Another Day of Life

On vuosi 1975.

Vietnamin sota on ohi, mutta kylmä sota jatkuu.

Kaksi suurvaltaa, USA ja Neuvostoliitto,

repivät maailman kappaleiksi-

pyrkiessään lisäämään vaikutusvaltaansa.

Samana vuonna romahti Portugalin siirtomaavalta.

500 vuoden hallinnan jälkeen Portugali jättää Afrikan siirtomaansa.

Viimeisen ja halutuimman, Angolan.

Tämä kruununjalokivi on pian itsenäinen maa.

Itsenäisyyspäivä on jo varattu kalenteriin.

11. marraskuuta, vain kuukauden päästä.

Mutta kuten aina, se ei ole niin yksinkertaista.

Kun portugalilaiset pakenevat ottaen mukaansa niin paljon kuin voivat,

puhkeaa kahden angolalaisen ryhmittymän välillä sisällissota.

Voittaja saa maaperän täynnä timantteja ja öljyä.

Siksi suurvallat ovat valinneet puolensa.

Angolasta tulee käden käänteessä kylmän sodan uusi shakkilauta.

Venäjä tukee sosialistista MPLA:ta.

Kapitalistiset FNLA ja UNITA saavat tukea Amerikalta.

Hampaisiin asti aseistettuina he haluavat vallan hinnalla millä hyvänsä.

Useimmiten hintana on veljien veri.

Moni on vakuuttunut, että maasta tulee helvetti.

Siihen kykenevät lähtivät maasta.

Minä? Olin päättänyt matkustaa sinne.

KUOLEMA KOMMUNISTEILLE LLE

Äiti, täällä ei ole kivaa.

Taksi! Veisittekö minut lentokentälle?

Maa ei selviä tästä. Annoin sille 40 vuotta elämästäni.

Voisitko pitää kiirettä?

Kuka tämän korvaa?

Vauhtia. Meidän on päästävä pois täältä.

Oletko tosissasi? Näkyykö muka sotilaita?

Haluatko tosiaan odottaa heidän tuloaan?

- He kuulemma tappavat kaikki illalla. - Rauhoitu. Eivät ne tänään hyökkää.

Ketään ei tule. Minulla on lähteeni.

Tule, ulos sieltä nyt.

Tämä on kosminen kaaos, ja sille on täällä oma sanansa.

Confusão, confusão, confusão!

Se on hyvä sana. Kaikenkattava.

Anteeksi. Huoneeseen ei tule vettä. Vesi ei toimi.

Vesi? En minä tiedä. Confusão!

Jos FNLA ja UNITA saavat tukea lta, eikö se lopeta sodan?

En tiedä! Confusão!

Koska rahtilaivat lähtevät?

Minun on lastattava omaisuuteni. Milloin ne lähtevät?

- Varo vähän. - Miksi minulta kysyt? Kysy satamasta.

- Doña Cartagina! - Hei, Ricardo!

Nimeni on Ryszard Kapuściński. Olen Puolan tietotoimiston hommissa.

Olen heidän ainoa ulkomaan- toimittajansa, ja kirjoitan 50 maasta.

Uusi Afrikka syntyy Angolassa.

Totta kai minä tulin tänne.

Ja tämä on Luanda.

Vainoharhainen kaupunki. Kaoottinen kaupunki.

Suosikkini. Tervetuloa häkkiini.

MILLOIN MENET ETELÄ-RINTAMALLE?

HAEN LUVAN TÄNÄÄN. TÄSTÄ TULEE JOTAIN SUURTA.

Hänkö taas? Ihanko totta?

Luojan tähden.

Hyvää huomenta. Aina vaivoinani, herra Kapuściński.

Nelson!

- Mistä tällä kertaa on kyse? - Haluan etelään.

Oletko järjiltäsi? Et astu jalallakaan kaupungista.

Älä nyt. Etelärintama. Ainoa tukikohtanne siellä, Pereira d'Eça.

Se on avainasemassa. Etelä-Afrikka on lähellä, ja heillä on USA:n tuki.

MPLA ei todellakaan kaipaa kuollutta toimittajaa nyt.

- Kuka komentajanne siellä on? - Farrusco.

