Nate Bargatze: The Tennessee Kid

A NETFLIX COMEDY SPECIAL

Toivottakaa tervetulleeksi isäni Nate Bargatze.

Tästä se lähtee.

Se on menoa nyt.

Tämä se vasta on jotakin.

Kiitos, että tulitte paikalle.

Jännittävää.

Minä yritin...

Painonpudotus on ikuinen projekti, mutta ajattelin,

että show'n nauhoittaminen motivoisi.

Mutta yhtäkkiä huomasinkin olevani jo lavalla.

Minulle sattui yksi juttu, joka pisti miettimään.

Minä...

Pidän golfaamisesta,

joten kuljetan mailoja mukanani -

ja golfaan kiertueeni aikana. Menimme siis -

golfaamaan Floridassakin.

Sää oli inhottavan kuuma ja kostea.

Oloni oli tukala,

joten halusin vaihtaa paitani ennen paluumatkaa.

Menin autoni takakontin luo -

ja otin paitani pois. Seisoin siinä ilman paitaa,

kun vanha mies käveli luokseni ja kysyi, "Olivia?"

Käännyin ympäri ja kysyin, "Anteeksi, mitä sinä sanoit?"

Hän vastasi, "Anteeksi, puhdas vahinko."

Mietin, "Liekö noin?"

Hän etsi vanhaa vaimoaan -

ja näki sitten -

minut ilman paitaa,

ja muistutin hänen mielestään Oliviaa.

Seisoin vieraan auton vieressä,

mutta sekään ei arveluttanut häntä.

"Hän näyttää erehtymättömästi Olivialta."

En ole varma kumpaa vertaus loukkasi enemmän,

minua vai Oliviaa.

Se ei imarrellut varmasti kumpaakaan.

Matkustan jatkuvasti.

Kun lennän Deltalla,

ostan lippuni suoraan heiltä,

mutta heidän järjestelmässään nimeni on Nathan.

Ajokortissani taas lukee Nathaniel.

En muista valinneeni sitä.

Nimeä ei voi tuosta vain muuttaa.

Olen yrittänyt.

Pyysin Deltaa vaihtamaan sitä,

mutta he vastasivat, ettei se käy.

Mitä siihen voi sanoa?

Onko minulla vaihtoehtoja?

Jos he eivät pysty muuttamaan sitä, niin kuka sitten?

Siksikö ihmiset kirjoittavat politiikoille?

Onko heillä valtuuksia?

Nimen vaihtaakseen -

lentoyhtiö haluaa nähdä syntymätodistuksen.

Jotkut lapset saavat syntymätodistuksensa äideiltään,

vaan minäpä en.

Luulin olemassaoloni riittävän todisteeksi syntymästäni.

Lisäksi se pitää lähettää postilla. En ole kova postittamaan.

Olen lähettänyt -

elämässäni yhteensä neljä kirjettä.

Se ei kuulu tapoihini.

Postimerkit pelottavat minua.

En koskaan tiedä, kuinka monta niitä tarvitaan.

Sitten saan huomautuksen siitä, että yksi puuttuu.

Lisäksi postimerkkien hinnat muuttuvat, mutta siitä ei uutisoida.

Siitä ei puhuta Twitterissä.

Siitä pitää kysyä vanhuksilta,

koska vain he tietävät sen.

"Postimerkkien hinta nousi."

Hyvä on.

Selvä.

He ovat niin vihaisia, että hinnan on oltava korkea.

Ehkä jopa 100 dollaria per merkki?

Hinta on noussut 3 senttiä.

Joten...

En aio koskaan vaihtaa nimeäni.

Elän asian kanssa,

sillä se tulee usein ilmi.

Kerran lentokentällä -

työntekijä huomasi, että lipussa luki "Nathan",

mutta ajokortissa "Nathaniel".

Hän sanoi, "Tämä ei käy.

Nimet eivät vastaa toisiaan." Sanoin, "Kyllä vastaavat.

Niiden yhteys on ilmiselvä."

Hän sanoi, "Mutta nimi on eri." "Eikä ole," vastasin.

Silloin tajusin, etten voisi paljastaa lempinimeni olevan Nate,

koska...

Hän ei kestäisi sitä.

Hän soittaisi poliisit ja sanoisi,

"Tämä tyyppi pyrkii koneeseen kolmella eri nimellä,

ampukaa hänet tähän paikkaan."

Pyysin häneltä apua. Hän käski minua menemään kotiin.

"En keksi muutakaan," hän sanoi.

"Uskomatonta, että olet selvinnyt tähän saakka."

Pyysin saada kokeilla onneani.

Sanoin ymmärtäväni, että nimet eivät täsmää,

mutta ehkä henkilökorttini kuva -

voisi auttaa tunnistamisessa.

Kuvat ovat mielestäni hieno keksintö.

Nimet täsmäävät 70-prosenttisesti, kuva taas 100-prosenttisesti.

Se on yhteensä 170 prosenttia.

Sen pitäisi riittää.

Seuraavaksi hän sanoi näin.

"Hei, mä ymmärrän kyllä."

