Munch

Miehittäjiä auttavat virkamiehet -

eivät ansaitse tulla haukutuksi pettureiksi tai vastaaviksi.

Päinvastoin, he tekevät maalleen valtavan palveluksen,

mikä ei vaadi yhtään vähemmän rohkeutta ja lujuutta,

kun he aseet kädessään...

Petra! Soita Stenersenille ja käske tulla.

Sano, että kyse on elämästä ja kuolemasta! Huivini, kiitos.

Kiitos. -Odottakaa.

Enkä! -Kyllä!

Iltaa, herra Munch. Puhutteko saksaa?

Puhun. -Olemme Saksan valtion asialla.

Saammeko tulla peremmälle? -Kyllä, mutta...

Olen kovin kiireinen. -Tämä ei vie kauan.

Puhutte hyvää saksaa. -Asuin nuoruudessani Saksassa.

Paljonko tuo maksaa? -En tiedä. Ei paljon.

Ei tauluja kukaan nykyään osta.

Oletteko kuuluisa taidemaalari? -Enpä erityisen.

Montako maalausta teillä on? -Useimmat ovat keskeneräisiä.

Miten voin auttaa? -Täältähän näkee vuonolle.

Onko tuo Gustav Vigelandin puisto? Oletteko nähnyt ne veistokset?

Ne ovat uskomattomia.

Onhan se... iso puisto.

Voisitte tehdä puutarhaan oman puistonne.

Ehkä tekin voisitte tehdä veistoksia?

Se ei ole minun juttuni.

Asia selvä. Olemme nähneet tarvittavan.

Tämä on valtakunnankomissaarilta. Hän on suuri ihailijanne.

"Euroopan suurimpia taiteilijoita", hän sanoi.

Perästä kuuluu.

He lähtivät. Mutta hän on kovin huolissaan. Menkää vain sisään.

Selvä.

Stenersen! Enkö sanonut, että saksalaiset ovat kannoillani?

Kyllä. -Tiesin, että näin kävisi.

Hitler maalaukseni pannaan määräsi.

Hän ne Saksasta pois komensi.

Tulevat tänne ja...

Sellaiset kuin hän.

Jotka vetelevät ylös ja alas isolla pensselillä.

He eivät siedä meitä, jotka käytämme ohuempia pensseleitä.

Mitä sotilaat sanoivat?

Että palaisivat vielä. Tässä.

Maalauksianneko he havittelevat?

Vievät kai, mitä lystäävät. Talonkin vielä!

Ja ylistivät Vigelandin puistoa! Pirun amatöörit.

Voisimme yrittää keksiä tauluille piilopaikan.

Mistä? Niitä on tuhansia!

Jos Terboven lähetti heidät, ehkä he tahtovat tehdä yhteistyötä.

Vai yhteistyötä? Minä en halua mitään yhteistyötä!

Haluan työskennellä rauhassa!

Kyselen hieman ja... -Kiitos.

Liasta... nousi kasvot...

Täynnä surua ja kauneutta.

Kuolema...

...nähdä elämän synty.

Lähetän Strindbergillekin.

Hän on seinähullu...

En uskalla kutsua sitä pirua. Hän pelottaa minua.

Viholliset. Viholliset!

Niin monta saastaisia pirua vihollisen kaupungista!

Olkaa hyvä, herra Munch.

Postittakaa nämä.

KÖÖPENHAMINA

Olet sairas...

Olet hullu...

Hän luuli olevansa Messias. -Hän oli Messias.

Sairas mies...

Sairasta taidetta...

Hänen on maksettava teoistaan. Hän on tuhonnut taiteen.

Hän on sairas. -Ei!

Ei!

Huomenta, herra Munch.

Nimeni on Linke. Olen sairaanhoitaja.

Olette Kööpenhaminassa Jacobsen-klinikalla.

Ystävänne herra Goldstein toi teidät tänne.

Olitte uupunut. Ja sekava.

Lääkäri ottaa teidät vastaan, kun jaksatte nousta ylös.

Muutama konjakki ja sikari liikaa?

Annan teille päänsärkylääkettä. Jätän sen tähän.

On kunnia saada teidät tänne.

Rakastan taidettanne, eli on tärkeää, että toivutte.

Jotta pystytte taas maalaamaan. -Missä tavarani ovat?

Maalaustarvikkeenne ovat kaapissa.

Tämä on yksityishuone.

Täällä on monia kaltaisianne kiinnostavia ihmisiä.

Taiteilijoita, runoilijoita.

Toivottavasti kotiudutte hyvin. Sallikaa minun.

Olisin mieluiten yksin. -Totta kai.

Suokaa anteeksi.

Kutsukaa, jos tarvitsette jotakin.

Pahoittelut. Anteeksi. -Ei se mitään.

Olen tainnut erehtyä. -Voitte istua täällä, jos tahdotte.

Selvä.

Päivää. -Hei.

Maalaatko taulua? -Yritän ainakin.

Iski uteliaisuus. Oletko vasta-alkaja?

Olen. -Näyt maalaavan kasvoja.

Joku tuttusi? -Itse asiassa kyllä.

Sinulla on opettelemista, mutta tykkään väreistä.

Eikös tuo ole... -Hei!

Näitkö veneitä? -Pari.

Kauhea nälkä. Oletteko syöneet? -Olemme. Ruokaa on. Pitää lämmittää.

Täti. Saippuaa menee silmiin. -Oletko koko ajan maalannut?

Istu hetkeksi. -Tahtoisin ensin syödä.

Hän erottuu Hortenissa muista. -Kyllä.

