The Lord of the Rings: The Rings of Power

Alussa mikään ei ole pahaa.

Täällä.

Oli myös aika, jolloin maailma oli niin nuori,

ettei aurinkokaan ollut noussut.

Mutta silloinkin oli valoa.

No? Onko se jo valmis?

Edes sinä et voi uskoa tuon vanhan romun kelluvan.

Ei se kellukaan.

Se purjehtii.

Lopeta!

Ei, älä!

Lopeta! Rikot sen!

Lopeta! Älä!

-Älä viitsi. -Lopeta, rikot sen!

Sanoinhan, ettei se kellu.

Irti minusta.

Pettikö tasapaino taas, Galadriel?

Se oli hyvä laiva, sisko.

Tein sen juuri kuten opetit.

Tiedätkö, miksi laiva kelluu, mutta kivi ei?

Koska kivi näkee vain alaspäin.

Veden pimeys on valtava ja vastustamaton.

Laivakin tuntee pimeyden,

joka pyrkii ottamaan sen valtaansa ja vetämään veden alle.

Mutta laivan salaisuus on tämä.

Toisin kuin kiven, sen katse suuntautuu ylöspäin.

Se kiinnittyy valoon, joka ohjaa sitä

ja kuiskii suuremmista asioista kuin pimeys tietää.

Joskus valot kuitenkin loistavat yhtä kirkkaasti

veden pinnan heijastuksina kuin taivaalta.

On vaikea sanoa, mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla.

Mistä tiedän, mitä valoja seurata?

Vaikuttaa yksinkertaiselta.

Tärkeimmät totuudet usein ovat.

Sinun pitää oppia tunnistamaan ne itse.

En ole aina paikalla kertomassa niitä.

Etkö?

Tule. Isä ja äiti odottavat.

Meillä ei ollut sanaa kuolemalle,

sillä luulimme ilomme kestävän ikuisesti.

Luulimme, ettei valomme koskaan himmene.

Joten kun Suuri vihollinen Morgoth

tuhosi kotimme valon...

Me teimme vastarintaa.

Suuri joukko haltioita kävi sotaan.

Jätimme kotimme Valinorin ja matkasimme kaukaiseen maahan.

EROTTAVAT MERET

Maahan täynnä tuntemattomia vaaroja ja lukemattomia outoja olentoja.

Paikkaan, joka tunnetaan Keski-Maana.

Valaron kalanen!

Firuvantë!

Sodan piti olla nopeasti ohi,

mutta se raunioitti Keski-Maan

ja kesti satoja vuosia.

Opimme monia sanoja kuolemalle.

Lopulta Morgoth lyötiin.

Mutta ensin koettiin paljon surua.

Hänen örkkejänsä oli levinnyt Keski-Maan joka kolkkaan.

Ne lisääntyivät yhä enemmän

komentajanaan Morgothin uskollisin palvelija,

julma ja kiero noita.

Häntä kutsuttiin Sauroniksi.

Veljeni vannoi etsivänsä ja tuhoavansa hänet,

mutta Sauron löysi hänet ensin

ja merkitsi hänen lihansa symbolilla,

jonka merkitystä viisaimmatkaan meistä eivät tienneet.

Ja siellä pimeydessä

otin hänen valansa omakseni.

Niinpä me jahtasimme.

Jahtasimme Sauronia maan ääriin.

Jäljet kuitenkin heikkenivät.

Vuosi toisensa jälkeen vaihtui,

vuosisata toisensa jälkeen.

Monilla haltioilla noiden aikojen tuska

haihtui ajatuksista ja mielestä.

Yhä useammat meistä

alkoivat uskoa Sauronin olevan pelkkä muisto.

FORODWAITH POHJOINEN AUTIO

Ja että uhka oli vihdoinkin ohi.

Kunpa voisin olla yksi heistä.

Komentaja Galadriel.

Komppania on seurannut teitä maailman ääreen,

mutta kukaan tätä viimeistä linnaketta etsinyt

ei ole löytänyt mitään.

Yhtään örkkiä ei ole nähty vuosikausiin.

Kenties muut komentajat ovat oikeassa, eikä vihollista enää ole.

Yö lähestyy.

Kauanko elävä liha kestää siellä, minne päivänvalokin pelkää mennä?

Ehkä olisi viisasta leiriytyä tähän

ja lähteä huomenna kohti kotia.

