Room 237

Eurooppa

Juliste, joka julkaistiin Euroopassa tai ainakin Englannissa-

ennen elokuvan julkaisemista, sanoi:

"Kauhun aalto, joka pyyhkäisi Amerikan yli."

Kubrick valvoi julisteita hyvin tarkasti.

Se piti nähdä kaksi kertaa. Muistan nähneeni sen Euroopassa.

Olin ABC Newsin Rooman johtaja.

"Kauhun aalto, joka pyyhki yli Amerikan"? Mistä hän puhuu?

Mieleen tulee, että hän puhuu-

Hohto-kirjan vaikutuksesta. Ehkäpä.

Vai juuri julkistetun elokuvan vaikutuksesta? Se ei oikein sopinut.

Mainen Portlandista Oregonin Portlandiin pyyhkäissyt kauhun aalto-

-olivat kansanmurha-armeijat ja valkoiset miehet raivauskirveineen-

-jotka toivat muun muassa kaivannaisteollisuuden-

-mutta se oli Amerikan yli pyyhkäissyt kauhun aalto-

joka kauhisti tietenkin intiaaneja.

Huone 237 Hohdon 9-osainen tutkimus

Haastattelijat

Katsoin elokuvan Leicester Squaren elokuvateatterissa Lontoossa.

Muistan kaiken hyvin selvästi. Jopa istuimemme.

Jos menisimme sinne, voisin näyttää ne aika takaa vasemmalta.

Olin kauhuissani heti alun helikopterikuvauksesta asti.

En tiennyt, mitä tulisi. Taisin ikään kuin istua-

-tuolin etureunalla, etten putoaisi.

Muistan tarttuneeni vyöni solkeen vasemmalla kädellä-

-etten putoaisi ja että hallitsisin kauhua elokuvan aikana.

En tiennyt, mitä seuraisi.

En ollut lukenut kirjaa, tuskin nähnyt julisteita.

Muistan, että olin järkyttynyt, kun elokuva loppui.

Lähdimme teatterista ja menimme-

-alas maanalaiseen parkkihalliin, jotta voimme lähteä autolla.

Kun ajoimme ulos hallista, istuin vasemmalla takaistuimella-

-ja ajattelin, mikä se oli? Mikä se oli? Mikä se oli?

Visuaalinen mielikuvitukseni taisi katsoa-

-Calumet-leivinjauhetta Dannylle puhuvan Hallorannin pään takana.

Tiesin, mitä Calumet tarkoitti. Rauhanpiippua.

Ajattelin mielessäni: rauhanpiippu, intiaanit.

Hyvänen aika, niitä on kaikkialla siinä elokuvassa.

Häviäjän on pidettävä Amerikka puhtaana.

Yhtäkkiä sanoin ystävilleni-

-että elokuva oli intiaanien kansanmurhasta.

He sanoivat: "Mitä oikein puhut"?

Kerroin heille Calumet-leivinjauheesta.

Ensin näin yksittäisen leivinjauhepurkin-

-ja koko nimi "Calumet" näkyi, joten ei ollut pikkutyttöjen kakseutta.

Tämä on rehellinen totuus, heidän aito rauhanpiippunsa.

Toisen kerran Calumet on huolellisesti asetettu-

-Jack Nicholsonin pään taakse, kun hän puhuu Gradylle.

Ei syytä hermostua, Mr Grady.

Selvitän tilanteen heti, kun pääsen täältä pois.

Niitä on kuusi tai seitsemän pinossa ja kaikki eri suuntiin-

eikä yhtä voi lukea kokonaan.

Olen aina tulkinnut ne rikotuiksi ja epärehellisiksi rauhansopimuksiksi.

Nämä kaksi kaveria, Grady ja Jack, eivät ole rehellisiä toisilleen.

Grady yrittää saada Jackin tappamaan perheensä ja tekemään kansanmurhan.

Kubrick päättää usein elokuvansa arvoitukseen-

-ja teatterista poistuessa on pakko sanoa: "Mitä ihmettä se oli?"

Hän laittoi kohtauksiin asioita, jotka toimivat vahvistuksina-

-kun ihmiset alkoivat miettiä, mistä elokuvassa oli kyse.

Tiedämme, että hän teki näin.

Yhdessä kirjoista onkin valokuva, jossa Kubrick-

-järjestelee huolellisesti hyllyjä tuossa kuivavarastossa.

Mietin jälkeenpäin, että miksi minä näin tämän, mutta muut eivät?

Se on eri tekijöiden yhdistelmä.

Kasvoin Chicagossa ja Calumetin sataman pohjoispuolella.

