Score: A Film Music Documentary

"The Homesman"-elokuvan piano...

Koska se on ulkosalla, se on pikku hiljaa hajoamassa.

Minusta se on kuitenkin pianolle kunniakas tapa kuolla.

Tuulella on tärkeä rooli elokuvassa-

joten ajattelimme, että olisi hienoa saada se soimaan vireessä.

Se kuulostaa todella upealta.

Tällaisten asioiden keksiminen on osa kokeilemisen hauskuutta.

Koska ääni kulkee johtoja pitkin nopeammin kuin ilmassa-

syntyy upea väärinpäin soiva kaiku, eikä ääni kaipaa muuta käsittelyä.

Se kuuluu aina laakson pohjalle asti. Kyse ei ole vain uuden keksimisestä-

näin tämä on myös hauskempaa. Samurain kuolema, tässä kukkulalla.

Kuullessaan "Rocky"-elokuvan tunnusmusiikin-

jokainen tietää, mistä on kyse.

Säveltäjä on tarinankertoja.

Musiikki voi tukea ohjaajan viestiä tai jopa muuttaa sen aivan toiseksi.

Musiikki on elokuvan sydän ja sielu. -Se voi kasvattaa kohtauksen tehoa.

Kutsumme sitä tunnevoiteeksi. Voimme päättää, mitä katsoja tuntee.

Musiikilla voidaan välittää asioita, joita kuva ei pysty kertomaan.

Hyvä elokuvamusiikki nostaa toiselle tasolle.

Musiikki on aina kuulunut elokuviin-

aina vuodesta 1895 ja Lumièren veljeksistä asti.

Aluksi musiikilla tosin peitettiin filmiprojektorin pitämä meteli.

Mykkäelokuvat eivät olleet koskaan äänettömiä.

Pienimmissäkin teattereissa oli vähintään pianisti-

ja joskus salien välissä oli teatteriurut.

Vaikka teatteriurkujen valmistajia oli paljon, niistä tuotteliain-

ja yleisesti parhaana pidetty, oli Wurlitzer.

Urkujen soittaja pystyi tuomaan äänettömään elokuvaan eloa.

Soittaja joko seurasi saamiaan nuotteja-

tai improvisoi säestyksen itse.

Niistä tuli osa elokuvakokemusta.

Hollywoodissa oli leikitelty elokuvamusiikin ajatuksella.

Max Steinerin musiikki "King Kong" -elokuvassa 1933 oli merkkipaalu.

Kun se ilmestyi... "Hetkinen, orkesterimusiikkia elokuvassa?"

Ratkaisu oli mahdollinen vain siksi, että filmi ei näyttänyt pelottavalta.

Se oli mauton ja typerä, mutta musiikin lisäämisen myötä...

Elokuva muuttui aivan täysin. Musiikki teki siitä pelottavan.

Vastaavaa ei ollut tehty ennen. Elokuvan musiikki-

oli ensimmäinen kiistaton esimerkki elokuvamusiikin voimasta.

Alfred Newman kuuluu elokuvamusiikin historian merkkihenkilöihin.

Torvien ja puupuhaltimien suosiminen.

Isäni Alfred Newman saapui Los Angelesiin vuonna 1930.

Hän työskenteli 20 vuoden ajan 20th Century Foxilla.

Yhtiön logon maailmankuulun tunnusmusiikin-

hän sävelsi MGM:lle, mutta kun se ei kelvannut yhtiölle-

hän tarjosi sitä Foxille.

Orkesteri oli ainutlaatuinen.

Rubato tarkoittaa temmon hidastamista ja nopeuttamista tarkoituksellisesti.

Eihän kukaan puhukaan tähän tapaan: "Mi-nä kä-vin tä-nään to-ril-la."

"Minä kävin tänään torilla." Lauseella on tietty rakenne.

Se on äärettömän tärkeää musiikissa. Heistä tuli siinä erityisen taitavia.

Se näytteli osaa klassisen Hollywood-soundin synnyssä.

Spottauspalaverissa kokoonnutaan katsomaan elokuva ja päätetään-

millaista musiikkia kussakin kohdassa tarvitaan.

Koska ensimmäiset 20 minuuttia ovat aina hidastempoista pohjustusta-

musiikin ei sovi olla liian villiä.

Palaverissa on tarkoitus viimeinkin keskustella säveltäjän kanssa.

Minulla on selvä suunnitelma, roolit on jaettu, elokuva kuvattu-

upeat kuvat on otettu ja mahtavat leikkaukset tehty.

Nyt yritän kertoa, millaista musiikkia olen elokuvaan ajatellut.

Kuvassa lukee "Open Road Pictures". Emme ehkä siirry siitä heti oveen-

vaan edeltävään kuvaan, jossa talo näkyy.

Spottausvaihe on tärkeä-

koska saan silloin käsityksen ohjaajan näkemyksestä ja toiveista.

Jotakin pirteää, jonka jälkeen musiikki rauhoittuu tänne tultaessa.

