Jungle Cat

TOSITAPAHTUMIIN PERUSTUVA SEIKKAILUELOKUVA

Kaikista maapallon kotieläimistä

kissa on ihmisen pitkäikäinen ystävä ja kumppani.

Liitto on pitkä ja kunnioitettu,

mikä näkyy muinaisten kulttuurien taiteessa

ja unohdettujen dynastioiden symboleissa.

Vaikka se on pitkään ollut sivistyksen parissa,

kissa on pohjimmiltaan yhä peto.

Tilaisuuden tullen

kesykissasta tulee viekas metsästäjä.

Vaikka se on ehkä unohtanut tekniikan harjoituksen puutteessa,

sillä on yhä luonnolliset vaistonsa.

Kotikissan onneksi

se voi aina palata ihmisen luo, jos huonosti käy.

Sen villeille serkuille ei ole kuitenkaan tarjolla maitoa.

Olosuhteiden pakosta villikissojen täytyy pärjätä itse.

Niinpä niiden metsästystaidot ovat huippuluokkaa.

Yleisesti ottaen kaikki kissat ovat samanlaisia.

Esimerkiksi tiikeri on suuri ruskeankirjava kissa.

Se liikkuu samalla ylväydellä

ja saalistaa laskelmoivan viekkaasti.

Koska ihminen ei ole koskaan hallinnut kissoja,

ihminen suhtautuu niihin kunnioituksella.

Kautta historian

ihminen on kunnioittanut kissoista suurinta, leijonaa.

Jokaisessa muinaisessa kulttuurissa

tämä eläin on edustanut kuninkaallisuutta ja voimaa.

Luonnossa leijona

liikkuu petojen kuninkaan tavoin.

Lähes jokainen kissa kävisi leijonasta

rohkeutensa, älykkyytensä ja voimansa tähden.

Eläinten valtakunnasta ei löydy parempaa metsästäjää.

Saalistajana gepardi on vertaansa vailla.

Muinaisessa Egyptissä tämä peto koulutettiin metsästämään.

Gepardi on säyseä otus.

Se kävisi melkein koirasta,

ja se jäljestääkin saalistaan vinttikoiran elkein.

Mutta kun on aika tappaa,

gepardista tulee kissa,

eikä siitä voi erehtyä.

Sitten on leopardi.

Rietas ja säälimätön tappaja,

Afrikan tasankojen pyöveli.

Isot kissat ovat vahva luonnonvoima.

Niiden tehtävänä näyttää olevan heikompien yksilöiden hävittäminen.

Sellaisina ne tunnetaan kaikkialla.

Pohjois-Amerikan valtias on puuma,

tai vuorileijona.

Tästä metsästäjästä on säädetty palkkio.

Salaperäinen puuma

elää vaistojensa varassa,

ja selviytyy, koska on kissa,

itsenäinen, neuvokas ja viisas.

Mutta saalistajista ainutlaatuisin

on Etelä-Amerikan kissa,

jaguaari.

Tämä on viidakkokissa.

Se on todellisen kissan perikuva.

Ylväydessä ja kauneudessa, määrätietoisuudessa ja voimassa

jaguaari pärjää muille.

Viidakkokissa elää syvällä Brasilian sademetsissä.

Se vaeltelee Amazonin altaalla,

joka on puoliksi tiheän kasvillisuuden peitossa.

Sen salainen paikka on ohjelmamme tapahtumapaikka,

ja saalistustavat ohjelmamme aihe.

Tämä on kertomus kaikkien aikojen mahtavimmasta metsästäjästä.

Puunlatvojen asukkaat pysyvät melko hyvin turvassa,

mutta maan tasalla asuvien on oltava alati valppaana.

Erityisesti pakoiksi kutsutut jyrsijät

ovat suuressa vaarassa.

Niiden määrä hupenee jatkuvasti,

sillä jaguaarille paka on sama

kuin hiiri on tavalliselle kissalle,

vapaata riistaa.

Aina kun jaguaari tappaa, apinat nimittelevät sitä,

tietenkin turvallisen matkan päästä.

Aratkin kantavat kortensa kekoon.

Mutta suuri kissa hoitaa hommansa

minkään häiritsemättä.

Tässä on salamurhaaja,

eikä jaguaari peittele sitä.

Jaguaarit elävät maapallon suurimmassa viidakossa.

Se on läpitunkematon,

ihmisellä ei ole sinne pääsyä.

Niinpä se pysyy viidakkokissan yksityisalueena.

Täällä on yli 30 000 erilaista kasvia,

enemmän kuin missään muualla.

Lähes joka päivä sataa.

Sademäärä lasketaankin jalkoina millimetrien sijaan.

Sen vuoksi kasvit kukoistavat.

Tämä on todellinen sademetsä.

Täällä kaikki on poikkeuksellisen suurta.

Palmut ovat kymmenien metrien korkuisia,

ne kohoavat kaiken muun yläpuolelle.

Orvokit kasvavat omenapuun kokoisiksi,

ja eräs ruusulajike jopa 45 metriä korkeaksi.

Viiniköynnökset ovat paksuja kuin puunrungot,

ja joka puolella villeinä kasvavat kukat

ovat ylimittaisia orkideoja.

Tässä luonnon kasvihuoneessa niitä ilmaantuu kaikkialle.

