Nazi Megastructures

Vuoden 1944 talvella...

...Hitler käynnistää hyökkäyksen...

Katsokaa tuota!

...kooten salaa valtavan iskujoukon.

Amerikkalaiset eivät tienneet siitä.

Saksalaiset jyräävät linjojen läpi valtavalla tulivoimalla...

Tuon 88 mm: n kanuunan ansiosta Tiger II oli ylivoimainen tappokone.

...mutta liittoutuneet iskevät takaisin.

Katsokaa tuota. Todellinen hirviö.

Tämä tarina kertoo Ardennien taistelusta,

Hitlerin viimeisestä hyökkäyksestä.

Toisen maailmansodan suurimmat rakennushankkeet

käynnistettiin Hitlerin ja japanilaisten aloitteesta.

Nyt niiden rauniot ovat synkkä muistutus

heidän fanaattisista sotilaallisista tavoitteistaan

ja amerikkalaisten taistelusta niitä vastaan.

Nämä tarinat kertovat natsien jättimäisistä rakennusurakoista.

HITLERIN VIIMEINEN HYÖKKÄYS

Belgia, vuoden 1944 joulukuu.

Ardennien metsässä on käynnissä saksalaisten suurhyökkäys.

Hyökkäyksen kärjessä on SS-panssarikomentaja Joachim Peiper.

Pois tieltä!

Hän on saanut ankaran käskyn edetä antamatta minkään pysäyttää itseään.

18. JOULUKUUTA 1944

Mitä edempänä tapahtuu?

Kolonna on saatava liikkeelle!

Vihollisen koneita! Suojautukaa!

Jäänteitä julmasta hyökkäyksestä, joka tunnetaan Ardennien taisteluna,

voi yhä löytää Saksan länsirajan tuntumassa olevista metsistä.

Historioitsija Martin Morgan etsii valtavaa rakennelmaa,

josta natsit käynnistivät raivokkaan hyökkäyksensä.

Katsokaapa tätä.

Jos hyökkääjä pyrki sisään tästä ovesta,

katsokaa mikä häntä odotti: ampuma-aukko.

Tämä on hienoa.

Tämä on sama ampuma-aukko saksalaisten puolelta.

Jos joku hyökkäsi sisäänkäyntiä vastaan,

piti vain kävellä tähän, avata tuo teräsluukku.

Se on kovin ruosteinen... Kyllä se aukeaa!

Katsokaa. Joku tältä puolelta työnsi aseen ulos...

...ja avasi tulen puolustaakseen bunkkerin sisäänkäyntiä.

Linnoitteet muodostivat ketjun Saksan länsirajalle.

Saksaksi se tunnetaan "Westwallina".

Mutta vuoden 1944 talvella

natsit lähtivät niistä viimeiseen suureen hyökkäykseensä.

Kuvitelkaa, miten ahdistavaa oli olla jumissa täällä keskellä talvea,

elää kuin sillit suolassa tietäen, että minä tahansa päivänä

komentoketjua pitkin tulee käsky,

joka tarkoittaa lähtöä Our-joen yli Luxemburgiin taistelemaan.

Hitlerin viimeisen hyökkäyksen tarina alkaa vuoden 1944 kesästä.

Liittoutuneet lähestyvät Saksaa.

Idässä venäläiset etenevät nopeasti Puolan halki kohti Itä-Preussia.

Lännessä liittoutuneiden joukot etenevät Italiassa

ja ovat murtautumassa ulos sillanpääasemistaan Normandiassa.

Natsien tilanne on käymässä yhä epätoivoisemmaksi.

Lisäksi Hitleriä vastustetaan hänen oman armeijansa sisällä.

Hän on selvinnyt täpärästi salamurhayrityksestä.

Kieltäytyessään hyväksymästä tappiota

hän laatii uhkarohkean suunnitelman käynnistää yllätysvastahyökkäys,

jonka hän uskoo kääntävän sodan kulun jälleen Saksan eduksi.

Paras paikka hyökkäykselle on tässä: Ardennit.

Aluetta puolustetaan vain kevyesti ja tiheä metsä estää näkemästä

hyökkäävien divisioonien keskittämisen.

Murtaudumme vihollisen linjojen läpi.

Kaiken mennessä hyvin hyökkäyksellä

voidaan tuhota 20-30 divisioonaa.

