Maiden

Valtameri yrittää aina tappaa. Se ei pidä taukoa.

Epäonnistumisen todennäköisyys on suuri.

Siellä on yksin. Ei ole mitään toivoa, jos jotain sattuu.

Kamera käy.

Gary, jos haluat...

- Hymyä. - Anteeksi.

Hymyile ja aloita sitten.

Olen Tracy Edwards, Maidenin-

ja ensimmäisen naismiehistön kippari Whitbread Round the World Racessa.

Voi ei.

Mitä maailmanympäripurjehdus vaatii? Ensinnäkin on oltava vähän hullu.

Pitää olla erilainen kuin muut.

Kokeillaan uudelleen.

Olen Tracy Edwards, Maidenin ja ensimmäisen naismiehistön kippari...

- Vähän parempi. - Johtuu hymystä.

2.9.1989 SOUTHAMPTON, ENGLANTI

- Lisa Austin on lähtöviivalla. - Tältä näyttää Solentissa,

vain pari minuuttia ennen viidennen Round the World Racen alkua.

33000 merimailin pituisena se on maailman pisin kisa.

Meille sanottiin, ettei se onnistuisi.

"Ette ole tarpeeksi vahvoja ettekä taitavia.

Ei tytöille. Te kuolette kaikki."

Hän riskeerasi kaiken.

Hän vaaransi kaiken toteuttaakseen sen.

Ei ollut vaihtoehtoa. Minun oli vain tehtävä se.

Varhaislapsuuteni oli idyllinen.

Täynnä taikoja ja leikkejä,

ja kaksi ihanaa vanhempaa ja osittain ihana veli.

Äitini oli mahtava.

Hän oli ollut tanssija ja rallikuski. Hän oli ensimmäinen nainen,

joka ajoi moottoripyörällä Mansaaren TT-ajoissa.

Hän tapasi isäni ajaessaan mikroautolla.

Isä oli hänen mekaanikkonsa.

Isäni oli yrittäjä. Hän suunnitteli kaiuttimia.

Hänellä oli aina jotain meneillään.

Vanhempani iskostivat minuun päättäväisyyttä.

Jos haluaa jotain, ei saa luovuttaa.

Päättäväisyyteni on peräisin heiltä.

Varhaislapsuuteni oli ihanteellinen,

mutta valitettavasti se kaikki päättyi, kun olin kymmenen.

Eräänä yönä olin nukkumassa ja kuulin melua.

Luulin kuulleeni äidin kirkuvan, mutten ollut varma.

Muistan ajatelleeni, että nyt tapahtui jotain tosi pahaa.

Nousin istumaan sängyllä ja vedin peiton ylleni.

Äiti tuli luokseni.

Isä oli saanut sydänkohtauksen. Ambulanssi ei ehtinyt paikalle ajoissa.

Hän kuoli.

Anteeksi.

Se yö muutti koko elämäni.

Äiti yritti jatkaa isän hifi-liiketoimintaa.

Ala oli hyvin miesvaltainen. Siinä ei ollut lainkaan naisia.

Lopulta hänet pakotettiin lopettamaan.

Se oli ensimmäinen kokemukseni siitä,

etteivät naiset toimi miesten maailmassa, varsinkaan siihen aikaan.

Äidin piti elättää meidät jotenkin.

Valitettavasti silloin hän tapasi miehen, jonka kanssa hän menisi naimiin.

TALO MYYNNISSÄ

Myimme Readingin talon ja muutimme Walesiin.

LAPSUUDENYSTÄVÄ

Aikaisin muistoni hänestä on koulubussista,

kun olimme 12-vuotiaita.

Kylä oli pieni. Uusia ihmisiä näki harvoin.

Hän muistutti hieman minua.

Hän oli aluksi hiljainen.

En voi uskoa, että sanon niin Tracy Edwardsista, mutta...

Meillä kummallakin oli rankkaa koulussa, joten viihdyimme yhdessä.

Teini-ikäisenä ystävät ovat perhe. Heihin voi aina luottaa.

Hänen suhteensa isäpuoleen oli epävakaa.

