I Walked with a Zombie

Uploaded by Sylvesteri

YÖ VOODOO―SAARELLA

Minä kuljin zombin kanssa.

Omituista sanoa niin.

Vuosi sitten en edes tiennyt, mikä zombi on.

Olisin pitänyt sitä jonain outona, pelottavana ja jopa hassuna.

Kaikki alkoi tavallisesti. ―Olette siis naimaton.

Mikä oli opetussairaalanne? ―Memorial täällä Ottawassa.

Viimeinen kysymys on hieman epätavallinen.

En tiedä, mistä aloittaa.

Uskotteko noituuteen?

Se ei kuulunut opintoihin. Ylihoitaja kyllä epäilytti.

Palkka on hyvä. 200 dollaria kuussa. ―Se tosiaan on hyvä.

Kertoisitteko tapauksesta? ―En tiedä siitä paljonkaan ―

vain sen, että potilas on Paul Hollandin vaimo.

Joudunko toiseen haastatteluun? ―Tämä riittää.

Herra Holland on sokeritehtailija. Hän asuu Länsi―Intiassa.

Länsi―Intiassako? ―Ei syytä huoleen.

Voitte istua palmujen katveessa, uida ja ottaa aurinkoa.

Palmuja...

Tapasin Hollandin Antiguassa, ja purjehdimme St. Sebastianiin.

Matka vastasi odotuksia.

Tähdet loistivat taivaalla, ja lämmin tuuli hiveli poskiani.

Hengitin syvään, ja joka soluni tuntui sanovan:

"Miten kaunista." ―Ei täällä ole kaunista.

Luitte ajatukseni. ―Tulokkaan ajatuksia on helppo lukea.

Olette vain ymmärtämätön.

Eivät lentokalat hypi ilosta.

Ne hyppivät kauhusta, sillä isommat kalat haluavat syödä ne.

Kirkas vesi välkehtii, koska se on täynnä raatoja.

Kimallus johtuu mädäntymisestä.

Ei täällä ole kaunista. Vain tuhoa ja kuolemaa.

Ette voi uskoa noin.

Kaikki hyvä kuolee täällä. Jopa tähdet.

Hollandin sanat tuntuivat oudoilta. Julmilta ja kovilta.

Pidin hänestä silti. Hän vaikutti rehelliseltä ―

joskin loukatulta, syvästi loukatulta.

Fort Holland ei ole enää linnake.

Hollandit ovat vanhaa sukua, joka toi värilliset saarelle.

Värilliset ja Ti―Miseryn. ―Mikä se on?

Vanha mies, joka asuu Fort Hollandin puutarhassa.

Nuolien lävistämänä, suru kasvoillaan. ―Elääkö hän?

Ei. Hän oli samanlainen jo erään laivan etuosassa.

Puhutte siis keulakuvasta. ―Miten vain.

Se laiva toi tänne meidän esi―isämme ja esiäitimme ―

ruumaan kahlittuina.

Toipahan sentään kauniiseen paikkaan. ―Jos niin sanotte.

Fort Holland vaikutti aluksi unenomaiselta.

Puutarha eli omaa elämäänsä.

Tutustuin talon joka nurkkaan ―

ja rakastin tai vihasin niitä tapahtumista riippuen.

Kuulin talossa oudon tunnustuksen ―

jonka vain mielenhäiriöinen saattoi päästää huuliltaan.

Samassa huoneessa, kynttilän valossa, löysin rakkauden ―

uuden onnen sydämeni sopukoista.

Minun huoneeni. Muistan, miten purin laukut ja odotin ruokailua.

Samalla ihmettelin paikan hiljaisuutta ―

sitä, ettei puutarhassa eikä sisällä näkynyt ketään.

Niin? ―Ruoka on pöydässä.

Kiitos.

Neiti Connell, olen Wesley Rand. Paul pyysi minua esittäytymään.

Taidamme syödä kahden, mutta esittelen silti toisetkin.

Isännän tuolissa istuu velipuoleni Paul Holland.

Tehän olettekin jo tavanneet. ―Kyllä vain, laivalla.

Nurkkatuoli kuuluu äidillemme, joka on meille turhan kiltti ―

ja niin viisas, että asuu kylän hoitolassa.

Onko hän lääkäri? ―Paikan johtaja.

Pitäisitte hänestä varmasti. ―Pidän nyt jo.

