Bones Brigade: An Autobiography

frank hawkin & fausto vitellon rakkaalle muistolle

Hyvä! Tasaisesti.

Voi ei.

Eräs parhaista ystävistäni, jonka tunsin lastentarhasta-

-me jouduimme usein vaikeuksiin yhdessä.

Koska jouduin ongelmiin ja melkein nuorisovankilaan-

-muistan sanoneeni valvojalleni: "Löysin kiinnostuksenkohteen."

"Aion keskittyä siihen."

Olin luiseva pieni poika, jonka kengänkoko oli 38.

Tähtäsin korkealle, halusin olla koripallotähti.

Mutta olin liian pieni siihen.

Kun aloitin skeittauksen, se antoi minulle identiteetin-

-se antoi minulle itsevarmuutta. Se antoi tarkoituksen.

Olin nuorena surkea kaikessa, mihin ryhdyin.

Kokeilin pyöräilyä. Yritin keulia, etupyörä irtosi ja kaaduin.

Kun skeittasin, olin ensimmäistä kertaa hyvä jossain.

En ollut surkea, joten olin hyvä siinä.

Kilpailin joukkuelajeissa, kun olin pikkupoika.

Pelasin valmentajien unelmia varten.

Siinä ei ollut kyse lapsista.

Valmentajat elivät lapsuuttaan uudestaan.

Se taisi pelottaa minut pois joukkuelajien parista.

Pystyin skeittaamaan yksin.

En tarvinnut ketään, jonka kanssa heitellä palloa.

Kaikki koulun ryhmät haukkuivat minua.

Suositut tyypit, pilvenpolttelijat, urheilijat, kaikki.

Kaikki inhosivat minua.

Skeittaus oli ainoa asia, josta sain turvaa.

Rauhan tunnetta.

En tiedä, mikä minussa oli vikana-

-mutta opettajat huolestuivat. Häiriintynyt lapsi.

"Onko hän autisti, vai...?"

En osannut puhua! En puhunut mitään suurimman osan elämääni.

Puhuin kuiskaten. Se on outoa. Kaikki kodissamme tekivät niin.

Skeittaus on minulle kyky luoda ja ilmaista itseäni.

Siitä tuli ääneni.

ELOKUVAN TAPAHTUMAT SIJOITTUVAT 1980-LUVULLE

Nämä 12 kilpailijaa ottavat mittaa toisistaan.

DEL MAR, KALIFORNIA 1982

Ensimmäisenä jatkoon päässyt-

-taistelee viimeisenä jatkoon päässeen kanssa.

Tony Hawk, paikallinen suosikki.

Hän voitti itse asiassa viime kilpailun täällä.

Tai kolme viimeistä, mutta kuka niitä laskee?

Tony Hawk. Antakaa aplodit.

Suuret aplodit. Tony Hawk, Powell Peralta!

Sellaista ei ollut aiemmin ollut.

Se oli sellainen järjestetty juttu-

-jonne tuli jokaisen koulukunnan parhaimmisto.

Bones Brigade oli paras joukkue vuosikymmenen ajan.

He eivät vain hallinneet kilpailuja.

He olivat skeittaajia, jotka keksivät-

-joitain koko vuosikymmenen vallankumouksellisimmista liikkeistä.

Kun aloimme skeitata, sillä ei tullu rikkaaksi tai kuuluisaksi-

-vaikka olisi ollut siinä miten hyvä tahansa.

Se kuulostaa kamalalta, enkä halua sanoa sitä näin-

-mutta meidän ryhmämme raivasi tien rahan ansaitsemiselle skeittauksella.

Edustan täällä niitä tuhansia lapsia-

-jotka palvoivat heitä, ja joiden elämän he muuttivat.

Se oli yksi elämäni mullistavimmista asioista, ja sitten se oli vain ohi.

Olin murtunut.

Se oli hyvin masentavaa.

Tiesin, että se loppuisi joskus.

Mutta Stacy on pitänyt joukkuetta koossa kauemmin, kuin kukaan muu.

Kukaan ei ole päässyt edes lähelle. Hän oli liima, joka piti meidät yhdessä.

Hän on täällä, hyvä yleisö. Tule sisään. Mukava saada sinut tänne.

-Kiitos. -Kuinka vanha olet?

-20. -20.

Olet kovin nuori maailmanmestariksi, etkö vain?

En ole varma.

Olin lukenut hänestä ja katsellut hänen kuviaan.

