David Spade: Nothing Personal

NETFLIX-KOMEDIASPESIAALI

Kiva.

Kiitos, Minneapolis.

Istukaahan.

Mukava nähdä teitä.

Kiitos siellä parvella.

Kiitos, kun tulitte puoleen hintaan.

Kiitos paljon.

Minua yritettiin halata tänään.

Kuulostaa mulkulta, mutta…

Se oli herttainen vanhempi nainen.

Hän näki minut ja jähmetyimme molemmat. "Voi ei", hän sanoi.

"Hetkinen.

Ei, oletko sinä joku?"

Vastasin, että olen.

Hän pyysi halaamaan.

Mietin, että voi ei. Ei sillä, etten tykkää halata.

Minua vain pelottaa.

Tiedättekö?

Kuka vielä halaa?

Ajattelin moikata nyrkillä.

Ei kelvannut: "Tule tänne. Olen halaaja."

Hän levitti kätensä kuin siivet -

ja alkoi lähestyä. Minä luovutin.

"Antaa tulla. Kuollaan molemmat."

Mistä sitä ikinä tietää.

Niin vainoharhainen olen.

Voidaanko muuten unohtaa se "olen halaaja"?

Se ei toimi enää.

Silläkö pitäisi suostua sen kummemmin kyselemättä?

Sen ei pitäisi toimia enää ilmiselvistä syistä.

Eikä se ainakaan toimi miesten kanssa sadasta syystä.

Setäni on sellainen. "Tulehan tänne!

Olen perseestä tarraaja, tule. Anna, kun tiristän.

Älähän nyt. Olen vain perseestä tarraaja.

Älä ole outo.

Ei. Tarraan perseestä ja nautin siitä."

Se tuli jo selväksi.

"Olen vanhanaikainen. Se on osa viehätysvoimaani.

Olen kamelinvarpaan hiplaaja. Se on juttuni.

Vähän vain rystysillä. En edes tunne mitään.

Minulla ei ole hermopäätteitä. Ei siitä voi suuttua.

Kysy perheeltäni. Olen tehnyt sitä iät ja ajat.

Tykkään moikata mirriä. Eikä se ole ollut ennenkään ongelma.

En halua muuttua. Älä ole niin tiedostava."

Se ei siis toimi enää.

Mutta olenkin Kaliforniasta.

Mehän elämme nyt kolmatta vuotta kahden viikon lockdownista.

Ja kehnosti menee.

Lockdown on siitä hankala, että puolen vuoden päästä -

aloin ihmetellä, eikö mitään uutta kuulu.

"Oletteko kuulleet jotain? Jumitan yhä kotona."

Sitten kuvernöörimme piti pressitilaisuuden -

rajoitusten poistamisesta.

Tahdon vain ravintolat. Muu on paskan hailee.

Mietin, että mahtavaa. Avataan ravintolat.

Kuvernööri tulee ruutuun, pelkkää ajan hukkaa, hän sanoo:

"Maanantaista alkaen siirrymme violetille tasolle."

Mietin, että jes. En tiedä, mikä se on. Hyvä.

"Maanantaista alkaen avaamme kivilouhokset.

Jousiammuntakorjaamot."

Ai, mitä?

Jousiammuntako?

"Decoupage-keskukset.

Toukkapyhäköt."

Mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Eikö mitään ravintoloista? "Ei. Se on oranssilla tasolla.

Etkö tiedä näitä asioita? Se on puolentoista vuoden päässä."

Todella puuduttavaa.

Pari kuukautta sen jälkeen -

supistiin rokotteesta. Muistatteko?

Pfizer. En osaa sanoa sitä. Pfizer.

Mutta sitten aivan tyhjästä -

jotain vuoden jälkeen tuli kolme rokotetta samana päivänä.

Vähän epäilyttävää. Sama se.

Menköön tämän kerran. Tökkää, niin päästään syömään.

Vai mitä. Vähän epämääräistä.

Samalla viikolla.

Meikä on mukana. Ihan sama.

Hoidetaan se.

Homma muistutti hetken raveja.

"Täältä tulee Pfizer. Se näyttää siirtyvän johtoon.

Kulman takaa kirii Moderna, Moderna…

Kukas tämä on? AstraZeneca!

Hiuskarvan päässä."

Joka tapauksessa Pfizer voitti.

Rokote tuotiin markkinoille.

He olivat niin ylpeitä. "Me ollaan Pfizer.

Tehokkuutemme on 90 %."

Ai siis mitä?

Luulin oikeasti, että hän sekoili sanoissa. Koska -

kävin työväenopistoa. En tiedä mitään.

Sanoin kaverilleni, että taukki sanoi väärin kolmesti,

eikä kukaan huomauttanut.

"Olemme 90-prosenttisen tehokas Pfizer, ja meidät on pidettävä -

noin 25 000 astetta miinuksella."

Ei se minua haittaa.

Jos siinä on pari kommervenkkiä, mikäs siinä.

Mihin laitan jääkaappini?