Minä istun tuossa, ja tässä istuu kaunis neiti Connell. ―Kiitos.

Kuka tuossa istuu? ―Veljeni vaimo.

Tämä ei vetele. En minä voi istua syrjässä.

Olette amerikkalainen. ―Kasvoin Buffalossa, Paul Englannissa.

Ihmettelinkin eri ääntämystänne ja ihmettelen yhä eri nimiänne.

Paul on äidin 1. avioliitosta.

Kun mies kuoli, äiti avioitui minun isäni kanssa.

Viidakkorummut, salaperäiset ja aavemaiset.

Ääni kuuluu sokeritehtaalta. Se vastaa tehtaanpilliä.

Siirappi on valmis kaadettavaksi. Minun on mentävä.

Kaikin mokomin ja kiitos ajastanne. ―Ei minua kaivattu.

Vain omistajalla on merkitystä eli arvoisalla Paulilla.

Hänellä on plantaasi ja minulla charmia.

Kyllä hänkin vaikutti mukavalta. ―Niin, kunnon Paul.

Voimakas, hiljainen ja surullinen kuin joku Byronin hahmo ikään.

Pitäisiköhän ottaa mallia? ―Vai mennä tehtaalle?

Odottakoon.

Olin juuri lähdössä tehtaalle. Hyvää yötä. ―Hyvää yötä.

Onko teistä pidetty hyvää huolta? ―On, kiitos.

Näyttää hyvältä. Vien tämän rouvalle. ―Minä vien.

Ei tarvitse. Riittää, että aloitatte työt huomenna.

Rouva Holland?

Rouva Holland?

Rouva Holland!

Rouva Holland?

Tarkoitukseni ei ollut herättää.

Rouva Holland?

Jessica!

Vie rouva huoneeseensa, Alma. ―Tulkaa, Jessica―rouva.

Kuulin naisen itkevän. ―Itkevänkö?

Ei kukaan ole itkenyt. ―Paul―herra, se oli Alma.

Hänen sisarensa sai lapsen. ―Kiitos, Clement.

Clement, minä jään rouvan luo, jos se hoitaja huutaa taas.

Älä itke enää. Siksi hän pelästyi.

Eipä tullut lohduttamaan. Huuteli vain.

Miksi Alma itki? ―Osaankohan selittää?

Tiedättekö, mikä tämä on? ―Pyhä Sebastian.

Niin, mutta alunperin orjalaivan keulakuva.

Täkäläiset ovat kärsimyksen ja tuskan jälkeläisiä.

Elämää on pidetty taakkana ―

joten he surevat syntymää ja juhlivat kuolemaa.

Kuten sanottu, tämä on surullinen paikka.

Huomenta, neiti. ―Kiitos herätyksestä.

En halunnut pelästyttää, joten kosketin teitä kaukaa sydämestä.

Älkää nousko. Toin teille aamiaista.

Ei minua tarvitse palvella.

Palvelen mielelläni niin Jessica―rouvaa kuin teitäkin.

Olkaa siinä vain, minä kaadan kahvin. ―Kiitos.

Rouvan mielestä hienon naisen kuuluu syödä näin.

Sängyssä pitsityynyn tukemana.

Olisittepa nähnyt aikoinaan, miten kaunis rouva oli.

Niin varmaan oli. Mitä hänelle tapahtui?

Hän sairastui kovin ja menetti sitten järkensä.

Ehkäpä me pystymme auttamaan. ―Minä teen parhaani.

Puen hänet aina yhtä kauniiksi kuin ennenkin.

Ihan kuin pukisi isoa nukkea.

Mikä tuo on? ―Minulle se on kohokas, rouvalle briossi.

Onpa paljon syötävää. Mahdankohan jaksaa kaiken?

Tämä työpaikka ei ole säikkyjä varten.

En ole säikky. ―Vaikea uskoa eilisen jälkeen.

Jos olisin niin arka kuin luulette, en olisi mennyt torniin lainkaan.

Mitä pelättävää tornissa muka on? ―Ei oikeastaan mitään.

Onhan se hieman aavemainen ja pimeä.

Ette kai pelkää pimeää? ―En tietenkään.

Tai pelkäsin minä lapsena, mutta en pelkää enää.

Vaimonne näkeminen oli lievä šokki.