Olin pitänyt niitä seinälläni. Ja olin nähnyt Stacyn elokuvassa.

Hän oli ensimmäinen, joka sanoi: "Arvaa mitä? Tämä voi olla ammatti."

"Voin mennä maailmalle ja näyttää ihmisille skeittausta."

Laitan siihen paljon energiaa, sillä innostun kovasti.

Jännitän niin paljon. Siitä saa ikään kuin ravintoa.

Stacy oli 70-luvun kuuluisimpia skeittaajia.

Ja kun hän tuli luokseni ja sanoi: "Haluan rakentaa upean joukkueen."

Minä vastasin: "Vau, haluat rakentaa joukkueen?"

Hän oli jo perustanut yrityksen nimeltä Powell Skateboards.

Mutta hänen yrityksensä ei ollut vielä tunnettu.

Olen tuotesuunnittelija ja keskityin-

-yrityksen luomiseen, joka valmistaisi hyviä varusteita skeittaukseen.

Kun tapasin Georgen, pidin hänestä. Luotin häneen.

Hän ei tehnyt sitä rikastuakseen, niin kuin en minäkään.

ZEPHYR-SKEITTITIIMI 1975

Lapsena haaveeni oli päästä Zephyriin.

Se oli parasta, mitä lapselle saattoi tapahtua niillä seuduilla.

Pääsin joukkueeseen.

Zephyr oli hyvin aggressiivinen, hyvin surffauspainotteinen.

Ryhmällä oli suuri vaikutus skeittaukseen.

Ja Stacy oli yksi heistä.

Heti kun joukkue alkoi menestyä, se hajosi.

Lapset lukivat siitä lehdistä, mutta se oli jo ohi siihen mennessä.

Se oli murskatappio.

Kun olin ammattiskeittaaja, unelmoin omasta joukkueesta.

Halusin luoda sitä taikaa. Ja halusin sen kestävän.

En halunnut sen loppuvan. Halusin tehdä jotain kestävää.

Kaikki muut, jotka kasasivat joukkueen-

-yrittivät varastaa siihen tunnettuja nimiä.

Yleensä joku lihava mies meni puistoon tuotteen kanssa ja sanoi:

"Saat sata taalaa, jos käytät tätä tuotetta."

Ja varasti jonkun joltain toiselta.

En halunnut joukkueeseeni tunnettuja skeittaajia.

Halusin siihen tuntemattomia tyyppejä, joista ei oltu ikinä kuultu.

Joten aloin poimia nuoria amatöörejä, joita tiesin pystyväni kehittämään.

He olivat tuntemattomia ja myös hyvin nuoria.

Jotkut olivat vasta pääsemässä ala-asteelta.

Tässä olen noin 10-vuotias ja olen näin iso.

Ja nämä tyypit ovat noin metrin minua pidempiä.

Olin luultavasti noin 14-vuotias.

Stacy soitti minulle ja sanoi: "Haluaisitko liittyä Bones Brigadeen?"

Minä sanoin: "Tietenkin!"

Kilpailussa, jossa hän näki minut ensimmäisen kerran-

-muistan päässeeni viidennelle sijalle.

Ajattelin: "Miksi hän haluaa minut? Tulin viidenneksi."

Etsin lasta, jossa oli kipinää.

Otin Tony Hawkin joukkueeseen-

-kun näin hänet eräänä päivänä, hän raahasi lautaansa.

Ja hänen kasvoillaan näkyi uskomaton pettymys.

Hän oli pettynyt itseensä. Ajattelin: "Haluan tuon pojan."

Skeittausurani suurin käännekohta oli luultavasti-

-yksi ensimmäisistä kerroista, kun keksin miten poolin päälle päästään.

Olin valtavan laudan päällä, tartuin kiinni ja putosin. Menetin tajuntani.

Etuhampaani irtosivat. Taisin olla 11- tai 12-vuotias.

Se oli rankka juttu.

Ambulanssi. En muistanut mitään.

Ja tiesin heti, etten lopettaisi sitä.

Se on pakkomielteeni. Pidän siitä niin paljon, että...

Oman terveyteni uhallakin jatkan skeittausta.

Jossain ikävuosien 11 ja 15 välissä-

kävin niin usein sairaalassa-

-että lääkäri veti minut sivuun, ja kysyi lyövätkö vanhempani minua.

Lapsuus oli todella rankkaa.

