Capturing Mary

Työskentelen ovivahtina isossa talossa Lontoossa.

Talon omistaa Elliot Graham, Englannin 8. rikkain mies.

Täällä ei asu ketään. Herra Graham asuu vastapäätä talossa numero 31.

Talon ainoa tapahtuma on siivous. Joka päivä.

Tänne tuodaan kukkia. Täällä on aina tuoreita kukkia.

Kun siivoojat lähtevät, olen täällä yksin.

Kuuden ja yhdeksän välillä olen yksin.

Vartijan tuloon saakka saan olla täällä itsekseni.

Joka päivä.

En saa päästää ketään sisään enkä avata ovea tuntemattomille.

Enkä koskaan teekään niin.

En ilman herra Grahamin lupaa.

Mutta eilen rikoin sääntöä.

Talon ei olisi pitänyt olla tyhjillään. Kello oli vasta 14.50.

Mutta siivoojat olivat lähteneet aikaisin.

En tiedä, miksi rikoin sääntöä.

Hänessä vain oli jotakin erityistä.

Niin? -Onko rouva Hopkins täällä?

Hän ei ole enää täällä töissä. -Niinkö? Vai niin.

Hän sanoi, että jos olen lähistöllä, voin tulla käymään.

Tänään olin lähistöllä. -Hän lopetti kaksi viikkoa sitten.

Minä menen tästä sitten.

Minä voin avata teille oven. -Voitko?

Tulkaa sisään.

Kiitos.

Kiitos.

Ovi on aikamoinen, vai mitä? -Kyllä.

Vähän outo, mutta siihen tottuu.

Halusitteko nähdä jotakin tiettyä oven lisäksi?

En ollenkaan.

Halusin vain nähdä, miltä talo nykyään näyttää sisältä.

Kävin täällä nuorena. Nuorena kuten sinä.

Minulla on kaikki avaimet, joten voin näyttää mitä vain haluatte.

Nähtävää on paljon... -En halua olla vaivaksi.

Ei siitä ole vaivaa. -Minulla on tapaaminenkin.

Ei siinä mene kauaa. -En halua nähdä enempää.

En ollut valmistautunut opastettuun kierrokseen. Sitä vain tarkoitan.

Taloa on pidetty hyvin, täytyy sanoa.

Tuoreita kukkia ja kaikkea.

Nimeni on Mary Gilbert. -Minä olen Joe.

Hei, Joe. -Joe Dix.

Hei, Joe Dix.

Haluaisitko teetä? Se käy nopeasti, ettet myöhästy tapaamisesta.

Se olisi hyvin ystävällistä. Kiitos.

Tee on oikein hyvää, Joe. Kiitos.

Ja pikkuleivät ovat herkullisia. -Hyvä.

Juon tämän loppuun ja menen sitten.

Minä odotan täällä. Älä anna minun häiritä.

Minun pitää vain merkitä muistiin tämän viikon työtuntini.

Neiti?

Neiti!

Olen kovin pahoillani. Olinpa kömpelö.

Ei olisi pitänyt päästää häntä sisään.

Olen kovin pahoillani. -Ei se mitään.

Tällä se hoituu. -Anna minun siivota.

Pyydät minut sisään ja minä läikytän kauniille lattialle...

Älä huoli. Se on vain maitoa.

Mitä täällä tapahtui? -Mitä tarkoitat?

Tapahtuiko täällä jotakin, kun olit nuori?

Niinkö luulet, Joe? -Niin.

Se, etten halunnut nähdä koko taloa ei tarkoita, että jotakin tapahtui.

Miksi kävit täällä? -Olin täällä vieraana.

Isoissa juhlissa? -Ei, aika pienissä juhlissa.

Pienissä juhlissa... -Vain harvoille ja valituille.

Talo oli mielettömän hieno. En ollut nähnyt mitään samanlaista.

Herra Grahamin isä kutsui tänne mielestään tärkeitä vieraita.

Hän piti pienen kokoontumisen kerran viikossa.

Vieraita oli vähän, mutta kaikki olivat hyvin tärkeitä.

Kirjailijoita, elokuvatähtiä, näyttelijöitä, ohjaajia...