Hän koitti samaistua tilanteeseeni. "Nimeni on Joseph,

ja se lukee ajokortissani.

Mutta en voi ostaa lippua lempinimelläni, joka on Bart.

En läpäisisi turvatarkastusta."

Hän sanoi sen täysin tosissaan.

Mutta ei se ole sama asia. Nehän ovat kaksi täysin eri nimeä.

Hänen käytöksensä perusteella -

olimme molemmat tiskin väärällä puolella.

Kuin nimeni olisi Joseph Bart.

Pääsin lennolle.

Sillä samalla matkalla -

kävin Seattlessa.

Jos Seattle ei ole tuttu paikka,

Mount Rainier sijaitsee sen lähellä.

Vuorta kutsutaan sillä nimellä.

Tai voi olla, ettei kutsutakaan.

Reaktionne oli liian luottavainen.

Olin menossa Mount Rainierille kaverini kanssa.

Mount Rainier on Yhdysvaltojen kolmanneksi korkein vuori.

Se on käymisen arvoinen.

En tiedä, mitkä ovat kaksi korkeinta,

mutta ehkä vielä joskus Rainier nousee kärkeen.

Jatkavatko vuoret kasvuaan?

Se nähdään myöhemmin.

Siellä kannattaa käydä nyt,

koska Rainierilla ei ole noussut menestys hattuun.

Vuokrasimme auton ja kaverini ajoi.

Matkan varrella -

näin kuolleen hevosen -

makaavan jonkun pihalla.

En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista,

eikä hevosta ostaessaan kukaan mieti -

sen hautaamista. Miten se tehdään?

Jättiläinen tekee pihalla kuolemaa.

Sitä ei voi vain potkaista läheiseen metsään,

tai ostaa uutta tilalle ennen kuin lapset huomaavat.

Vaimon täytyy viedä lapset mummolaan.

Pitää googlettaa, "Miten hevosen ruho siirretään."

Tarvitaan ehkä toinen hevonen auttamaan siinä,

mikä ei ole helppo homma.

Sitä varten kehitettiin silmälaput.

"Katse eteenpäin, älä kiinnitä huomiota tähän."

"Katso tuonne!"

Tarvitaan ehkä kavereiden apua,

eikä siitä kannata kertoa liian aikaisin.

Jos he eivät auta kantamaan sohvaa,

niin tuskin kuollutta hevostakaan.

Heille pitää valehdella. "Me erosimme,

lainaisitko pakettiautoa ja työhanskoja?"

Kun kaverit saapuvat paikalle, he huomaavat hevosen heti.

Se makasi tien vieressä näkyvällä paikalla.

He kääntyvät pihatielle ja toteavat,

"Ei tässä taida olla kyse avioerosta lainkaan.

Uskon, että meidän pitää siirtää tuo hevosen ruumis.

Haluan kuulla sen hänen suustaan,

mutta olen yllättynyt, jos emme koske kuolleeseen hevoseen tänään."

Olen miettinyt kuolleen hevosen siirtämistä paljon.

Kannattaa olla ensimmäisenä paikalla,

koska ei ole hyvä juttu, jos joku muu määrää, mistä kohtaa hevosta kannetaan.

Innokkaasti ensimmäisenä paikalle -

huudahtaen, "Tätä minä toivoinkin!"

On hyvä valita etupään kaviot -

ja antaa muiden valita vasta sitten.

Aloimme lähestyä Mount Rainieria.

Siinä koko ajomatka.

Tahdon varoittaa etukäteen,

että siitä pitää maksaa.

Vuori ei ole ilmainen. Joku omistaa sen,

ja myy nyt lippuja sinne.

Lisäksi se on pelkkää ylämäkeä. Painajaismaista.

Joten varautukaa siihen.

Saavuimme perille, pysäköimme auton ja lähdimme kävelemään polkua pitkin.

Kiipesimme ylöspäin,

ja puolivälissä sain tuskin henkeä,

kun pariskunta tuli vastaan.

Pysäytin heidät ja kysyin, "Riittääkö tämä?

Olenko nähnyt vuorta riittävästi?

En aio jäädä asumaan tänne."

Rouva vastasi, "Olen 75-vuotias ja kävin huipulla,"

johon minä tuumasin, "Ehkä siitä syystä et kuullut kysymystäni."

Alaspäin tulijat ovat kovin omahyväisiä.

Näin naisia, joilla oli -

kolmikuisia vauvoja rintarepussa.

Miksi ihmeessä he kantavat lisäpainoa?

Jätin jopa lompakkoni autoon.

He olivat uupuneita.

Ihme, ettei rinteellä ole hylättyjä vauvoja,

joiden omistajien perään metsänvartijat kyselisivät.

"Meidän vauva. Se saa jäädä tänne, kunnes jaksaa kävellä itse alas."

Otimme pari kuvaa, kävelimme takaisin -

ja lähdimme ajamaan.

Koska kaverini ajoi,

hän ei ollut huomannut kuollutta hevosta,

ja mielestäni hänen täytyi nähdä se.

Se oli saman tien varrella, joten halusin näyttää sen.

Ajoimme paikalle -

ja osoitin hevosen suuntaan.