The Beast (La Bête)

Kävele eteenpäin.

Vähän vielä.

Selvä, siinä on hyvä. Käänny vähän. Juuri noin.

Takanani on olohuone, josta tulit.

Portaat ovat heti vasemmalla.

Oikealla puolellasi on keittiön ikkuna.

Pöydällä, joka on tässä, on veitsi.

Näetkö teipatun merkin oikealla puolellasi?

Pedon varjo ilmestyy juuri siihen kohtaan.

Yhdessä vaiheessa katsot sinne ja näet sen.

Haro hiuksiasi taaksepäin.

Noin on hyvä.

Ota muutama askel kohti minua.

Juuri noin.

Kaikki hyvin? -Kyllä. Olen valmis.

Aloitetaan.

Ihan milloin haluat.

Kiitos.

Pauline.

Näittekö aviomiestäni? -Hän oli juuri toisessa salongissa.

Oletko nähnyt Georgesia?

Hän oli toisessa salongissa viisi minuuttia sitten.

Kertokaa, miksi aina hakeudumme -

juhlissa niiden seuraan, joiden kanssa asumme ja joita näemme päivittäin?

Viihdyttekö? -Erittäin hyvin.

Mutta olen hukannut aviomieheni. -Mikä onni. Nauttikaa hetkestä.

Kyllä nautin. Vähän liikaakin.

Taisin nähdä hänen menevän ateljeehen. -Ateljee, niinkö?

Tapasitteko jo Antonin? -En.

Anton, tässä on Gabrielle.

Annoimme hänelle työtilan. Hän näyttää töitään tänä iltana.

Ne ovat yhtä vahvoja ja synkkiä, kuin aikakausi on valoisa.

Merkillinen kontrasti.

No siinä tapauksessa. -Jätän teidät.

Tuonne päinkö? -Kyllä.

Viimeisen huoneen jälkeen oikealla. Voin saattaa teidät.

Kiitos, mutta selviän kyllä.

Ottaisitteko ensin juotavaa?

Minulla on jo juoma.

Ja käsine, joka kätkee jotain.

Luovutan.

Toivottavasti pidätte niistä. -Varmasti pidän.

Kiitos.

Mitä mieltä olette?

Se on väkivaltainen. Suorastaan psykiatrinen.

Varsin kaunis, mielestäni.

Hän voisi maalata teidät.

Ei ikinä. Haluan pitää sieluni.

Kai muistatte vielä?

Mitä?

Olemme tavanneet ennenkin.

Niinkö? -Roomassa. Vuosia sitten.

Kolme vuotta sitten. Illalliskutsuilla.

Ne pidettiin Madame Butterfly n esityksen jälkeen.

Olitte siellä setänne ja tätinne kanssa.

Teillä oli tumman vihreä mekko ja nuttura.

Se tapahtui Napolissa, ei Roomassa. Kuusi vuotta sitten.

Olin äitini ja veljeni kanssa.

Itse asiassa, ette muista minua ollenkaan.

Yksityiskohdat ovat ehkä jo hiukan hämärtyneet.

Mutta teidät muistan erittäin hyvin.

Niinkö? -Kyllä.

Mutta miksi?

Koska sanoitte jotain, mitä en ole ikinä unohtanut.

Olen siitä asti ajatellut teitä usein.

Jotain, mitä sanoitte paluumatkalla.

Oletteko unohtanut?

Puhuimmeko ranskaa? -Taisimme sekoittaa kieliä.

Ehkä ei ole viisasta palauttaa sitä mieleenne.

Kyllä on. Jatkakaa.

Voi olla vaarallista palauta menneeseen.

Mutta hyvä, jos olette jo ottaneet etäisyyttä siihen.

Tapahtuiko se?

Sitä olisi mahdoton unohtaa.

Siksi kysynkin, tapahtuiko se, mistä puhuitte?

Luulen tietäväni, mihin viittaatte.

Mutta en muista uskoutuneeni siitä teille.

Olenko ainoa, joka tietää? -Kyllä.

En ole koskaan kertonut siitä kenellekään. -Parempi niin.

Anteeksi, että häiritsen keskusteluanne.

En voinut vastustaa tilaisuutta. Oletteko Gabrielle Monnier?

Kyllä vain.

Haluan tunnustaa ihailuni. Olette loistava muusikko.

Olette poikkeuksellisen herkkä pianisti.

Kiitos. Olen otettu.

Saanen myös paljastaa, että haluaisin kovin vaatettaa teidät joskus.

Vaatettaako? -Olen Paul Poiret.

Siinä tapauksessa suostun kernaasti.

Olen hyvin imarreltu. -Ette yhtä paljon kuin minä.

En vaivaa teitä pidempää.

Tuntuuko teistä yhä siltä?

Mitä minä oikein sanoin?

Tarkalleen.

Puhuitte siitä, mitä tunsitte hyvin nuorena.

Syvällä sisällänne.

Ennakoitte tuhoa.

Tunsitte, että kohtaisitte jotain kamalaa ennemmin tai myöhemmin.

Olitte vakuuttunut, että se koituisi tuhoksenne.

Kyllä, taisitte käyttää sanaa tuho.

Mitä muuta kerroin teille?