Eksoottisia muotoja ja värejä on loputtomasti.

Hiljaisissa lutakoissa lumpeenlehdet ovat pöydän kokoisia.

Ne peittävät veden vihreällä massalla.

Täällä risteilevät tuhannet nimettömät purot.

Yläpuolella kasvavien lehtien peitossa

ne virtaavat tuntemattomina.

Vain suurilla joilla

on omat nimensä.

Jotkut, kuten Iguaçú, muodostavat mahtavia vesiputouksia.

Nämä ovat Iguaçún putouksia

Brasilian ja Argentiinan rajalla.

Tämä maailmankuulu panoraama on vertaansa vailla.

Lähestyessään rotkon reunaa,

vesimassat syöksyvät 60 metriä usvan täyttämään kuiluun.

Iguaçú kulkee omaa reittiään,

mutta useimmat muut Brasilian joet

muodostavat verkoston, joka kuivattaa viidakkokissan alueen sydämen.

Sivujoet, kuten Madeira, Tapajós,

Xingu ja Branco,

muodostavat yhdessä suurimman joen,

Amazonin.

Rio Negron ja Amazonin yhtymäkohdassa

kaksi jokea virtaavat yhdessä

pitkän matkan alajuoksuun.

Amazonin virtaus on niin voimakas ja hiesu niin paksua,

etteivät kaksi virtaa sekoitu heti.

6 400 kilometriä pitkä ja 320 kilometriä leveä Amazon

kuljettaa mereen enemmän vettä

kuin mikään muu joki maailmassa.

Tiettyinä aikoina se myös tulvii

silmänkantamattomiin.

Amazonin varrella

on monimuotoista elämää,

mitä oudoimpia nisäkkäitä, lintuja ja matelijoita.

Koska tämä on viidakko, apinoita on kaikkialla.

Se ei olisi viidakko ilman niitä.

Niiden lisäksi on jättimäisiä liskoja,

jotka ovat kuin suoraan esihistorialliselta ajalta.

Sitten on outoja lintuja, ne ovat kuin mielikuvituksen tuotetta.

Sellainen on tukaani,

jonka nokka muistuttaa ylisuuren hummerin saksia.

Outo työkalu linnun suosimille siroille hedelmille.

Tässä viidakossa

vilisee yli 100 erilaista papukaijaa.

Useimmat ovat vihreänsävyisiä,

koska ne haluavat sulautua ympäristöön.

Mutta nämä linnut ovat toista maata.

Nämä ovat aroja,

papukaijojen muotitietoisia serkkuja,

jotka haluavat paistatella prameassa kauneudessaan.

Ehkä kaikkein suurenmoisin höyhenpeite

kuuluu ibis-perheelle.

Nämä ovat tulipunaisia ibis-lintuja, haikaraklaanin hienostuneita jäseniä.

Ne ruokailevat yksinäisyydessä näillä kätketyillä takamailla.

Joki kuhisee kaloja ja niiden saalistajia,

mutta ei saksinokan kaltaisia.

Linnulla on outo tapa lähestyä ongelmaa.

Se toivoo nappaavansa saaliin koskettamatta pintaa.

Sen täytyy varoa vain kahta asiaa:

vedenalaisia tukkeja ja vedenalaisia krokotiileja.

Eteläamerikkalainen krokotiili

on nimeltään jacarenkaimaani.

Sitä löytyy vain täältä päin maailmaa,

mutta se on tyypillinen krokotiili,

sillä se syö melkein mitä vain.

Joskus lintu ja matelija nähdään hämmästyttävän lähekkäin.

Molemmat tuntuvat tietävän toistensa rajat,

ja miten lähelle kannattaa mennä.

Jalohaikaroista viisaampi palaa omaan elementtiinsä

ja suuntaa muualle silloin, kun kaimaanit ovat maisemissa.

Yhden linnun paniikki aiheuttaa joskus ketjureaktion,

sillä kukaan ei voi tietää, milloin kaimaani valitsee uhrinsa.

Flamingojen suunnatessa taivaalle

panoraama voi olla kaunis ja vaikuttava.

Tämä on viidakkokissan maailma.

Tavallaan se on alkukantainen Eedenin puutarha

käärmeineen kaikkineen.

Se on outo ja aavemainen maailma,

ristiriitojen maailma,

jossa kaikkea on runsaasti, mutta silti nälkä ahdistelee.

Täällä elämä on kiireistä, kilpailuhenkistä,

jännittävää ja armotonta.

Pitää muistaa, että tämä on jalostamaton ja kesyttämätön viidakko,

missä vallitsevat luonnon lait.

Kuten kaikki kissaeläimet, jaguaarit ovat itsenäisiä

ja kulkevat mieluiten yksin.

Koska ne ovat paimentolaisia,

ne vaeltavat

satojen neliökilometrien alueella.

Partioidessaan

ne omivat tietyt metsästysmaat,

eivätkä sulata toisten jaguaarien tunkeilua.

Kun tavataan sattumalta,

eikä esittäydytä kunnolla,

syntyy varmasti tappelu.

Kamppailu näiden kissojen välillä,

kumpikin painaa noin 90 kiloa,

on rajua.

Torjuttuaan vihollisen viidakkokissa lepää hetken.

Se oli aikamoinen kamppailu,