Mudbound

NETFLIX ESITTÄÄ

NETFLIX-ALKUPERÄISELOKUVA

Pidä kiirettä.

Emme ehdi ajoissa.

Varmasti. Meidän on pakko.

Huilaa vähän.

Minun vuoroni.

"Varmasti. Meidän on pakko."

Veljeni Henry.

Aina varma siitä, että kaikki menisi niin kuin hän toivoi.

Sää kuivuisi ajoissa ennen puuvillan kylvämistä.

Saisimme kuopan kaivettua ennen myrskyn tuloa.

Jumalauta!

-Jessus! -Mitä?

Orjan hauta.

Mistä tiedät?

Ammuttu päähän.

Karkuri varmaankin.

-Se siitä sitten. -Miten niin?

En pane isää orjan hautaan. Hän ei olisi sietänyt ajatusta.

Vedä minut ylös.

Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Nyt riittää, veli!

Tule ylös.

Tulehan.

Jukoliste!

No niin. Odota siinä.

Haen tikkaat.

Henry!

-Missä olet? -Tässä.

Veljeni Henry.

Aina varma siitä, että kaikki menisi niin kuin hän toivoi.

Eikä pikkuveli...

Jamie.

...koskaan pettäisi häntä.

Mikä sinua vaivaa?

Luulin, että jätät minut tuonne.

Miksi minä niin tekisin?

Kun mietin maatilaa, mieleeni tulee muta.

Se paakkuuntuu polviin ja hiuksiin.

Marssii lattian poikki saappaanmuotoisina läiskinä.

Näin ruskeita unia.

Nostetaan.

-Nosta sitä. -Lasketaan alas. Seis.

Pannaan köydet pitkittäin ja lasketaan arkku päistä.

Se on liian kapea. Se saattaa hajota.

-Yritetään edes. -Ei.

-Hap! -Henry. Älä.

Ei se ollut minun syytäni.

-Varoitin poikaa. Kumpaakin. -Anna olla.

Odota hetki.

Tulisitko avuksi?

Arkku pitää saada hautaan.

Olin 31-vuotias neitsyt, kun tapasin Henry McAllanin keväällä 1939.

Asuin vanhempieni kanssa lapsuudenkodissani.

Maailmani oli pieni. Hän pelasti minut syrjään jäämiseltä.

Olette kuulemma kouluja käynyt mies.

Insinööri.

Insinöörin tutkinto Ole Missistä.

Kuulitko, Laura? Insinöörin tutkinto.

Jopas.

Laurakin on opiskellut.

Hänellä on opettajan pätevyys. Olemme ylpeitä hänestä.

Siskokulta on perheen älykkö. Paremmat arvosanat kuin minulla.

-Sain kuulla siitä loputtomiin. -Hän on fiksu.

Laura, soita pianoa päivällisen jälkeen.

Hän laulaakin kuin enkeli.

Esitä jotain herra McAllanille.

-Äiti. -"Ave Maria" on ihana.

-Todella kaunis. -Äiti.

Mitä?

Teddy ei tuonut uutta pomoaan hymnejä kuuntelemaan.

Kysytään häneltä itseltään.

Haluaisitteko kohta kuulla musiikkia?

Pidän hymneistä.

Hän pitää hymneistä.

En ollut tottunut miesten ihailuun. Halusin lisää.

Se toi vaihtelua aitoon sääliin -

ja tekoystävällisyyteen, jota vanhapiika sai osakseen.

Hänellä ei ollut tarvetta puhua koko ajan.

Minulla ei ollut samanlaista itsevarmuutta.

En voi sanoa rakastuneeni häneen silloin,

mutta kiitollisuuteni häntä kohtaan ylitti kaiken muun.

Veljeni Jamie tulee viikonloppuna Oxfordista.

Haluan, että tapaatte.

Tuolla hän tulee.

Veli!

-Näytät hyvältä. -Samoin.

Memphisin ilmasto sopii sinulle.

Vai mistä se johtuu?

Neiti Chappell, tässä on veljeni Jamie.

-Hauska tavata. -Ilo on minun puolellani.

Hän kuvittelee olevansa joku näytelmähahmoistaan.

Mikä niistä, veli hyvä? Hamlet? Faust? Prinssi Hal?

Sellainen, jolla pääset palkoille.

Mitä neiti sanoo?

Olette pikemminkin Puck.

-Kuka Puck? -"Houkkoj' ihmiset on vaan."

Puck on ilkikurinen haltija.

Hän on peikko.

Suo anteeksi, veli. Yritän tehdä vaikutuksen.

Laura ei ole höynäytettävää sorttia.

-Lähdetäänkö? -Lähdetään.

Kerroin isäukolle tulostasi.

Haluan kuulla lopun.