Kyllä kulttuuriakin tarvitaan. -Ei tämä silti mikään Pariisi ole.

Ei totisesti.

Istu alas, Edvard! -Syön vain ensin.

Hän on lempeä, että. -Onko hän löytänyt töitä? Ammattia?

Hänestä tulee taiteilija. -Maalari.

Se on vaativaa. Varsinkin, jos sillä aikoo elää.

Hän on lahjakas. Ja ahkera. Hyvin tuottelias.

Ainakin silloin, kun jostain innostuu.

Kuule. -Mitä?

Älkää puhuko minusta kolmannessa persoonassa.

Emme me niin tee.

Olen tässä vieressä.

Menen nyt syömään.

Mikä sinua vaivaa? -Milloin palaamme kotiin?

Vastahan sinä tulit.

En voi jäädä kesäksi. -Etkö halua olla perheesi kanssa?

Toki haluan.

Mutta haluan takaisin kaupunkiin. -En ymmärrä sinua.

Lainasimme taloa elokuuhun asti, jotta voit maalata.

Miksi haikailet aina kaupunkiin?

Edvard. Yritä löytää rauha.

Mennäänkö rantaan pelaamaan korttia?

Isä. Tule sinäkin.

Mikä ettei. Kai sitä voisi korttia pelata.

Ajattelin. Anteeksi. Luulin, että olit...

Thaulow? -Herman, tule tänne!

Luulin, että olit... Anna olla. Anteeksi, että tunkeilin.

Ette te tunkeillut, rouva. -Turha muodollisuus sikseen.

Tapasimme junassa, eikö niin?

Niinkö? -Luulen niin.

Näyttelijä Sarah Bernhardt. Näytät häneltä tuossa hatussa.

Tunnetteko toisenne? -Emme.

Olette se taidemaalari. -Kyllä vain.

Hieno puku, herra Munch. Mistä ostatte vaatteenne?

Olin Pariisissa. -Ei hullumpaa.

Mutta tunnetteko toisenne? -Emme ole tavanneet.

Ei siltä näyttänyt.

Liittyisittekö seuraamme?

Liittyisittekö seuraan? -Mielelläni.

Hyvä. Rouva Thaulow, Edvard Munch.

Milly! Oletko tuhat vuotta vanha?

Joskus keksin keskusteluja päässäni.

Asioita, joita olisi pitänyt sanoa tai joita olisin voinut sanoa.

Tai asioita, joita aion sanoa. -Kuten nyt?

Se ei toimi kovin hyvin. -Ihanko totta?

Koskaan ei käy, kuten kuvittelen.

Mietitkö tätäkin? -Sinun kanssasi on erilaista.

Tiedätkö, miksi sen nimi on kärpässieni?

Koska kärpäset pitävät siitä? -Päinvastoin.

Se suojelee itseään kärpäsiltä. -Jotta vain ne inhoaisivat sitä?

Mieheni pelkää sieniä.

Entä muut myrkkysienet? -Mitä niistä?

Jos kärpässieni on ainoa, joka on myrkyllinen vain,

jotta se voi suojautua kärpäsiltä?

Ne ovat kai imeneet itseensä liikaa mineraaleja maaperästä.

Aineita, joita ne eivät tarvitse. -Vai niin.

Eli ne eivät ole oikeasti myrkyllisiä. Vain meille ihmisille.

Se kirja on fantastinen. Oletko lukenut hänen kirjojaan?

En, mutta aion lukea. -Identifioidun... Ei, sanoin väärin.

Voin samastua sellaiseen kapinallisuuteen.

Kirjailijaan itsessäni. Kun kirjoitan.

Hienoa. -Mikä on hienoa?

Että kirjoitat. -Onko se sinusta hienoa?

Kerran vielä borrelaiskotien hyllyissä on Thaulowin kirjoja.

Kyllä! Älä lakkaa unelmoimasta!

Olet varmasti oikeassa.

Oletko nähnyt sen runoilijan töitä? Mitä pidät teatterista?

Pidän siitä.

Minusta se on hurjan mahtipontista.

Mutta on siinä jotain, eikö vain?

Joskus juoni ei ole se tärkein asia.

Kyse on enemmänkin tietyn taajuuden löytämisestä.

Tietyn tunteen. -Voin pahoin, kun sanotaan noin.

Miksi?

Se on niin teennäistä. -Mikä?

En halua, että minulle sanotaan, mitä pitää tuntea.

Minusta taiteen ei edes pitäisi olla taidetta siinä mielessä.

Vain tapa ajatella. Tapa olla vapaa.

Tarkoitamme samaa. -Ehkä.

Tunnekin on tapa ajatella. Vai mitä?

Pidän siitä tunteesta. Siitä melankolisesta tunteesta.

Nautit melankoliastasi. -Kyllä.

Näytätte voivan hyvin. Paremmin.

Mutta miten sielunne voi, herra Munch?

Näytänkö mielestänne hyvältä? -Olette varmasti voinut paremminkin.

Mikä on diagnoosi? Onko maalari hullu?

En ole tutkinut teitä vielä. -Unohtakaa koko kysymys.

Mutta voin sanoa, että minua kiinnostaa suuresti -

neron henkinen ja psykologinen anatomia.

"Sairas vai nero?", kuten usein sanon.

Oliko Goethe hullu kirjoittaessaan Wertherin? Oliko Kirkegaard hullu?

Vai painoiko häntä vain neron väistämätön ahdistus?

Perusolotilana.

Pahoittelut, jos en ole yhtä innoissani hulluudestani kuin te.

Hulluudestako?

Vai hermoston pettämisestä sen viinamäärän alle?