Kukaan ei ollut kertonut, että hän on henkisesti sairas.

Henkisestikö? ―Anteeksi.

Mitä suotta. Sitähän hän on.

Muistakaakin se ―

varsinkin silloin, kun teille syötetään paikallisia satuja.

Taikausko on tarttuvaa lajia. Joistakin se saa ylivallan.

Teistä tuskin kuitenkaan. ―Ei.

Tulkaa. Esittelen teidät tohtori Maxwellille ja potilaallenne.

Todella mukavaa, että tulitte. ―Yhteistyö sujuu varmasti.

Arvostan mutta myös pelkään sairaanhoitajia.

Minusta tuntuu aina, että he laskevat virheitäni.

Minäpä pidän teitä silmällä.

Kaunis zombi, vai mitä? Me olimme hyviä ystäviä.

Toisinaan kannattaa vitsailla, kun tilanne on toivoton. ―Tiedän.

Mutta zombi on uutta. Mikä se on?

Elävä kuollut. Ja drinkki. ―Tiedän. Ja tuima drinkki onkin.

Puhukaamme vakavasti.

Halunnette kuulla potilaastanne. ―Mielelläni.

Lyhyesti sanottuna hänellä oli ankara trooppinen kuume.

Se poltti osan selkäytimestä.

Ja tässä on tulos: tahdoton nainen ―

joka ei puhu eikä ajattele, mutta on käskettävissä.

Kärsiikö hän? ―En tiedä.

Pidän häntä unissakävelijänä, joka ei herää ―

ei tunne eikä tiedä mitään.

Emme voi tehdä muuta kuin huolehtia ruoasta ja liikunnasta.

Eikö häntä voi parantaa? ―Ei minun tietääkseni.

Voitteko antaa tarkat hoito―ohjeet? ―Listasin ne eilen.

Tulen parin päivän päästä katsomaan, miten sujuu.

Ette tainnut pelätä vaimoani näin päivänvalossa.

Hän on ollut kaunis nainen. ―Moni on samaa mieltä.

Neiti Connell, oletteko te mielestänne kaunis? ―Kyllä kai.

Entä viehättävä? ―En ole ajatellut.

Älkää ajatelkokaan, niin säästätte monet suruilta.

Betsy, minne matka? ―Vietän vapaapäivää.

Miten muka? ―Mietin samaa. Eikö täällä ole kauppoja tai jotain?

Jotain hyvinkin. Minäpä esittelen paikkoja.

Eikö teillä ole töitä? ―Kas kun minullakin on vapaapäivä.

Toinen vielä. Minun on pidettävä neidille seuraa.

Rankkaa hommaa, kun se vaatii 18 cl rommia. ―18 cl?

Naukussa on 6 cl, kolmessa 18.

Miten niin yhdessä on 6? ―Sairaanhoitaja huomaa mitat.

Tarjoilija mittasi lasiin tasan 6 cl.

Eräs vanha suku asuttaa ―

St. Sebastianin saarta.

Suvun pää on Holland nimeltään ―

ja hällä nuori Rand on veljenään.

Olenko kertonut muulista ja Clementistä? ―Odottakaa hetki.

Holland piti tornissaan ―

vaimoa kaunista kuin kukkasta.

Tämä näki veljen. He rakastuivat ―

jolloin paha ja harmit alkoivat.

Ti―Malice, mikset kertonut, että herra Rand on paikalla?

Käyn pyytämässä anteeksi. Pehmitän hänen sydämensä.

En olisi kuunnellut, jos olisin tiennyt...

Herra Rand, pyydän anteeksi. ―Olkoon.

Laulu on vain tarttunut matkaan. En tiedä, kuka sen on keksinyt.

Jotkut juoruavat keistä tahansa.

En olisi laulanut laulua, jos olisin tiennyt naisseurasta.

Häivy!

Älkää välittäkö. ―Kuulittehan laulun. Oletteko järkyttynyt?

Vain harmissani. ―Miksi? Asia on kaikkien tiedossa kiitos Paulin.

Tuntuu kuin hän haluaisi vain piinata minua. ―Tuskinpa.

Tosiaan, hän esittää jaloa aviomiestä. Sitä ei kestä kauan.

Eiköhän lähdetä kotiin. ―Saatte kuulla vielä saman kuin Jessica.

"Maailma on kai mielestäsi kaunis."