Ricky Gervais: SuperNature

NETFLIX-KOMEDIASPESIAALI

Hyvää iltaa, hyvä yleisö.

Toivottakaa tervetulleeksi mies, jonka ei tarvitsisi tehdä tätä.

Ricky Gervais.

Hei vain. Kiitos.

Olkaa jo hiljempaa. Lopettakaa.

Kiitos, mutta turpa kiinni.

Älkää hurratko. Naurakaa vain.

Kiitos, mutta rauhoittukaa.

Hiljaa nyt. Tämä kuvataan. Turvat kiinni, mulkut.

Kiitos paljon.

Tervetuloa esitykseeni, jossa ei tanssita eikä jonglöörata.

Mies vain puhuu. Sitähän stand-up on: miehet puhuvat.

Seksististä.

Entä hauskat naiskoomikot, kuten esimerkiksi…

Ei. Aivan. En lähde tuohon.

Tuo oli ironiaa. Voitte bongailla sitä kautta esityksen.

Sanon jotain, mitä en tarkoita, koska se on hauskaa.

Te nauratte "väärälle" asialle, koska tiedätte, mikä on "oikein".

Se on satiiria.

Äsken satirisoin sitä stereotyyppiä, etteivät naiset ole hauskoja.

Oikeasti hauskoja naisia on paljon, kuten esimerkiksi…

Tein sen taas. Hyvin huomattu.

Onhan heitä oikeasti. Esimerkiksi Dame Edna Everage.

Ja Eddie Izzard.

Se nainen on nerokas.

Hän on loistava naiskoomikko ja näyttelijätär.

Hän esitti tosi uskottavasti sitä yhtä miestä.

On kiva olla täällä taas.

Rakastuin stand-upiin uudelleen laajalla Humanity-kiertueellani.

Netflix maksoi siitä roimasti. Se oli vuoden hitti.

Ajattelin kaikkien rakastavan minua. Sitten sain tämän twiitin.

Tämä on aito.

"Sanotko itseäsi koomikoksi?" Hän tietää, että sanon.

Se lukee profiilikuvauksessani.

"Sanotko itseäsi koomikoksi? Olet yhtä hauska kuin…"

Luulin, että hän jatkaisi "…Miranda".

Älkää ottako tosissanne.

Se oli tietysti vitsi.

"Olet yhtä hauska kuin pieru vauvan hautajaisissa."

Hän yritti loukata.

Hän teki sen virheen, että valitsi hauskan asian.

Pieru vauvan hautajaisissa!

Iso, kaikuva kirkko. Ihmiset nyyhkyttävät hiljaa.

Pikkuriikkinen arkku.

Ja sitten joku pieraisee. Ei siinä voi olla nauramatta.

Vaikka vauva olisi oma.

Hautajaiset pidetään vasta viikon jälkeen.

Silloin kaipaa kevennystä.

Ainakin isät. Äidit eivät vielä "näe huumoria".

Naiset!

Eivät kaikki naiset, vaan vanhanaikaiset.

Ne, joilla on kohtu.

Ne saatanan dinosaurukset.

Tykkään uudenaikaisista naisista. He ovat huippuja.

Niistä, joilla on parta ja kalu.

He ovat parhaita, aivan ihania.

Vanhanaikaiset valittavat, että uudet tulevat heidän vessoihinsa.

Mikseivät tulisi? Hehän käyttävät naispuolisia pronominejakin.

"Mikä tässä henkilössä on epänaisellista?"

"No, tuo penis."

Sehän on naisen penis!

"Entä jos hän raiskaa minut?"

Silloin tulet naisen raiskaamaksi, saatanan transfobinen ämmä!

Tuo twiitti kiteyttää komedian subjektiivisuuden.

Toiset nauravat ihmiselle, joka on toisista tylsä.

Minulle sanotaan joskus, ettei joku koomikko ole hauska.

Vaikka olisin samaa mieltä, sanon: "Hän ei ole SINUSTA hauska."

"Tuo vitsi oli loukkaava."

Väärin. Se oli SINUSTA loukkaava. Tunteet ovat henkilökohtaisia.

Komediaa on monenlaista, ja se kehittyy.

Nykyään on olemassa woke-komediaa.

Se on erittäin edistyksellistä.