Hyvä. Farrusco.

Ei, ei. Sinne on 1 500 kilometriä.

- Pereira d'Eça. - Ei!

- Kuinka monella tapaa voin kieltää? - Juttuni on siellä.

- Nai, nai. - Nie.

Aivan. Nie.

- Mistä moinen hymy? - Minä saan sen luvan.

- Niinkö luulet? - Palaan asiaan huomenna.

Muista hymyillä.

Kyllä vain. Vaimoni sanoi, että sen hän huomasi minussa ensimmäiseksi.

Puhun vapaasta maasta, Friedkin. Vapaasta maasta.

- Kolme olutta. - Sama täällä. Minäkin menetin kaiken.

- Olet väärässä. - Kiitos.

11. marraskuuta, Angolan itsenäisyyspäivä.

Taas tuutin täydeltä. n uutiset.

n ansiosta sotilaamme hallitsevat Lubangoa...

Anteeksi vain. Neuvostoliiton vai Kuuban avulla, hra Nelson?

Anna olla, Friedkin. Emme jaksa enää kuunnella.

Ainoa ulkomainen mahti, joka tänne yrittää soluttautua, on sinun oma CIA: si,

- joka tukee UNITA:n kannibaaleja. - Kuubalaiset ovat täällä. Myönnä, Artur.

- Pelkkiä huhuja. - Kuten huhut CIA:sta.

- CIA ei ole huhua. - Kyllä se on. Pelkkää huhua.

Ei mitään muuta. Tämä on minun maani. Sitä sinä et ymmärrä.

Vartuin epäoikeudenmukaisuuden ja rajallisen vapauden ilmapiirissä.

Se ei koskenut minua, mutta muita. En koskaan unohda äitini sanoja:

"Poikani, meidän on aina oltava heikkojen puolella."

Ja minä asetuin ehdottomasti n puolelle.

Olimme kansan armeija. Kansa tarttui aseisiin.

Sinä ja minä, siellä olimme me kaikki.

Ja tuolloin, vuonna 1975, olin keskellä taisteluita-

tavatessani Kapuścińskin. Ricardon.

Älkää nyt. Teillä on pelkkiä huhuja.

Haluan puhua rintamalinjasta. En Luandassa tai Benguelassa, vaan täällä.

Pereira d'Eçassa. Etelässä.

Siellä sota ratkaistaan. Ja sinne minä lähden.

Onnea matkaan.

n sikäläinen komentaja on nimeltään Farrusco.

Hänestä olen kuullutkin.

Hän vastaa koko etelärintamasta. Yksi mies.

Jahtaat aaveita, Kapuściński.

Ovatko Nelsonin uutiset muka luotettavampia?

- Mitään faktoja ei ole. - Pelkkää confusãoa?

Niin. Ja kaikki pelkäävät puhua, ettei CIA vain kuule.

Haa! CIA!

Mistä sinä kaiken tämän tiedät? Ai niin, Ricardosta on kiva leikkiä vakoojaa.

Haluan vain mennä asioiden ytimeen.

Farrusco. Hän on jutun avain.

Minä tunnen hänet. Se paskiainen.

- Mikä viskinlemu. - Se paskiainen.

- Farrusco on petturi. - Petturi?

Niin. Saatanan portugalilainen.

Niin kuin minäkin.

Tulimme tänne yhdessä portugalilaisten maahanlaskujoukkojen mukana.

Mutta hän on karkuri. Hän liittyi MPLA: han.

Ja nyt se kusipää on valmis kuolemaan kommunistipaskiaisten puolesta.

- Rauhoitu. - Jep! Kommunistipaskiaiset!

Jos vielä näen hänet, viillän hänen kurkkunsa auki korvasta korvaan.

- Joo, joo. Onko hän ystäväsi? - Älä koske minuun.

Vie hänet kotiin. Opeta juomatavoille.

Sanoisitko häntäkin luotettavaksi lähteeksi?

Ainoa MPLA:n mies etelässä Angolaa suojelemassa,

on portugalilainen petturi. Siihen on pakko tarttua.

Ei, ei. Ei sinulle myönnetä matkalupaa.

