutkija -

kertoakseen, että hänen tutkimansa onnettomuus olikin ampumatapaus.

Uhri leikkasi nurmikkoa ja hänet ammuttiin päivänvalossa -

kuten muutkin uhrit.

Murhauhreja oli siis kolme,

eikä tekijästä ollut silminnäkijähavaintoja.

Se oli ongelma. Mistä hemmetistä oli kyse?

Tällaista emme olleet kohdanneet ennen.

Pelkäsin, että minuakin ammutaan.

En tiennyt, mistä tekijä oli ampunut.

Roger oli nähnyt kaiken.

Mutta saatoin aistia, että tunnelma oli nyt erilainen.

Intensiivinen.

Jokainen komentoketjun esimies oli Rogerin kimpussa.

"Mitä tiedät?" Ja tämä tilanne oli vieras.

Kerrottavaa ei ollut.

Todistajia ei ollut.

Kaikki kuulivat laukauksen, mutta kukaan ei nähnyt mitään.

Adrenaliini jyllää,

ja sitä yrittää hillitä.

Sitä yrittää estää itseään sekoamasta.

Kuvaa käsivaralta, Doug.

Paikalle virtasi toimittajia ja kuvaajia.

Takanani on Mobil-huoltoasema.

Täällä uhri ammuttiin…

Yritimme pitää heidät pois rikospaikalta, mutta se oli vaikeaa,

koska väkeä oli liian vähän.

Juuri tapahtunutta. Rikostutkijat jatkavat…

…yhdistää kolme ammuntatapausta:

tankkaava mies, penkillä istunut nainen…

Toimittajia ja kuvaajia oli enemmän kuin poliiseja.

Rehellisesti sanottuna se vaikeutti työtämme.

Montgomeryn piirikunnassa ampuja on yhä vapaalla jalalla.

Oli vaikeaa jutella kollegojen kanssa, koska media ja lainvalvojat -

käyttivät silloin samaa langatonta operaattoria.

Radioliikennettä oli paljon.

Hätäkeskus.

Tarvitsemme ambulanssin Millsin ja Connecticutin kulmaan.

Taas se alkaa.

Huoltoasemalla ammuttiin taas muutaman kilometrin päässä.

Soitin äidilleni, koska hän kävi sillä asemalla,

ja käskin häntä pysymään sisällä.

"Älä poistu kotoa."

Roger lähestyi minua ja sanoi:

"Ikävä kertoa, mutta on neljäskin tapaus.

Sinne on saatava joku. Menetkö sinä?"

Uhri oli parikymppinen äiti.

Neiti Rivera imuroi autoaan,

joka oli pysäköity tuon imuriautomaatin viereen.

Lori-Ann Riveran miehelle soitettiin.

Hän tuli paikalle.

Minun piti ilmoittaa hänen vaimonsa kuolemasta.

Näin hänestä sen tunteen. Hän suri.

"Mitä sanon lapselleni?"

Anteeksi, tämä vain on…

Ihan rauhassa.

Pärjään kyllä.

Pääsin viimein toimistolle yhdistelemään jutun palasia.

Saisin tutkia saamiani tietoja ja yrittää saada niistä jotain irti.

Saimme yövuorolaisilta tiedon -

ampumatapauksesta edellisenä iltana.

Noin klo 18 herra Martin ammuttiin ostoskeskuksessa,

eikä tapauksella ollut taaskaan silminnäkijöitä.

Uhreja oli siis viisi.

2. LOKAKUUTA, KLO 18.04

Edellisenä iltana herra Martin ammuttiin.

Seuraavana aamuna ammuttiin herra Buchanan.

Todistajat kuulivat pamauksen.

He luulivat, että ruohonleikkuri oli räjähtänyt.

Walekar ammuttiin Mobil-asemalla.

Sarah Ramos ammuttiin ostoskeskuksella Mobil-asemalta pohjoiseen.

Sitten Rivera ammuttiin Shell-asemalla.

Yleensä uhrin ja epäillyn välillä on jonkinlainen yhteys.

Ovatko he kaikki työtovereita tai naapureita?

Oliko heillä selkkaus saman henkilön kanssa?

Meidän on jututettava uhrien perheitä -

nähdäksemme, onko yhteyttä.

Se on rikostutkijan päätehtävä.

Yritämme yhdistää palaset.

Yritimme selvittää tietoja, ja esimieheni kertoi minulle -

olevansa vastuussa tutkinnasta.

FBI oli mukana.

ATF oli mukana.

Oli jonkinlainen helpotus tietää, että paineet hellittivät -

ja joku muu ottaisi vastuun.

Hei.

Aloitetaan 3:sta lokakuuta ja jatketaan sitten muihin asioihin.

Aivoni eivät mene taaksepäin, vain eteenpäin.

Olen Michael Bouchard.

Olin erikoisagenttina Baltimoren kenttäosastossa -

alkoholin, tupakan, tuliaseiden ja räjähteiden virastossa.

Yksi tehtävistäni kenttäosastossa -

oli hoitaa tiedostus.

Kun saavuin paikalle, päämajan edustalla -

oli noin 50–60 median edustajaa.

En odottanut sitä innolla -

etenkään näissä olosuhteissa,

mutta DC on kuin kalamalja.

Mitä ikinä tekeekään, kaikki näkevät sen.

Agentti Bouchard, mikä virasto johtaa tätä tutkintaa?

Kysymyksiä piisasi.

Mikään tästä…

…ei käsitellä…

Todistajanlausuntoja ei juuri ollut, emmekä tienneet, mitä etsimme.

Eli lehdistölle ei ollut paljastettavaa.

En voi vastata, pahoittelen.

Agentti Bouchard…

Kiitos.

Merkittävin todiste oli ballistiikka.

LUODINSIRPALE

Jokaisesta uhrista otettiin luoti.

Nämä ammukset vietiin ATF:n laboratorioon.

Se oli poliisiaseman lähellä.

Luotin Walter Dandridgeen, joka oli laboratoriossa töissä.

Hän oli huippuluokan tutkija. Luultavasti yksi maan parhaista.

Muistan Mike Bouchardin. Hän oli iso kiho,

joihin me työläiset emme juuri törmää.

Hän on nöyrä tyyppi. Hän tekee töitä, ahkeroi -

ja ratkaisee juttuja.

Tämä oli jatkuva tilanne.

Paineet kasvoivat, ja vastauksia haluttiin heti.

Ensimmäinen ammus ja sirpaleet -

olivat löydösteni mukaan kivääristä.

Se oli .223-kaliiperinen Remington-ammus.

Jokaisessa saman aseen ammuksessa on samanlaiset jäljet.

Sain selville, että jokainen saman päivän luoti -

oli samasta aseesta.

Se oli iso löytö.

Kun tiesimme, että tapauksissa käytettiin kivääriä,

tekijä oli luultavasti tarkka-ampuja.