En tiedä miksi. Olen varmaan sulkenut paljon mielestäni.

Mutta isäni lähti ollessani 11-vuotias.

Joten jäimme äidin kanssa kaksin.

Kun aloitin skeittauksen, äitini sanoi aina: "Varo, mijo."

"Varo, mijo. Ole varovainen, mijo."

Se on syöpynyt muistiini: "Ole varovainen, satutat itsesi."

Tein juuri päinvastoin.

Caballero oli pienin skeittaaja, jonka olin koskaan nähnyt.

Ja hän teki juttuja, joihin hänen ei olisi pitänyt pystyä.

Näin hänen skeittaavan ja tunsin sen.

Salama iski minuun, ja ajattelin: "Luoja, tuo poika on uskomaton!"

Kun minua pyydettiin samaan joukkueeseen Steve Caballeron kanssa-

oli selvää, että suostuisin.

En voinut uskoa, että minua tarkasteltiin-

samassa valossa kuin Steveä.

Bones Brigadeen pääseminen motivoi minua tulemaan paremmaksi kuin olin.

Koska valmentajaani pidettiin eräänä aikansa parhaimmista-

ja hän valitsee vain lahjakkaimmat.

Ajattelin olevani täysi ääliö-

muiden silmissä.

Lapset pitivät meitä omituisina.

He pitivät meitä outona perheenä mäen päällä.

Olin säkkipillibändissä 8-vuotiaasta 10-vuotiaaksi. Tai kauemminkin.

Olin hyvin eristynyt. Olin sisällä pimeän tullessa.

En saanut katsoa tv:tä. Katsoimme uutisia ja Lawrence Welkiä.

Niitä kahta ohjelmaa saimme katsoa lapsena.

Kaikki muu oli paholaisesta.

Oli surkeaa siihen asti, kunnes löysin skeittauksen.

En ollut kovin edistyksellinen.

Ja kun pääsin joukkueeseen, tiesin että muut sanoivat:

"Stacy, oletko tosissasi ottamassa tätä tyyppiä joukkueeseen?"

"Joka tulee viimeiseksi joka kilpailussa?"

"Joka pilaa kilpailun? Otat sen meidän joukkueeseemme?"

Tony on ihmelapsi. Caballero on ihmelapsi.

Rodney on ihmelapsi.

RODNEY MULLEN FREESTYLE-SKEITTILAUTA

Siitä se alkoi. Olinko 12- vai 13-vuotias?

-13-vuotias. -Niin.

Olin voittanut silloin jo useita amatöörikisoja.

Iso kala, pieni lampi. Pikkuriikkinen lampi.

Oli keskikesä, isäni oli vihainen. Hän ei halunnut minun skeittaavan.

Hän sanoi: "Sinusta tulee hulttio. Katso nyt sitä kulttuuria."

Ja hän sanoi: "Olet saanut kaikki edut."

"Olet perinyt hyvät geenit, olet fiksu. Älä heitä sitä hukkaan."

Hän sanoi: "Kesän loputtua kasvat aikuiseksi."

"Skeittauksen on loputtava, kun koulu alkaa."

Ja: "Nyt riittää. Kasva aikuiseksi."

"Kyllä, isä."

Skeittasin joka päivä, viisi tuntia päivässä.

Otin siitä kaiken irti.

Sponsoroin silloin skeittaajaa nimeltä Tim Scroggs.

Hän soitti ja sanoi: "Sinun on nähtävä tämä 13-vuotias Rodney Mullen."

Ja hän kannusti minua viemään Rodneyn yksiin kisoihin.

Menimme kisoihin.

Ja muistan nähneeni kaikki ne tyypit, joista olin lukenut lehdistä.

Ja minä olin vain jälkeenjäänyt poika suojusten sisällä.

Meille muille se oli-

-erilaisia keulimis- ja manuaalitemppuja.

Joitain käsinseisontatemppuja. Siihen aikaan se oli freestyleä.

Muistan katsoneeni suoritukseni jälkeen tuomareita-

-ja he katselivat lautaani eivätkä minua.

Se oli aivan toisella tasolla.

En voinut uskoa näkemääni.

Useimmat ihmiset hyppäävät laudalle ja seisovat dekillä.

Rodney katsoi lautaa ajatellen: "Tätä voi käyttää miten päin vain."

"Voin skeitata etuosa pystyssä. Voin skeitata takaosa pystyssä."