Koomikko lupa etukäteen, ettei sano mitään tulenarkaa tai loukkaavaa.

Tilanne on turvallinen yleisölle.

Kokeilin sitä kerran. Katsoisin mieluummin, kuin Louis CK runkkaa.

Hänet on nykyään peruutettu.

Anteeksipyyntö ei riittänyt.

Ihan kuin Kevin Hart, joka oli päästä Oscar-isännäksi.

Hän julkaisi riemukkaita twiittejä.

Sitten joku löysi vanhoja twiittejä, jotka olivat lapsellisia ja homofobisia.

Hän twiittasi: "Poikani tekee juttua x. Toivottavasti hän ei ole homo."

Hän sai huonoa palautetta, pyysi anteeksi ja poisti twiitit.

Kymmenen vuotta myöhemmin löytyi ruutukaappaus.

Hartin käskettiin pyytää anteeksi, mutta hän oli jo pyytänyt.

Totta. Jos anteeksipyyntö on merkityksetön, voisi yhtä hyvin jatkaa.

Niin minä toimin.

Jos iloitsee, kun joku peruutetaan vanhojen puheiden vuoksi,

voi myöhemmin kokea saman kohtalon.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Emme tiedä, kuka silloin määrää.

Pahin ja loukkaavin asia, jonka tänä päivänä voi sanoa, on:

"Naisilla ei ole peniksiä."

Sitä ei arvattu etukäteen.

Kymmenen vuotta sitten kukaan ei twiitannut: "Naisilla ei ole peniksiä."

Se tuntui ilmiselvältä.

Liam Neeson oli joutua peruutetuksi.

En tiedä, miksi Liam kertoi tämän tarinan.

Hän kuitenkin kertoi, ja vieläpä toimittajalle.

Juttu meni näin:

"Tästä on 30 vuotta. Ystäväni tuli kotiin, ja hänet oli raiskattu."

Tuo ei ollut se vitsi.

"Hänet oli raiskattu. Kysyin, miltä tekijä näytti. Hän oli musta."

Otin pamppuni ja lähdin kadulle etsimään mustia miehiä. Sitten tulin järkiini."

Oudointa tuossa on, että hänellä oli pamppu.

Liamin ensi-ilta peruutettiin. Yleisö vaati elokuvan tuhoamista.

Tajuaahan sen. Kaikki eivät erota taidetta taiteilijasta.

Tunnen Liamin. Hän on mukava eikä lainkaan rasistinen.

Mutta uutisen jälkeen mietin, voinko enää nauraa Schindlerin listalle.

Mutta totta kai minä nauran.

Nykyään jengi valittaa kaikesta, ja valitus otetaan vakavasti.

Akateemiset älykkökoomikot sanelevat meille sääntöjä.

"Komediaa ei saa kohdistaa alempiinsa."

Joskushan on pakko.

Esimerkiksi, jos hakkaa vammaista taaperoa.

Silloin iskut on pakko suunnata alaspäin.

Tuo vitsi oli hauska, koska se sekoittaa vertauskuvat ja fyysisen lyömisen.

Nykyään kuvitellaan, että sanat ovat väkivaltaa.

Nauroitte vitsille taaperon hakkaamisesta. Ketään ei sattunut.

Jos toisin lavalle taaperon hakattavaksi, ette nauraisi.

Siksi jätin sen pois.

Moraalinvartijat haluavat tuntea olevansa parempia kuin muut -

ja väittävät suojelevansa vähemmistöjä.

Eikö vähemmistöillä muka ole huumorintajua?

Tiedän, että vähemmistöillä on rankkaa.

Tässä maassa on viisi prosenttia mustia, aasialaisia ja LGBTQ-ihmisiä.

Itsehän olen valkoinen, heteroseksuaalinen monimiljonääri.

Meitä on alle yksi prosentti.

Valitanko minä? En.

Minä poika se vain sinnittelen päivästä päivään.

Olen kuin Rosa Parks.

Tosin puolustan oikeuttani olla matkustamatta bussilla.

Jengi valittaa jutuista, joita ei tarvitsisi katsoa.

Ihmisillä on oikeus loukkaantua ja valittaa,

mutta heidän tulee ymmärtää, ettemme loukkaa tahallamme.

Tahdomme naurattaa ja viihdyttää.