Vietin kesiä hiekkadyyneillä Lake Michiganin pohjoispuolella.

Isäni vei minut ja siskoni keräämään intiaanikeramiikan sirpaleita.

Silloin, 1980, olin jo käsitellyt 5 vuotta Libanonin kansallissotaa.

Tein juttua Johannes Paavali II:sta. Olin Rooman toimistojohtaja-

-ja olin kuuntelemassa hänen puhettaan-

-sillä hän koki holokaustin sen ytimessä ja muita kauhuja.

Joten nuo tekijät olivat pinnalla, kun menin katsomaan Hohdon.

Pidin sitä suuren elokuvatekijän kauhuelokuvana.

Kaikki edellä mainitut asiat yhdisti vain pieni avain-

Calumet-leivinjauhepurkki, ja satuin vain tajuamaan asian-

-kun ajoimme ulos maanalaisesta parkkihallista Leicestar Squarella.

Näin elokuvan ensimmäisen kerran 1980 ja katsoin sen kai kahdesti.

Voin sanoa, että muistan hiihtäjäjulisteen, se jäi mieleeni.

Myös toimiston ikkunan, joka sekin syöpyi mieleeni.

Muistan, että ihmiset olivat lehdessä myöhemmin pettyneitä-

-ja muistan tuttujen keskustelusta pettymystä siitä-

-ettei se ollut enempää kauhuelokuva.

Mikään Kubrickin elokuva ei ole tavallinen elokuva.

Tajusin sen 10-vuotiaana, kun näin elokuvan 2001.

Ajattelin, että elokuvan tarkoitus oli saada minut ajattelemaan.

Minulla oli ensimmäinen uskonnollinen elämykseni-

-kun näin elokuvan 2001: Avaruusseikkailu vuonna 1968.

Olin älykäs lapsi ja pidin taiteesta-

mutta en pitänyt elokuvista-

-ja pidin niitä ala-arvoisena taiteena.

My Fair Lady ja Doctor Doolittle ilmestyivät silloin-

-eikä 60-luku juuri loistanut elokuvillaan.

Tyttöystäväni kertoi minulle-

-että halusi nähdä uudelleen edellisenä iltana näkemänsä elokuvan.

Hän vei minut Cinerama Dome -teatteriin-

-enkä ikinä ollut kuvitellut, että elokuva voisi vaikuttaa niin kuin se-

-ja näyttää asioita, joita en ollut nähnyt.

Se oli älyllisesti haastava ja samalla taiteellinen mestariteos-

-mitä tulee ääniraitaan, visuaalisuuteen ja tarinaan.

Kun elokuva loppui, en voinut nousta tuolistani.

Olin täysin näkemäni halvaannuttama-

Horjuin ulos teatterista täysin muuttuneena ihmisenä-

-ja päätin sinä hetkenä, että halusin loppuelämäni-

-vain tehdä elokuvia tavalla tai toisella, ja niin olen tehnytkin.

Joten olen Stanley Kubrickille ja 2001: Avaruusseikkailulle velkaa-

-kaiken, mitä minusta on tullut elämässäni.

Näin useita Kubrickin elokuvia ennen akateemista kiinnostustani häneen-

-ja menin katsomaan Hohdon vuonna 1980-

-eikä se suoraan sanoen tehnyt vaikutusta.

Pidin muita näkemiäni Kubrickin elokuvia parempina-

-mutta kun ajattelin elokuvaa jälkeenpäin ja muutenkin-

-siinä oli asioita, jotka vaivasivat minua kuin olisin ohittanut jotain-

-joten menin katsomaan sen uudelleen.

Aloin nähdä toistuvia asioita ja yksityiskohtia-

joita en ollut ennen huomannut-

-joten katsoin elokuvan yhä uudelleen.

Koska olen koulutukseltani historioitsija-

-ja erikoisalaani on Saksan ja etenkin Natsi-Saksan historia-

-aloin vakuuttua yhä enemmän siitä-

-että syvällä elokuvassa on holokaustiin perustuva viitekehys.

Taisin kiinnittää huomion kirjoituskoneeseen-

-joka oli saksalaista merkkiä, mikä voi tuntua satunnaiselta-

-mutta tiesin jo silloin Kubrickista sen-

-ettei hänen elokuvissaan voi pitää juuri mitään satunnaisena.

Että etenkin tavarat, värit ja musiikki-

-voivat olla tarkoituksellisia tai ilman tarkoitusta.

Mietin: "Miksi saksalainen kirjoituskone?"

Siihen liittyen aloin nähdä...

...numeron 42 esiintyvän elokuvassa.

