Pedro Páramo

Tulin Comalaan, koska isäni kuulemma asuu täällä.

Mies nimeltä Pedro Páramo.

Äitini kertoi sen.

Lupasin hänelle, että tulisin tänne.

Hän teki kuolemaa, ja olin valmis lupaamaan mitä vain.

Aiemmin hän oli sanonut: "Älä pyydä isältäsi mitään.

Vaadi sitä, mikä kuuluu meille.

Hän unohti meidät,

joten pane hänet maksamaan."

En aikonut pitää lupaustani -

mutta sitten aloin haaveilla.

Päästin mielikuvitukseni valloilleen.

Mieleni kehitti kokonaisen maailman toivon varaan, jota se mies edusti.

Äitini aviomies.

Miksi matkaatte Comalaan, jos saa kysyä?

Tapaamaan isääni.

Saatte lämpimän vastaanoton.

Hän varmasti ilahtuu tulostanne.

No...

Millainen mies isänne on?

En tunne häntä.

Hänen nimensä on Pedro Páramo.

No jopas...

Tunnetteko Pedro Páramon?

Kuka hän on?

Kaunan ruumiillistuma.

Täällä on kuuma. - No...

Tämä on pientä.

Vasta Comalassa kuumuus iskee kunnolla.

Sanonpa vain,

että kuoltuaan moni sikäläinen -

palaa helvetistä maan päälle hakemaan huovan.

Minäkin olen Pedro Páramon poika.

Onko tuo varmasti Comala? - Vuorenvarmasti.

Aika surkea näky.

Sellaista se on näinä aikoina.

Se näyttää hylätyltä.

Ei vain näytä vaan on.

Ei täällä asu ketään.

Entä Pedro Páramo?

Pedro Páramo kuoli vuosia sitten.

Minne voin majoittua?

Etsikää doña Eduviges. Jos hän on vielä elossa.

Sanokaa, että minä lähetin teidät.

Mikä teidän nimenne on?

Abundio...

Kannan mukanani äitini katsetta.

Hän sanoi:

"Sieltä löydät kotikyläni. Se kohoaa tasangolla.

Sitä verhoavat puiden lehvät.

Siellä kuulet minut paremmin.

Siellä olen lähelläsi."

Olisin halunnut sanoa hänelle:

"Erehdyit paikasta.

Lähetit minut autiokylään -

etsimään ihmistä, jota ei ole."

Anteeksi.

Tiedättekö, missä doña Eduviges asuu?

Tuolla.

Roosanvärisessä kaaritalossa.

Olen Eduviges Dyada.

Peremmälle.

Tännepäin.

Mitä tavaraa täällä on?

Roinaa.

Koko talo on täynnä roinaa.

Lähtijät jättivät tavaransa tänne, eikä kukaan ole tullut hakemaan niitä.

Olette siis hänen poikansa.

Kenen?

Doloritasin.

Mistä tiesitte?

Hän kertoi, että tulisitte.

Saapuisitte tänään.

Äitikö kertoi? - Niin.

Hän.

Tämä on huoneenne.

Pidän tämän aina siistinä vieraiden varalta.

Makuusijaa ei ole.

Ei huolta.

Uni on väsyneelle hyvä patja.

Kaikkea on mahdotonta saada valmiiksi lyhyessä ajassa.

Äitinne ilmoitti tulostanne vasta äsken.

Äitini on kuollut.

Siksi ääni oli niin vaimea.

Ilmankos.

Milloin hän kuoli?

Seitsemän päivää sitten.

Hän tunsi varmaan jääneensä yksin.

Lupasimme kuolla yhdessä ja olla toistemme tukena sillä matkalla.

Hän otti varaslähdön.

Saan hänet kyllä kiinni.

Tunnen nimittäin oikotiet.

On vain osattava kuolla, kun itse haluaa eikä Herran tahdon mukaan.

Tulkaa vielä syömään.

Vähän iltapalaa. - Tulen kyllä.

Myöhemmin.

Mitä sinä siellä huussissa viivyttelet?

En mitään, äiti.

Tule ulos, tai käärme puree.

Lisää narua, Susana!

Ei! - Voi ei.

Pidän tästä paikasta takiasi.

Mutta vihaan kaikkea muuta täällä.