Tämä on yhteistyötä: säveltäjän on oltava yksi elokuvantekijöistä-

se, jonka erikoisalaa tämä muille vaikea alue on.

Pyrimme luomaan musiikkia, joka tukee ja täydentää kohtauksia.

Käytän mahdollisimman paljon aikaa taustatarinaan perehtymiseen.

Elokuvasäveltäjä on yksi tarinankertojista.

Kelataanko seuraavaan kohtaan? -Tämähän päättyy hänen tullessaan...

Yritän saada selville, mistä he ovat epävarmoja.

Koska useimmat ohjaajat eivät osaa muuttaa tunteita musiikiksi-

säveltäjän on oltava ikään kuin terapeutti-

joka etsii punaisen langan ohjaajan puheista.

Voisimmeko siirtyä häneen vaivihkaa? -Ilman uutta musiikkia?

Ehkä ei muuta kuin pieni siirtymä siihen asti, kun hän tulee kuvaan.

Joo.-Jotain sellaista? Ydinajatus taitaa olla meille selvä.

Ensimmäinen keskustelu tarjoaa vasta aavistuksen musiikin muodosta.

Kaikkien projektien alussa joku sanoo keksineensä hauskan idean.

"Siitä tulee hauska seikkailu" jne. Ja kun sen kuulee, siitä innostuu-

ja on otettu siitä, että edes saa tällaisen tarjouksen.

Kun asiaa sitten ehtii yksin jäätyään pohtia enemmän, tajuaakin-

ettei tiedä yhtään, kuinka homman hoitaisi.

Vähän ajan päästä onkin jo aikeissa soittaa-

ja kehottaa heitä pestaamaan John Williamsin itsensä sijasta.

Mikä avuksi, kun pää lyö tyhjää? En tiedä, mistä musiikki tulee-

joten pelkään aina, että lähde ehtyy.

Elokuvan nimi on "Race". Olen työstänyt tätä viikon verran-

eli olen vasta pääsemässä alkuun.

Ajattelin, että musiikki voisi alkaa tässä.

Aluksi todella hiljaa.

Kohtaus saa uuden käänteen-

ja usein se toimii merkkinä musiikin alkamiselle.

Säveltäjänä on eri asia katsoa elokuvaa kuin vaikkapa näytelmää.

Elokuvissa on kamerakulmia, leikkauksia...

Elokuvat ovat todella keinotekoisia, ne ovat hyvin kaukana tosielämästä.

Meidän on keksittävä uusia tapoja tuttujen teemojen esittämiseen.

Elokuvan musiikin ytimenä voi toimia yksi motiivi eli sävelaihe.

"Kolmannen asteen yhteys" on hyvä esimerkki tästä.

Beethoven oli ensimmäisiä säveltäjiä, jolla oli tapana ottaa motiivi-

ja varioida sitä lukemattomilla eri tavoilla.

Koko Beethovenin viides sinfonia perustuu yhteen rytmiaiheeseen.

Popkappaleiden tarttuvia koukkuja, mutta vaihtelevin tavoin esitettynä.

Motiivit auttavat ymmärtämään tarinan henkilöiden välisiä suhteita.

Kun motiivin kuulee, sen osaa yhdistää sen kohteeseen.

Tämä itse asiassa tekee tarinan seuraamisesta helpompaa.

Kun elokuvan lopussa sama musiikki soi kaikessa komeudessaan-

katsojat tunnistavat sen.

Motiivin aiempi käyttö on tavallaan loppukohtauksen pohjustamista.

Koska ohjaaja ei erityisemmin perusta orkesterisovituksista-

etsimme muita tapoja...

Buck ja minä työstämme yhdessä "The Gunman"-elokuvan musiikkia.

Olemme vähän paineen alla, mikä on aina hermoja raastavaa.

Olemme muun muassa yrittäneet saada jotakin irti näistä kalimboista.

Yksinkertainen afrikkalainen soitin. Ensi viikosta tulee kiireinen.

Minua se ei haittaa, Buckia kyllä. Meillä on paljon työtä tehtävänämme.

Tuo ääni tulee kalimbasta. Hän yrittää selvittää mysteerin-

joten musiikissa on oltava hieman salaperäisyyttä.

Minusta me ratkaisimme tämän tapauksen aika nopeasti.

Kun elokuvissa alettiin käsitellä monimutkaisempia aiheita-

myös elokuvamusiikki muuttui modernimpaan suuntaan-

ja otti vaikutteita esimerkiksi jazzista.

"Viettelyksen vaunu" oli Alex Northin elokuvasävellysdebyytti.

Baletteja ja orkesterisävellyksiä New Yorkissa tehneen Northin-

ensimmäisestä elokuvasävellyksestä tuli kaikkien aikojen mullistavin.

Se oli ensimmäinen elokuva, jonka musiikki hyödynsi jazzia.

Musiikin kuultuaan Jerry Goldsmith sanoi-

että elokuvamusiikki ei olisi enää koskaan entisensä.

Bond. James Bond.

John Barrylla oli oma yhtye.