Tiedemiehiä ja poliitikkoja. Vain heidät kutsuttiin.

Siinä satutti niskansa, kun koetti nähdä heistä vilauksen.

Oliko tuo E.M. Forster?

Eikö tuolla istukin Alfred Hitchcock?

Onko tuo Evelyn Waughsin takaraivo?

Tuolla varjoissa taitaa olla Ava Gardner.

Mitä sinä teit siellä? -Miksi ihmeessä minut kutsuttiin?

Nuori nainen, joka oli juuri päässyt eroon Manchesterin murteestaan.

Et varmaan olisi arvannut, että olen sieltä?

Pakotin itseni opettelemaan pois murteesta yliopistossa.

Opetin itseni puhumaan näin.

Olin ollut onnekas ja tullut tunnetuksi alallani.

Oxfordissa kirjoitin paljon -

ja yksi juttuni julkaistiin sanomalehdessä.

Yhtäkkiä kirjoitin elokuvista ja kulttuurista.

Et osaisi kuvitella, millainen maailma oli.

Elimme luokkayhteiskunnassa -

joka oli täynnä absurdeja sääntöjä ja naurettavia ennakkoluuloja.

Yhtäkkiä minulla oli oma kolumni.

Kirjoitin kirjan, jolla oli typerä nimi "Omenan halkaisu" -

ja siitä syntyi kohu. Se oli hyökkäys miesten eliittiä vastaan.

Ei se ollut kummoinen teos. Tärkeämpää oli, kuka sen kirjoitti.

Tämä oli ennen Beatlesia ja kaikkea sellaista.

Ennen Beatlesia... -Nuoruuden itsetunto.

Viime kuussa peräänkuulutin lisää intohimoa kotimaiseen elokuvaan.

Rakkauden ilmaisuksi ei riitä vaimon suukko miehen poskelle -

kun tämä lähtee aamulla töihin.

Yleisöä pitäisi myös mielestäni kohdella aikuisina -

ja sen tähden seksi on aivan sopiva elokuvan aihe.

Miksemme voisi nähdä itse aktin jossakin muodossa elokuvassa?

Kirjoitin artikkelin, jossa toivoin elokuviin lisää seksiä.

Helvetti pääsi valloilleen.

Olin säännöllinen kutsuvieras, ja tunsin olevani todella elossa.

Olin täynnä ideoita ja mahdollisuuksia.

Neiti?

Lauloivatko he jossakin näistä huoneista?

Osittain kyllä.

Tule katsomaan. -Ei minun tarvitse.

Tule nyt.

Kuoliko täällä joku tai jotain?

Näyttää pienemmältä.

Merkillistä kyllä -

kiinnostavin henkilö ei ollut mikään legenda.

Kiinnostuin miehestä, joka ei ollut lainkaan kuuluisa.

Kukaan ei oikein tiennyt, mitä hän teki.

Ihmiset hermostuivat, kun hän lähestyi heitä.

Jopa Alfred Hitchcock.

Aloin ymmärtää miksi, kun salakuuntelin hänen keskusteluaan.

Hän kuiskaili kirjailijoille, ohjaajille ja näyttelijöille.

"Viimeisin työnne ei tainnut menestyä yhtä hyvin kuin edellinen."

"Kai te yhä silti jatkatte?"

"Minä kyllä pidin siitä. En tiedä, miksi muut eivät."

Väki tulee onneksi arvioista huolimatta.

Hän vaikutti kutovan verkkoa kuuluisuuksien ympärille.

Ihmiset ovat vähän ihmeissään -

mutta ei siitä varmasti ole teille haittaa.

Hän oli kustannusalalla ja oli työskennellyt Lloyd Georgelle.

Hän piti lehdet järjestyksessä. Nyt hän teki saman Churchillille.

Hän tunsi ajan suuret sanomalehtikeisarit.

Hän tunsi kaikki, joilla oli vaikutusvaltaa.

Hän oli sellainen mystinen ihminen, joka teki samalla kaikkea -

ja ei mitään.

Joskus näin hänen pelaavan palloa käytävässä.

Hän tiesi kuulemma paljon salaisuuksia -

muttei koskaan paljastanut niitä.