Olin veden alla -

puolitajuttomana, verissäni. Hengenlähtö oli varma.

Yksi vuoden -27 suurtulvan uhreista.

-Et ole kertonut tästä. -Juttu ei pääty siihen.

Mitä tapahtui?

Näin hohtavan valon. Se oli kuin tähdenlento.

Iso käsi ilmestyi. Luulin, että Jumala oli tullut noutamaan.

Se olikin rakas isoveljeni Henry.

-Pelastit hänet. Olet sankari. -Näin on.

Olisiko pitänyt antaa hänen hukkua?

Malja tulevaisuudelle, mitä se sitten tuokaan.

Toivotan onnea, hyvää terveyttä ja menestystä,

ja jos hän huolii sinut, talon täydeltä lapsia.

Kaikkea hyvää teille.

Kuplivaa.

Sopiiko, jos tanssin tyttösi kanssa?

Lähtisikö neiti pyörähtelemään?

Mielelläni.

Jamie näki asiat eri tavalla.

Kun hän katsoi minua, en tuntenut olevani näkymätön.

-Palaan kohta. -Selvä.

Olet oikein sievä tänään.

Kiitos.

Jamiellä on sellainen vaikutus tyttöihin. Hän saa heidät hehkumaan.

Näen, että hän pitää sinusta.

Hän pitää varmaan kaikista.

Hameväestä ainakin.

Henryn kosinta ei ollut sellainen kuin olin kuvitellut.

Hän ei polvistunut, ja kysymys oli pikemminkin toteamus.

Henry ei ollut romantikko.

Hän oli jämerä.

Kotielämä oli ihanaa.

Henryn totteleminen ja kotiin odottaminen oli tehtävä, johon minut oli tarkoitettu.

Kun Amanda Leigh syntyi, omistauduin hänelle.

Sitten saapui päivä, jona kaikki muuttui.

Ikiajoiksi.

Joulukuun 7. päivä vuonna 1941 -

jää historiaan häpeällisenä päivänä.

Amerikan yhdysvaltoja vastaan on tehty harkittu yllätyshyökkäys -

Japanin keisarikunnan meri- ja ilmavoimien toimesta.

Maan, jonka kanssa Yhdysvalloilla on ollut sopu -

ja jonka pyynnöstä...

Isä lainasi Robert-herran väen autoa viedäkseen minut.

Muistan sen parhaiten.

Ensimmäiset ja viimeiset seikat -

jäävät aina mieleen.

Kiitos.

Rukoilemme puolestasi.

Ethän unohda meitä.

En.

En unohda.

Pidä huolta itsestäsi.

Pidän kyllä.

Tehkää töitä. Auttakaa äitiä.

-Onko selvä? -Autamme kyllä.

Pitäkää heittiöt loitolla, ettei Lilly May aikuistu liian pian.

-Tule sitten kotiin. -Tulen.

Tule kotiin asti. Kuulitko?

-Olet rakas, äiti. -Niin sinäkin.

Kiitos.

En saattanut katsoa.

Enkä katsonut.

Sanotaan, että lähdön katsominen tuo huonoa onnea.

Tunsin hänen sydämensä sykkeen kädessäni.

Muistan joka lyönnin.

Hän oli lämmin ja elossa.

Tunnen hänet läpikotaisin.

Tein kaikkeni, etten olisi kääntynyt katsomaan.

Minulla ei ole lempilasta.

Rakastan jokaista yhtä lailla, niin kuin kaikki äidit tekevät.

Mutta niiden neljän vuoden aikana,

kun hän oli poissa,

rukoilin vain hänen puolestaan.

Jumala antakoon minulle anteeksi.

Sillä tavalla.

Kaivetaan.

Kuokihan, Ruel.

Vielä vähän. Ruoka on valmista, kun menemme sisälle.

Mitä työ hyödyttää?

Isoisäni ja isosetäni, isoäitini ja isotätini,

isäni ja äitini -

kaivoivat, kyntivät, pehmittivät, istuttivat, kitkivät, kasvattivat,

kulottivat ja kaivoivat taas.

He raatoivat koko elämänsä tällä maalla, joka ei olisi koskaan heidän omansa.

Raatoivat itsensä hikeen, hikoilivat itsensä verille -

ja vuotivat verta, kunnes kuolivat.

Kuolivat sen 80 hehtaarin multa kynsiensä alla.

Kuolivat kuopien kovaa, ruskeaa tannerta, joka ei ollut koskaan heidän omansa.

Heidän työnsä oli turhaa.

Nyt tämä mies, tämä paikka, tämä laki -

sanoo, että tarvitaan omistuskirja.

Calvin Augustuksen maat ovat tuolla.

Hänen kaverinsa Leo osti tuon.

Tuossa on varmaan hehtaarin verran.

Voisipa aidat pystyttää lyijystä.