Kun Saksaan erikoistunut historioitsija liittää luvun 42-

-saksalaisen kirjoituskoneeseen, hän päätyy holokaustiin-

sillä natsit päättivät vuonna 1942-

-tuhota kaikki juutalaiset, jotka vain voivat-

-ja he tekivät niin mekaanisesti, tehdasmaisesti ja byrokraattisesti.

Niin luvun 42 rinnastaminen kirjoituskoneeseen-

-avasi minulle elokuvan historiallisen sisällön.

Adler tarkoittaa saksaksi kotkaa-

ja kotka oli natsi-Saksan symboli.

Se on myös Yhdysvaltojen symboli.

Kubrick on käyttänyt kotkia valtiovallan symboleina.

Kubrick luki Raul Hilbergin kirjan Euroopan juutalaisten tuhosta.

Hilberg keskittyy tappokoneistoon-

korostaen sen byrokraattisuutta-

-joka ilmeni listoina ja kirjoituskoneina.

Spielberg käytti tätä Schindlerin listassa-

-joka alkaa kirjoituskoneilla ja listoilla-

ja päättyy tietenkin listaan.

Puhuin Raul Hilbergin kanssa tämän vieraillessa Albia Collegessa.

Hän ja Kubrick kävivät kirjeenvaihtoa tästä.

Se, että hän luki kirjan 1970-luvulla-

-kun Hitleristä, holokaustista ja natseista oltiin kiinnostuneita-

-kertoo meille, että saksalainen kirjoituskone-

-jonka väri muuten vaihtuu elokuvan aikana, mitä ne eivät yleensä tee-

-on erittäin tärkeä tämän historiallisen tapahtuman viitteenä.

Olin 10 vuotta töissä elokuva-arkistossa-

-pikakelaten toisen maailmansodan 10 kertaa päivässä-

-mutta kun näkee asioita yhä uudelleen, niiden merkitys muuttuu.

Kuten kun näkee näitä-

-toisen maailmansodan uutiskeloja-

-alkaa pian tajuta, että kaikki on väärennetty filmille.

Ei näe sotilaita hyökkäämässä Normandiaan.

Näkee sotilaita hyökkäämässä Hollywoodin rannalle.

Ei näe lentokonetta lentämässä Japaniin.

Näkee lentokoneen lentävän New Mexicon yllä.

Näytetään lavastettua sankaruutta-

-kuten miehiä liikkumassa koneiden kanssa-

mutta ei näe, mistä he puhuvat.

Kubrick taitaa leikkiä tällä.

Hän leikkii sillä, miten visuaalinen tieto hyväksytään.

Myös tietämättömyydellä sen suhteen.

Hän sijoittaa usein erityisiä vihjeitä-

joita näkee esimerkiksi nurkassa.

Mahdollisuus tähän on jokaisessa kohtauksessa.

Kuten se, että TV:ssä ei ole johtoa.

Myös jotain yksinkertaista. Kuten kun he tuovat liikaa matkatavaroita ylös.

Jack katsoo heidän tuomaansa matkalaukkupinoa-

joka on auton kokoinen.

Paljon siitä on vitsejä, kuten kiertokävely.

He ylittävät kadun labyrintista mennäkseen katsomaan autotallia-

-ja auto saavuttaa heidät ja leikkaa suoraan edestä.

Olennaisen tiivistäminen

Olin odottanut elokuvaa ja lukenut Stephen Kingin kirjan etukäteen-

ja pidin sitä kiehtovana tarinana.

Olin myös viettänyt paljon aikaa Stanley Hotelissa Coloradossa-

-josta King sai innoituksen Hohdon kirjoittamiseen-

-joten minulla oli jonkin verran taustatietoja.

Näin elokuvan heti sen ilmestyttyä-

ja olin todella pettynyt.

Lähdin teatterista ihmetellen, mitä olin juuri todistanut.

Itse asiassa arvostukseni Stanley Kubrickia kohtaan-

väheni sen jälkeen.

Olin pettynyt, mutta silti katsoin sen muutaman vuoden välein.

En voinut tajuta, miksi halusin katsoa elokuvan, josta en pitänyt-

ja nyt näitä vuosia myöhemmin-

-tiedän, miksi se on hieno elokuva ja mestariteos-

-mutta ei syistä, joita useimmat ajattelevat.

Olemme tekemisissä kaverin kanssa, jonka ÄO on 200.

Uskon, että Stanley Kubrick oli-

-Barry Lyndonin lopettaessaan kyllästynyt.

Hän oli valloittanut elokuvan tekemisen maiseman.