Sitäkin, että synnyin täällä.

Käyn kyllä toisinaan.

Et sinä palaa.

Enää koskaan.

Käskin tulla ulos.

Tulen kyllä.

Ihan kohta. - Isäsi mukaan sinuun ei voi luottaa.

Sinusta on tulossa tyhjäntoimittaja.

Eikö sinun pitäisi olla töissä?

Ei. Rogelio ei edes maksa.

Et sinä rahan takia siellä työskentele vaan oppiaksesi.

Siihen on nyt vain tyydyttävä.

Tyytyköön joku muu.

Tyytyminen ei ole minua varten.

Olet sinä omituinen.

Aavistan, että sinun käy huonosti, Pedro Páramo.

Pidin sitä naista hulluna.

En enää uskonut mitään.

Olin kuin toisessa maailmassa -

ja annoin virran viedä.

Kyllä vain.

Minusta oli tulla äitisi.

Eikö hän kertonut sinulle?

Ei.

Hän kertoi vain hyviä asioita.

Kuulin teistä muulikuskilta, joka opasti minua.

Joku Abundio.

Vanha kunnon Abundio.

Annoin hänelle juomarahaa aina kun hän toi tänne matkalaisia.

Sitten hän kuuroutui.

Hyvin hän vaikutti kuulevan.

No, palataanpa äitiisi.

Ennen avioliittoa Pedro Páramon kanssa -

hänelle ennustettiin, ettei hän sinä yönä voisi maata miehen kanssa.

Kuun takia.

Niinpä hän pyysi minua ottamaan paikkansa.

Makasitteko Pedro Páramon kanssa?

Menin ilomielin hänen vuoteeseensa.

Juhlapäivä oli kuitenkin uuvuttanut hänet, joten hän kuorsasi koko yön.

Synnyit seuraavana vuonna.

Et kuitenkaan minulle, vaikka se lähellä olikin.

Ehkä äitisi ei kertonut siitä, koska häntä hävetti.

Tässä on hänen kuvansa.

Äitisi vihasi Pedro Páramoa.

Se mies valitti kaikesta ja käskytti koko ajan.

Äitisi oli tottunut siihen,

mutta hänen nöyrä katseensa kovettui.

Hän alkoi huokailla.

Lopulta Pedro Páramo lähetti hänet äitisi sisaren luo.

Asuimme Colimassa.

Monta kuukautta myöhemmin kysyin Pedro Páramolta hänestä.

Kysyin, mistä he saivat elantonsa.

"Jumalan armosta", hän vastasi.

Jumalan armosta.

Milloin asetut lepoon?

Herätys.

Miksi itket, äiti?

Isäsi on kuollut.

Hänet tapettiin.

Kuka tappoi sinut, äiti?

Milloin asetut lepoon?

Onko kaikki hyvin?

Miguel Páramon hevonen.

Se laukkaa kohti Puolikuun tilaa.

Asuuko siellä joku?

Ei siellä asu ketään.

En ymmärrä.

Enkä kuule kavioiden ääntä. - Etkö?

En.

Sitten se kai johtuu kuudennesta aististani.

Se on Jumalan lahja.

Tai kenties kirous.

Kuka Miguel Páramo oli? - Pedro Páramon poika.

Hänkin, vai?

Ainoa Pedro Páramon tunnustama poika.

Poika yöpyi toisinaan luonani,

kunnes tapasi yhden tytön Contlasta.

Hän lähti iltaisin tytön luokse -

ja palasi aamuyöllä.

Yhtenä yönä hän ei palannut.

Hevonen ei ollut vielä ehtinyt ohi, kun ikkunaani koputettiin.

Saatoin tosin vain kuvitella kaiken.

Mitä nyt?

Saitko rukkaset?

En. Ei ole kyse siitä.

Hukkasin kylän.

Mitä tarkoitat, Miguel?

Sumu oli sankkaa.

Tai savu.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta tiedän, ettei Contlaa ole.

Kerron tämän sinulle, koska tiedän, että ymmärrät.

Kuka tahansa muu Comalan asukas pitäisi minua hulluna.

Kuten aina.

Ei.

Et sinä ole hullu.

Taidat olla kuollut.

Kaikki sanoivat, että se hevonen koituisi vielä kuolemaksesi.