Valo käy vähiin.

Komentaja, odottakaa!

Ei. Me jatkamme matkaa.

Galadriel, pysähdy!

Täällä ei ole mitään. Meidän pitäisi olla jo perillä.

Me olemmekin.

Tämä on se paikka.

Tänne örkit kokoontuivat Morgothin tuhon jälkeen.

Pakoon päässeitä olikin enemmän kuin luulimme.

Käteni on tunnoton.

Ei.

Paikka on niin paha, etteivät soihdutkaan lämmitä.

Tännepäin.

Miten voitte olla varma?

Täällä on kylmintä.

Täällä on tukittu ovi.

Avatkaa se.

Mitä tämä on?

Örkit käyttivät varjomaailman voimia.

Jotain muinaista noituutta.

Mutta mihin tarkoitukseen?

Se on varmasti jo unohtunut.

Tapahtuneesta on jo kauan aikaa.

Vettä.

Edes kivi ei voi peittää sen merkkiä,

jonka käsi on sammumaton liekki.

Hän oli täällä.

Sauron oli täällä.

Käske muiden levätä, kun vielä voivat.

Jatkamme aamunkoitteessa. Etsimme pohjoisempaa.

Pohjoisempaa?

Merkki oli jätetty örkkien seurattavaksi.

Näin sen viimeksi veljessäni.

Sitä on seurattava.

Merkki on satoja vuosia vanha.

Sen jättäjä voi olla kuollut.

Tai odottelee, kerää voimiaan,

kehittää sitä, mikä ei täällä onnistunut.

Ylitimme valtuutemme kuukausia sitten.

Meidän pitää ensin palata kotiin ja kysyä korkealta kuninkaalta.

Vannon, ettei kukaan meistä kaipaa kotiin

niin paljon kuin minä.

Tunnen yhä Puiden valon kasvoillani.

Näen sen yhä.

Ennen kuin olemme varmoja,

että vihollinen on lyöty viimeistä myöten,

en voi palata.

Lumipeikko!

Ei olisi pitänyt tulla tänne.

Lähdemme pian.

Käsky on annettu.

Marssimme aamun valjetessa.

Sitten saatte tehdä sen yksin.

MAHTISORMUKSET

RHOVANION ERÄMAA ANDUINISTA ITÄÄN

Jokin on pielessä. Ei mitään metsästettävää.

Susia joka pusikossa.

Eikö se ole sinusta outoa?

Maailma on outo.

Jos antaisin sen hämätä,

istuisin vieläkin krouvissa.

Jatketaan matkaa.

Miksi?

Tuo taisi olla mäyrä tai kettu.

Pikemminkin karvajalka.

Karvajalka?

En välittäisi nähdä sellaista,

mutta jos näet, pidä varasi.

Ne ovat vaarallisia otuksia.

Keksit tuon itse.

Töppöstä toisen eteen!

Koetetaan päästä järvelle ennen auringonlaskua.

Reitti selvä.

Nori!

Nori!

Matkamiehiä? Tähän aikaan vuodesta?

-Se on taatusti huono ennusmerkki. -Niin on.

-Erittäin huono. -Rauhoitu, Malva.

Viimeksi näin kävi suuren pakkasen aikaan,

ja jokainen muistaa, miten synkkää aikaa se oli.

Luultavammin he eksyivät. Siitä sen täytyy johtua.

Pilaat illallisen.

Olen etsinyt joka puolelta.

Pikkuiset ovat yhä tuolla.

Ei heillä ole hätää, Kaunokki.

Nori on heidän kanssaan. Tunnethan hänet.

Niin tunnen.

Voimmeko kääntyä takaisin?

Ainakin 110 asiaa täällä voi tappaa meidät.

111, jos lasketaan murhaava murehtimisesi.

Meidän ei pitäisi olla näin kaukana.

Jos jättäisimme tekemättä kaiken kielletyn

tekisimme tuskin mitään.

Minä ensin!

Mene nyt. Varo lätäkköä.

Varo päätäsi.

Tännepäin!

Nori!

Autan.

Nori!

Hurmaavaa.

Tule nyt.

Voimmeko nyt palata?

-Et ole edes nähnyt sitä vielä. -Mitä?

Hyvä piilopaikka töyrypeikolle, sanoisin.

Johan on marjat.

Nori!

Nori!

Löysin jotain.

Mudassa on jotain.