Se esitti varhaiselta Bond -musiikilta kuulostavaa materiaalia.

Bond-tunnarin säveltämisen aikoihin hän toi elokuviin yhtyesoittoa.

Big band-musiikki oli tyylikästä ja svengaavaa.

Se antoi ymmärtää, että tämä kaveri pystyi mihin vain.

Agentti-ja vakoiluelokuvien musiikki tekee aina kunniaa Bond-filmeille.

Ne kuuluvat yhteen samaan tapaan kuin Morricone ja spagettiwesternit.

Ennio Morriconen musiikki ei perustu erikoisiin soittimiin tai ääniin-

vaan vastustamattomiin melodioihin.

"Hyvät, pahat ja rumat" on todella tunnistettava sävellys.

Hän otti kitaran äänen ja sijoitti sen villiin länteen.

50-60 vuotta myöhemmin se on edelleen spagettiwesternien soundi.

1960-luku oli mahtavaa aikaa-

sillä sen ajan muusikot harjoittelivat todella ahkerasti.

Bernard Herrmannin tausta oli radioteatterissa.

Hän osasi kasata yhden soundin pohjalta-

jokaiselle elokuvalle oman, ainutlaatuisen orkesterin-

mikä oli uraauurtava keksintö.

"Vertigon" pääteema on malliesimerkki tästä.

Se kuulostaa sanovan: "Mysteeri! Jokin ei ole kohdallaan."

"Pysy poissa! Mutta tule lähemmäs... Tule pian."

Hän erosi muista ajan säveltäjistä, sillä melodisten oivallusten sijaan-

hänen vahvuuttaan olivat lyhyet, mielipuolisesti toistuvat fraasit-

jotka toimivat erittäin hyvin Hitchcockin elokuvissa.

Kaikki tuntui syöksyvän eteenpäin-

sairaalla, vääjäämättä tuhoon johtavalla tavalla.

Bernard Herrmannilla oli munaa.

Otetaan esimerkiksi "Psykon" suihkukohtaus...

Ilman musiikkia se ei ole kovinkaan pelottava.

Katsoja kyllä näkee, mitä tapahtuu. Heti kun musiikki lisätään kuvaan...

Katsoja on vankina mielipuolisen murhaajan pään sisällä.

Kontekstista irrotettuna samat äänet luultavasti vain ärsyttävät ihmisiä.

Kun ne soivat kohtauksen taustalla, se vaikuttaa paljon raaemmalta-

kuin oikeastaan onkaan.

Jos kirja kertoo suuresta metsästä, jokainen lukija kuvittelee metsän.

Jokaisen kuvittelema metsä on erilainen.

Täsmälleen sama pätee musiikkiin.

Jos 15 säveltäjää lukee saman käsikirjoituksen-

jokaisella on oma visionsa musiikista.

Elokuvamusiikissa vapauttavaa on se-

että mitä tahansa soitinta voi käyttää, jos se parantaa elokuvaa.

Minulla on viitisen varastoa, jotka ovat täynnä musiikkivälineitä.

Kun joku varastoista alkaa näyttää romukaupalta-

henkilökunta tekee intervention ja tyhjentää varaston-

ja minä aloitan tavaran keräämisen alusta.

Ostin samantapaisen pianon lelukaupasta-

ja soitin sillä "Ipanoiden" tunnusmusiikin.

Ajattelin, etten tarvitse sitä enää-

ja se maksoi noin 60 dollaria, mikä tuntui paljolta lelupianosta.

Nauhoitettuani kappaleen palautin sen liikkeeseen ja sain rahani takaisin.

Mietin nyt usein, missä "Ipanoiden" tunnusmusiikin lelupiano mahtaa olla.

Usein musiikilliset ideat syntyvät soittamalla, eivät tietokoneella.

Nämä ovat vireeseen järjestettyjä kulkusia. Ne ovat hyvin harvinaisia.

Musiikkia on kaikkialla. Hissin ovi voi kuulostaa tältä...

"Mitä se oli? Kuulosti hyvältä."

Sitten saman yrittää muuttaa studiossa musiikiksi.

Siksi yritän aina muuttaa ympäröivän maailman äänet musiikiksi.

Ei ole olemassa väärää tapaa.

Pitää vain jatkaa yrittämistä, kunnes väärä tapa muuttuu oikeaksi.

Tämä on dinosaurus, koska se kuoli sukupuuttoon-

mutta synnytti viulun, kitaran ja monia muita soittimia.

Soitin on yksinkertainen-

kaksi kielistä soi vapaana, kun kolmannella soitetaan melodiaa.

Ulkomuoto on vähintäänkin vihjaileva.

Tämä kuulostaa vähän hylkeeltä, joka soittaa torvea sirkuksessa.

En ole soittanut tuota vuosiin!

Kun olen hionut rytmin valmiiksi, voin alkaa miettiä-

millainen melodia sen päälle sopisi.

Tämä on paratiisi.

Yritän tavoittaa kohtaukselle ominaisen rytmin.