Tule mukaani, Artur.

Olet angolalainen. En tarvitse lupaa, jos matkaan sinun seurassasi.

- Olet ihan sekaisin. - En voisi olla enemmän tosissani.

Etelässä on eri systeemit.

Siellä ei erota ystävää vihollisesta.

Heillä ei ole edes univormuja. Se on venäläistä rulettia, Ricardo.

Tule mukaan, Artur.

Mitä tämä kaveri on poltellut?

Mennään kaupungin parhaaseen paikkaan.

Mennään sitten.

Hän rakasti sikäläistä tunnelmaa.

Varsinkin lähiöissä, slummeissa.

Niiltä alueilta MPLA sai tärkeimmän tukensa.

MPLA-miliisi oli siellä hampaisiin asti aseissa.

Siellä ollessamme olimme kotona. Olimme turvassa.

Angolan itsenäisyyden myötä koko manner on nyt vapaa.

Afrikka herää.

Se on hieno tunne.

Mutta tiedätkö mitä? Se tarvitsee nimiä.

Nimiä?

Orjakauppiaat veivät miljoonia ihmisiä, mutta osaatko nimetä yhtäkään uhria?

- Afrikka ei tarvitse uhreja. - Ei, ei.

Sen koko historia on anonyymi. Se tarvitsee äänen.

- Afrikkalaisen Che Guevaran. - Miksei?

- Luoja meitä auttakoon. - Älä nyt, Friedkin.

Kun Che Guevara saapui Kongoon, oli komentoketju numerojärjestyksessä.

Ylipäällikkö oli numero yksi. Alipäällikkö oli numero kaksi.

- Ja Che otti numero kolmen. - Kolmen?

Niin, pelkkänä kääntäjänä.

Näin hän pysyi varjossa, tutkan alla, ja musta mies oli valkoista ylempänä.

Ja luoti osuu ensin mustaan. Nerokasta.

Riittää! Nyt on puhuttu tarpeeksi.

Tanssitaan. Tule, Friedkin.

Sinä tartut joka sanaan, Friedkin.

Eläköön, ystävät! Tanssikaa, toverit! Mennään, polakki!

Eläköön Angola! Tanssi, polakki!

Ricardo, he ovat penkoneet koko hotellin.

Kaikki huoneet ovat sekaisin. Se oli FNLA.

Ricardo, kiltti. Mene takaisin Puolaan.

Et ole turvassa täällä.

OLET JO KUOLLUT, KOMMUNISTITOIMITTAJA!

Kun elää jatkuvassa vaarassa,

ja henki on hiuskarvan varassa,

on paljon helpompaa hankkia ystäviä.

Ystävyyttä, jossa kumpikaan ei enää odota mitään.

PORTUGILAISET JÄTTÄVÄT MAAN

EI UUTISIA

KAAOS ON VALLALLA

EI VARSINAISIA UUTISIA

Ei.

Taasko? Ei.

Rakkaat opiskelijat...

Osaako joku sanoa, mikä vetää meitä maailmalle?

Uteliaisuus? Kokemusten nälkä?

Se, joka lakkaa yllättymästä, on ontto.

Hänen sydämensä palo on sammunut.

Jos hän luulee nähneensä kaiken, on jokin hänen sisällään kuollut.

Elämänilo.

- Poliisi ajaa ihmisiä takaa kaduilla! - Auttakaa.

Kaupunki tekee kuolemaa. Se katoaa.

Ensin lähti Portugalin poliisi, ja maa vaipui anarkiaan.

Sitten lähtivät palomiehet, sitten roskakuskit.

Ja lopuksi siirtomaa-asukkaat.

He hyvästelivät Afrikan-kotinsa epätoivon ja vihan vallassa.

Luandan satamaan alkoi nousta uusi puinen kaupunki.

Portugalilaisten elämät laatikkoihin pakattuna.

Mitä rikkaampi ihminen, sen suurempi laatikko.

Kaikki piti saada tungettua laivaan.

Enää piti vain panna ovi lukkoon ja hyvästellä lopullisesti.

He halusivat vain pelastaa henkensä ja omaisuutensa.

He eivät halunneet Angolaa...