Otan sen ilman muuta.

Seuraavana päivänä…

"Me ollaan Moderna.

Tehokkuutemme on 95 %."

Oho.

"Ja olemme huoneenlämpöisiä." Ahaa.

Kuuntelen.

Seuraavana päivänä: "Me ollaan AstraZeneca.

Tehokkuutemme on 96 %.

Ja olemme kylpypommi." Hittolainen.

Saitte vakuutettua.

Nyt kuulostaa helpolta.

Korjattu.

Sitten tri Grouchy, joka alkaa jo tympiä.

Ei millään pahalla.

Mutta mikä ilonpilaaja.

Syytää huonoja uutisia.

Kylmää kyytiä. Kun hänen mielipidettään kysyy:

"Pahemmaksi menee.

Jos pitää arvata ei minkään tiedon pohjalta,

veikkaan pahempaa.

Menemme pahemmasta huonompaan ja sitten paskempaan."

Aina samaa. Mietin, että anna jumalauta vähän toivoa.

Toinen mielipide? "Ei. Minä vastaan ja huonolta näyttää."

Ja reunassa juoksi kuolinluvut, joka oli kammottavaa.

Peitin laskurin kädelläni masentamasta.

Se oli kuin Jerry Lewis Telethon. "Tiffany, pyöräytä.

Kappas, miljoona!"

Se ei paljon piristä.

Grouchy.

Hän hoki aina:

"Viides aalto tulee. Varoitanpahan vain."

Lopulta viides aalto tuli ja ukko oli tohkeissaan.

Hän oli niin tyytyväinen. Se toteutui.

Minä kiroilin ja hän:

"Takaisin telkkariin! Meikkiä. Kas niin, rengasvalo."

"Siitä tulee paha. Viides aalto.

Se on pahempaa kuin Rocky V." Eikä ole.

Ei sen surkeampaa olekaan. Mitä oikein selität?

Hän kuulostaa Rockyn valmentajalta. "Tämä kumauttaa sinut kanveesiin -

ja päädyt ruumispussiin."

Kolme tyyppiä tietää Rockyn. Itse asiassa…

Kun muutin Los Angelesiin, kuulin huhun Stallonesta.

Hänhän kohtasi viime vuonna MeToo-syytteet.

En tiedä, ovatko ne totta, mutta niin kävi.

Muistan, kun muutin kaupunkiin, kuulin hänestä tyhmän huhun.

Sen mukaan -

hänen munansa ei toimi.

"Muna ei toimi. Kuulit oikein."

Pysähdyin niille sijoilleni.

Siis mitä kävi?

"Johtuu Rambo 3:sta, hän veti kai steroideja."

Näin sen. En paljasta juonta, mutta…

Ja ilmeisesti… Kaiken kukkuraksi väitettiin,

että hänellä on parfyymipumppu lonkassaan, jolla muna nousee.

Epäilin, ettei sellaista olekaan.

Ei se voi olla totta. Muuten minullakin olisi sellainen.

Kelläpä ei.

Anna kolme. Pari varalle. Miksipä ei?

Sehän on mahtavaa.

Kuvittelen hänet juhlissa.

Naisystävä pistäytyi kartanolle.

Hän ehdottaa, että siirrytäänkö drinkin jälkeen makuuhuoneeseen.

Mitä?

Nainen vastaa ottavansa vielä toisen drinkin.

"Ei ongelmaa."

Perhana.

Vitsin pointti on totta puhuen äänitehosteissa.

Siihen se perustuu.

Leikataan tämä pois.

Huomenna on paikat kipeänä.

Ostin ison takin Minnesotaa ajatellen.

Hyvä!

Se ei muuten ollut sontaa.

Luvun edessä oli miinus.

Olin epäileväinen.

Menin hienoon putiikkiin Losissa ja pyysin isoa talvitakkia.

Myyjä esitteli yhtä.

"Se on toppatakki nahkapäällisellä."

Kappas.

"Se on räppäreiden mieleen."

Se oli sillä selvä.

Jos se passaa räppäreille, ostan sen.

Ei mitään. Menin kassalle ja vedin takin päälle.

Sanoin, että haluan jo mäkeen. Hän vastaa:

"En laittaisi tuota takkia."

Kysyn: "Etkö ottaisi talvitakkiasi lumihankeen?"

"Entä sateeseen?"

"Eijei.

En käyttäisi sitä lumessa, sateessa, loskassa,

raekuurolla, tuiskussa, tihkusäässä,

myrskyssä, tuulessa,

aamunkoitteessa, pimennyksen aikaan,

illansuussa tai hämärässä.

Se on pikemminkin sisätakki." Aivan, joo.

"Sopii olkkariin." "Keittiöön", hän korjaa.

"Oikeastaan se on Instagram-takki. Se otetaan pois.

Napataan kuva. Ja takki takaisin komeroon."

"Ja hintako on 90 000? Selvä."

Ostin sen, koska en halunnut näyttää tyhmältä.

Olin tänä vuonna Bachelorissa.