Sanoitte, että ette halunneet elää parisuhteessa,

koska olitte varma, että jotain kauheaa tapahtuisi -

ja se tuhoaisi teidät.

Teidät ja lähimmäisenne.

Se on totta.

Mutta vastaus kysymykseenne on, että mitään ei tapahtunut.

Ja menitte kaikesta huolimatta naimisiin. -Kuinka tiedätte sen?

Näen, että käsineenne alla on vihkisormus.

Niinpä tietenkin.

Entä aviomiehenne?

Missä hän on?

En tiedä.

Kyllä, otin riskin. Mutta olin nuori -

romantikko.

Ja nyt se kaikki tuntuu niin etäiseltä.

Sanoitte myös, että jokin ilmestyy yhtäkkiä.

Jokin piilevä peto,

joka tuhoaa kaiken sisältänne ja ympäriltänne.

Entä mitä te sanoitte?

En mitään.

Muistan kyllä pelästyneeni hieman.

Mutta ehkä olin vain liian nuori.

Gabrielle.

Kaunokainen. Kuinka voitte? -Oikein hyvin.

Joko näitte maalaukset ateljeessa?

Kyllä.

Onko Georges täällä? -Jossain salongeista, luulen.

Vai niin.

Menen tervehtimään häntä. Nauttikaa vierailustanne.

Ei ole aina helppoa olla naimisissa.

Olen pahoillani. Jätän teidät nauttimaan illasta.

Olkaa kiltti ja jääkää seurakseni.

Pidittekö minua hulluna?

Ei. Luulen ymmärtäneeni teitä.

Tarkoitatteko, että pakkomielteeni on kenties järkiperäinen?

Järkiperäinenkö?

Kyllä, varmasti.

Voisin jäädä viereenne ja varjella teitä pedolta.

Mutta se on tarpeetonta, jos ette pelkää enää.

Tarkoitatteko sitä?

Ehdottomasti.

Voin teeskennellä pelkääväni,

jos haluatte jäädä viereeni vahtimaan.

Kerroittehan tästä juuri minulle,

vaikka ette sitä enää muistakaan.

Olin tavallaan uskottunne.

Tosin siitä on jo pitkä aika.

Entä te sitten?

Ettekö te pelkää enää? -Tietenkin pelkään.

Mutta olen valmis ottamaan riskin.

Enkä ole ihan niin nuori enää.

Olen erittäin otettu.

Kultaseni, missä olit?

Etsin sinua. -Olen tässä.

Onko kaikki hyvin? -Kyllä.

Mitä sanoisitte, jos teidän -

pitäisi luetella taitonne, koulutuksenne ja tavoitteenne?

En tiedä. Olen nopea, intuitiivinen -

mutta minulla ei oikeastaan ole koulutusta,

sillä muutin Yhdysvaltoihin 9-vuotiaana. -Miksi?

En muista enää. Olin hyvin nuori.

Vanhempieni mielestä ilmapiiri oli sietämätön.

He pelkäsivät.

Mutta kun saavuimme Yhdysvaltoihin, siellä alkoi sisällissota.

Niinpä lähdimme taas. -Kyllä, Chengduun. Yhdeksäksi vuodeksi.

Ette käyneet koulua siellä. -En, mutta opiskelin paljon yksin.

Opin asioita helposti.

Entä tavoitteenne? -Haluan työskennellä.

Jos mahdollista -

haluan olla hyödyksi. -Hyödyksikö?

Kyllä, haluan olla hyödyksi, toisin kuin nyt.

Anteeksi, mutta oletteko töissä täällä?

En. Pahoittelen. -Olette kuten minäkin.

En tiedä millainen olette.

Vähän eksyksissä.

Tässä rakennuksessako vai elämässä? -No ainakin tässä rakennuksessa.

Tulin haastatteluun. En tiedä minne mennä.

Kävin juuri haastattelusta. Se on tuolla oikealla.

Menikö se hyvin? -Saa nähdä.

Minun pitää mennä töihin.

Onnea. -Kiitos.

Miinus 4012.

Kertokaa hyvä syy, miksi teille pitäisi löytää uusi työ.

Olen älykäs ja kykenevä.

Tiedättehän, että älykkyydestä ei nykyisin ole pulaa.

Älykkyydestä, johon viittaatte, puuttuu inhimillisyys.

Älykkyys, johon viittaan, pelasti ihmiskunnan.

Tarkoitan inhimillisyyttä.

Ihmisen läsnäoloa.

Tekoäly on vastuullinen, tasapuolinen ja hyvin inhimillinen. Se on valtava edistys.

Edistystä ei huomaa, kun työttömyysaste on 67 % -

ja 20 % on mekaanista työtä.

Meitä kutsutaan hyödyttömiksi ihmisiksi. Ymmärrättekö, kuinka alentavaa se on?

Haluan vain kykyjäni vastaavan työn. -Kuuletteko vihan äänessänne?

Liikutuksenne sulkee pois osan töistä.

Toistaiseksi voitte tehdä vain työtä, jossa tunteenne eivät vaikuta tulokseen.

Kuten tämän hetkinen työnne. -Pitääkö valita joko työ tai tunteet?

Toisinaan, kyllä.

Ainakin silloin, kun edellytetään vastuuta ja harkintaa,

ja sehän teitä selkeästi kiinnostaa.