Hitler valitsi Ardennit, koska oli saanut siellä suurimman voittonsa

salamasodassa Ranskaa ja Alankomaita vastaan touko-kesäkuussa 1940.

Kukaan ei odottanut saksalaisten suurhyökkäystä Ardenneilla,

sen vaikeassa maastossa ja keskellä talvea.

Eivät ainakaan hänen kenraalinsa ja amerikkalaiset.

Yhdysvaltain joukot ovat saavuttaneet Ardennit kesällä,

mutta pysäyttäneet etenemisensä lähellä Saksan rajaa

ja natsien Westwall-linnoitteita.

Niiden valmistautuessa seuraavaan ponnistukseen

sektori on etulinjan hiljaisimpia.

Sitä miehittävät keltanokat ja voimia keräävät joukko-osastot.

Hitler aikoo hyökätä tätä heikosti puolustettua rintamaa vastaan

ylittää Maas-joen ja jakaa liittoutuneiden joukot kahtia.

Hänen lopullinen päämääränsä on vallata Antwerpenin satama takaisin.

Satama on strategisesti erittäin tärkeä.

40 000 tonnia liittoutuneiden aseita ja kalustoa

kulkee Antwerpenin kautta joka päivä.

Valtaamalla sen Hitler katkaisisi elintärkeän huoltoreitin.

Jotta hyökkäys onnistuisi, sen on oltava täydellinen yllätys.

Salassapidon tärkeyden vuoksi

valmistelu siirretään syrjäiseen ja salaiseen paikkaan.

Syvällä länsisaksalaisessa metsässä

ovat sodan huomionarvoisimpiin lukeutuvan rakennelman rauniot.

Professori Alexandra Richie selvittää sen synkkää menneisyyttä.

Se on todella uskomaton.

Olemme keskellä sankkaa metsää. Kaikkialla vihertää.

Paikka on täysin piilossa.

Mutta äkkiä edessä on hämmästyttävä rakennelma.

Ellei tiedä, mikä se on, se näyttää tavalliselta vuoriston hirsimökiltä.

Mutta miksi tämä valtava muuri? Sehän on kooltaan aivan suhteeton.

Muurissa on pieni vihje.

Kauniin kiviverhoilun takana sisäpuoli on pelkkää betonia.

Vahvasti naamioitu rakennus on vain osa laajaa kokonaisuutta.

Lisää vihjeitä sen todellisesta tarkoituksesta on sisällä.

Rakennushan on aivan valtava.

Käytävä jatkuu pitkälle taakseni ja todella kauas eteeni.

Huoneita on kymmenittäin.

Tässä on aseteline.

Toisen maailmansodan aikana se olisi ollut täynnä kivääreitä.

Se todistaa rakennuksen olleen kasarmi.

Satoja ihmisiä asui ja työskenteli täällä.

Kyseessä ei silti ole pelkkä sotilastukikohta.

Olen laskeutunut pitkiä portaita nähtävästi helvetin syvyyksiin.

Täällä on jykevä ovi, joka on todella raskas.

Tämäkin seinä on toista metriä paksu.

Rakennus on kerrassaan valtava! Aivan erilainen kuin yläkerrassa.

Bunkkeri on vain pieni osa Hitlerin salaisesta päämajasta,

joka tunnettiin Adlerhorstina.

Laaja kompleksi käsittää noin 20 rakennusta

ja lähes kilometrin verran tunneleita ja bunkkereita.

Ne jakautuvat kolmelle alueelle

ja ovat osittain piilossa kahden linnan alla.

Karttahuoneita, viestikeskuksia ja pommisuojia,

suojaa pelottava naamioitujen ilmatorjuntatykkien kehä.

Hyökkäystä edeltävinä viikkoina

näissä tunneleissa oli täysi tohina Hitlerin suunnitellessa operaatiota.

Vain harvat ja valitut armeijan komentajat tiesivät yksityiskohdat.

Joulukuussa, vain joitakin päiviä ennen hyökkäyksen aiottua alkua,

Hitler kutsuu muut komentajat Adlerhorstiin käskynjaolle.

Heidät tuodaan kiemurtelevaa reittiä paikan sijainnin salaamiseksi.

Hitler painottaa komentajille, ettei epäonnistuminen tule kuuloonkaan.

11. JOULUKUUTA 1944

Olen tehnyt kaiken varmistaakseni hyökkäyksen onnistumisen.

Vihollisen kimppuun on käytävä armottomalla voimalla,

joka osoittaa jälleen kerran,

ettei sen pidä koskaan kuvitella, että me antautuisimme.