Outoa oli myös se, että hän toi mukanaan hyvin nuoria tyttöjä.

Kuvankauniita mutta takuulla alaikäisiä.

Neljännellä vierailullani hän toi erityisen tyrmäävän ilmestyksen.

En tiedä, miten mies hänet esitteli. Ehkä veljentytär?

Perheystävä?

En ollut koskaan puhunut miehen kanssa. Vielä.

Joskus hän vilkaisi minua tietävä ilme kasvoillaan.

Sinä iltana hän tuli koko ajan lähemmäs.

Olin innoissani.

Enemmän innoissani kuin jos Hitchcock olisi tullut juttusilleni.

Mitä hän sitten sanoi?

Anteeksi. -Anteeksi.

Olin keittiössä hakemassa vesilasillista.

En halunnut pyytää palvelusväkeä.

En kai häiritse? -Ette tietenkään.

Pakenimme molemmat keittiöön.

Minä halusin vain lasin vettä. -Selvä.

Luulen, että järkytän sinua kohta. -Niinkö? Epäilen.

Aion valmistaa salaatin. Yksi heikkouksistani iltamyöhällä.

Palvelusväki laittaa minulle tarvikkeet esille.

Järkyttääkö se sinua? Myönnän, että se on vähän omituista.

En ole esitellyt itseäni... -En minäkään.

Greville White. Tiedän, kuka sinä olet, kuuluisa Mary Gilbert.

Ihan totta! Voin siteerata kokonaisia kappaleita jutuistasi.

Olet terävä tarkkailija, joka sivaltaa sanoilla.

Teen itse samaa, mutten kirjoita mitään ylös.

Mutta tiedän asian jos toisenkin.

"Nuoruuden ääni". Niinhän allekirjoitat juttusi?

Se oli huono. En tee sitä enää. -Se on fantastinen mahdollisuus.

Olla nuoruuden ääni. Sinuna tarttuisin tilaisuuteen.

Sitä yritänkin.

Minulla on usein tapana...

minulla on tapana nähdä itseni toisten silmin.

Teetkö koskaan niin? -En.

Varmastiko? -En tiedä, mitä tarkoitat.

Kerron, mitä tarkoitan. Kun ajattelen itseäni -

useimmiten näen itseni ketteränä.

Olen energisempi kuin useimmat. Sinä olet samanlainen, Mary.

Minulla on hyvä muisti ja vilkas mielikuvitus.

Sillä tavalla näen itseni. Mutta joskus katson itseäni -

muiden silmin.

Muut näkevät minut inhottavana ja katalana tyyppinä.

Jolla on aina hikipisaroita otsalla.

Ikään kuin yrittäisin liikaa olla hurmaava ja peittää oikean luontoni.

Olipa huoneen lämpötila mikä tahansa ja vuodenaika mikä tahansa -

he näkevät hien.

Älä huoli. Se on vain pikku juhlatemppu.

Toivottavasti moni ei näe minua niin. -Ei varmastikaan.

Älä ole niin laimea, Mary. Olet varmasti katsonut minua niin.

Enkä ole. -Älä huoli! En minä loukkaannu.

Herra White, minä... -Sano Greville, ole kiltti.

Tule sisään, Bernard.

Lupaan, etten loukkaannu.

Todistan sen sinulle.

Todistat? -Tekemällä jotakin, mitä en yleensä tee.

Kerron jotakin, mikä ehkä huvittaa sinua.

Olethan itsekin tarkkailija. En yleensä koskaan juorua...

Niin olen kuullut. -Tiedät siis jotakin minusta.

Olen kuullut sen. -En koskaan juorua.

Se vaarantaisi monta hyödyllistä kontaktia -

mutta teen poikkeuksen sinun kohdallasi, nuori Mary Gilbert.

Ainoan poikkeukseni.

Hän kertoi minulle joitakin pikku juoruja.

Mehukkain oli erään poliitikon suhde alaikäiseen kuninkaalliseen.

Harmittomia tarinoita. Virkamies, joka oli pakkomielteinen taskuvaras.

Ei vain kelloja ja lompakoita, vaan jopa kurkkupastilleja.