Minä improvisoin. Jos sanon tänään jotain niin loukkaavaa,

ettette ole kuulleet mitään niin hirveää koko elämässänne,

älkää riehaantuko vaan menkää lippuluukulle esityksen jälkeen.

Voitte täyttää valituskaavakkeen. Vien ne kotiin ja käytän vessapaperina.

Siinä tulivat komedian säännöt.

Miksi valitsin nimen SuperNature?

Ensinnäkään en usko mihinkään yliluonnolliseen.

Uskon, että kaikki olemassa oleva on osa luontoa ja selitettävissä.

Lisäksi luonto on supermahtava.

On huikeaa, että puhumme siitä.

Vain me yritämme selittää maailmankaikkeutta.

On ihme, että olemme täällä ja teistä jokainen on olemassa.

Juuri teidän syntymänne todennäköisyys on 13 biljoonaa yhtä vastaan.

Elämä on kuin lomamatka. Meitä ei ollut 13,5 miljardiin vuoteen.

Sitten elämme 80 tai 90 vuotta ja kuolemme pois.

Jotkut loukkaantuvat tuostakin.

"Tämä on liian hienoa ollakseen sattumaa. Joku on luonut tämän kaiken.

Olen liian erityinen kuolemaan pois.

Saan uuden elämän. Pääsen taivaaseen rakkaideni kanssa.

Tai palaan maan päälle henkenä, tai synnyn uudestaan toiseen kehoon."

Silloin olisit joku muu.

Jos syntyisit toiseksi henkilöksi, vain se henkilö olisi olemassa.

Moni uskoo jälleensyntymiseen ja luulee muistavansa edellisen elämänsä.

Amerikassa on eräs seura, totta kai.

Kaliforniassa, totta kai.

Sen jäsenet muistavat edellisen elämänsä.

Se on aina jotain vaikuttavaa, toisin kuin nykyinen elämä.

Näin aiheesta dokumentin.

Seura pitää vuosittain naamiaisjuhlat, jossa pukeudutaan entisen elämän hahmoksi.

Kaksi Napoleonia.

Vähintään toinen valehtelee niin saatanasti.

Ei jälleensyntymistä, ei henkiä.

Oletteko nähneet aaveenmetsästysohjelmat? Niistä on julkkisversioitakin.

Ympäri maailmaa on kuvattu tuhansia tunteja materiaalia.

Yhtäkään aavetta ei ole nähty.

"Mikä tuo oli? Ai, ei sittenkään mitään."

"Kuulitko tuon? Ai, se olit sinä."

Mitä jos luontodokkarit olisivat sellaisia?

Mitä jos David Attenborough sanoisi:

"Täällä Kilimanjarolla… Ai, ei sittenkään mitään."

"Ja Limpopon rannoilla… Ei sittenkään mitään."

Ei sitä kukaan katsoisi.

Aaveita ei ole nähty.

Pedofiilidokkarit ovat toinen juttu.

Muutama löytyy ihan kuvausryhmästäkin.

Varsinkin BBC:llä.

Olkaa hiljaa.

Ei jälleensyntymää, aaveita eikä taivasta. Siitä jengi ei pääse yli.

Minulta kysellään kaikenlaista.

"Etkö usko Jumalaan?" "En."

"Rukoiletko?" "En."

"Mikset rukoile varmuuden vuoksi?"

"Mikset ripusta valkosipulia oveesi vampyyrien varalta?"

Ei rukoilu minua haittaa. Tunnen paljon kivoja uskovaisia.

Jos läheiseni sairastuu, he lupaavat rukoilla.

Minä kiitän kauniista eleestä.

Jos joku peruuttaisi kemoterapian, alkaisin protestoida.

Rukoilkaa toki,

mutta yhdistetään rukoukset kemoterapiaan.

Lopputulos on nimittäin sama. Pidetään se, jolla on vaikutusta.

Sain tästä kuraa niskaani Twitterissä.

Muistatteko Oklahoman hurrikaanin? Ihmisiä kuoli, toisilta meni elanto.

Lahjoitin Punaiselle Ristille ja yllytin seuraajiani lahjoittamaan.

Jokin amerikkalainen hömppälehti twiittasi tosi ärsyttävän jutun:

"Beyoncé ja Rihanna lähettävät rukouksia Oklahomaan."