Ei koskaan! Ei koskaan!

Hitler vannotti salaamaan asian, mutta sanoi myös,

että elleivät komentajat noudattaisi käskyjä,

hän kostaisi sen heille ja heidän perheilleen.

Toisin sanoen monen komentajan perhettä pidettiin panttivankina,

jotta operaatio toteutettaisiin. Vaihtoehtoa ei ollut.

Mies, jonka Hitler valitsee johtamaan operaatiota,

on sotamarsalkka Gerd von Rundstedt, länsirintaman joukkojen komentaja.

Hän ei tosin usko Hitlerin suunnitelman onnistumiseen.

Hyökkäys on typerääkin typerämpi.

Suunnitelma on liian rohkea.

Joukkoja ei ole tarpeeksi ja aikataulu on epärealistinen.

Silti jokainen meistä istui siellä halvaantuneena ja voimattomana.

Vaikka von Rundstedtilla onkin vahvoja epäilyksiä,

operaation alkamispäivä on päätetty: 16. joulukuuta 1944.

Vain muutamassa päivässä

heidän on viimeisteltävä Hitlerin isoimman uhkayrityksen suunnitelmat.

Joulukuussa 1944 Saksan armeijan komentajat saavat taistelukäskynsä

Hitlerin kunnianhimoista Ardennien offensiivia varten.

Yksiköiden komentajia informoitiin viime hetkellä,

ja kun se tapahtui, useimmat olivat aivan äimänä.

Ei pidä aliarvioida sitä,

miten haastavaa on lähteä näin suureen hyökkäykseen

keskellä talvea sellaisessa maastossa.

Operaatioon osallistuu valtava määrä joukkoja:

Kaksi panssariarmeijaa ja noin 30 divisioonaa.

Yli neljännesmiljoona miestä.

Se kuitenkin tuottaa suuria logistisia haasteita.

Valtava määrä ammuksia ja polttoainetta

on tuotava mahdollisimman lähelle etulinjaa

herättämättä liittoutuneiden epäilyksiä.

Historioitsija Martin Morgan on Saksan länsirajalla

ottamassa selvää, miten natsit kätkivät tärkeät varastonsa,

joita tarvittiin Ardennien offensiivissa.

Katsokaa! Kukkulan rinteeseen on rakennettu valtava päätymuuri.

Siitä pääsee tunneliin.

Mennäänpä sisälle.

Taidan joutua kiipeämään.

Edempänä lattiassa on ritilä.

Seisoessani sen päällä tunnen ilman virtaavan alhaalta.

Se siis toimii ilmastointikanavana.

Täällä on jotain. Kyllä.

Kiehtovaa! Tuolta tulee ilmaa sisään.

Ilma virtaa myös tuon lattiassa olevan aukon läpi.

Se saa aikaan voimakkaan ilmavirran.

Tämä on umpikuja, tarkoitettu sellaiseksi.

Tunneli ei johda minnekään.

Kun summataan kaikki vihjeet, tunneli joka ei johda mihinkään,

ja sen läpi kulkeva voimakas ilmavirta,

tämän voidaan todeta olleen räjähdysherkkien aineiden varasto:

polttoaineen ja ampumatarvikkeiden.

Niitä varastoitaessa tarvitaan ilmastointi sekä alhainen lämpötila.

Sellainen täällä on, koska olemme kukkulan sisällä.

Täällä on aina kylmää ja vilpoista.

Tärkeintä silti on, että varasto on piilossa.

Kätketty varasto muodostaa osan Hitlerin Westwall-puolustuslinjasta.

1930-luvun lopulla rakennetut mahtavat linnoitteet

levittäytyvät yli 600 kilometrin matkalle Saksan länsirajalla.

Puolustuslinjalla on 18 000 bunkkeria

sekä kilometreittäin panssariesteitä ja salaisia tunneleita.

Hitler käyttää tätä jättimäistä rakennelmaa hyökkäyksen alustana.

Viimeisinä päivinä ennen hyökkäystä

tuhannet saksalaissotilaat siirtyvät salaa

Westwallin Ardennien-lohkolle.

Vain kivenheiton päähän Yhdysvaltain joukoista,

jotka odottavat varustetäydennyksiä rajan toisella puolella.

Luulisin, että täältä näkee hyvin.

Kyllä! Tämä on oikea paikka.