Isäpuoli oli väkivaltainen alkoholisti.

Hän löi minua muutaman kerran.

Luulin aina, että kerjäsin sitä itse, koska löin tai potkaisin häntä ensin.

Muistan, kun olin siellä kerran,

ja he kävivät toisiinsa käsiksi. Olin järkyttynyt siitä.

Muutuin iloisesta ja mukavasta lapsesta-

aivan kauheaksi teiniksi. Vihaiseksi, aggressiiviseksi.

Vihasin kaikkia. Minut erotettiin koulusta tilapäisesti 26 kertaa-

ennen lopullisesta erottamista.

Äiti kävi anelemassa, että saisin suorittaa tasokokeet,

joihin en sitten edes ilmestynyt paikalle.

Avun pyytämisen sijaan karkasin kotoa. Lähdin mahdollisimman kauas.

Muistan hänen reissunsa, ja olin tosi huolissani hänestä,

mutta oli vaikeaa tietää, mitä tehdä 15-vuotiaana.

Tasan kolmen vuoden päästäalkaa maailman raskain purjehduskilpailu.

KIPPARI

Kisa oli Whitbread.

27000 merimailia jaettuina etappeihin.

Purjehtiminen oli siihen aikaan miesten urheilua.

TOIMITTAJA

Hullujen ja seikkailijoiden. He olivat pioneereja.

Sitä on katastrofin reunalla.

KIPPARI, DRUM, ENGLANTI

Yksikin väärä liike ja on pulassa.

Purjehtijalle sellainen haaste, purjehdus maailman ympäri,

oli ehdottomasti tehtävä. Se oli rankka haaste.

Se houkutti taitavia purjehtijoita...

TOIMITTAJA

...jotka halusivat todistaa jotain maailmalle.

Purjehtijan oli tehtävä se, jos halusi menestyä.

Päädyin Kreikkaan työskentelemään baariin.

En tuntenut ketään kovin hyvin.

Sain kontaktia muihin ihmisiin vain menemällä ulos ryyppäämään.

Muistan olleeni yksinäinen.

Halusin vain kotiin, mutten voinut luovuttaa.

Eräänä iltana eräs mies sanoi minulle:

"Olen kipparina tilausjahdilla, ja jahtiemäntäni jätti minut pulaan.

Haluaisitko jahtiemännäksi?"

Seuraavana päivänä lähdimme Rhodokselle.

Olimme sekalainen porukka koulunsa keskeyttäneitä.

Hylkiöitä, mustalaisia ja kulkureita.

Me kaikki pakenimme jotakin.

Mutta olimme perhe. Surrealistinen perhe.

En pitänyt kippareita miehinä, vaan isähahmoina.

Opin purjehtimaan ensimmäisellä Atlantin ylittävällä purjehduksella.

Ensimmäisessä myrskyssäni minut sidottiin kiinni,

koska tuuli niin kovaa,

että minun pelättiin putoavan yli laidan, ja oksensin ämpäriin...

mutta pidin siitä.

Minulle purjehtiminen merkitsi vapautta.

Vapautta kaikesta. Sain jättää kaiken taakseni.

Kaiken isäni kuoleman jälkeen tapahtuneen.

Emme tavanneet sinä aikana.

Hän oli purjehtimassa. Hän oli Antiguassa,

ja kuulin hänestä juttuja. Olin hieman kateellinen.

Minäkin olin aina halunnut matkustaa.

Istuin ystävän veneellä eräänä päivänä ja katselin hänen kirjojaan-

ja avasin niistä yhden.

Kysyin: "Mikä tämä on?" Hän sanoi: "Whitbread Round the World Race."

Sanoin: "Tämä on aivan uskomatonta."

Halusin olla osa sitä.

Tiesin, että minun oli tehtävä se.

Seuraavana päivänä-

hain töihin kokiksi Whitbread Round the World Race-veneelle.

Muistan kysyneeni kipparilta: "Etsitkö kokkia?"

Ja hän vastasi: "Emme ota tyttöä."

Emme halua olla maailman ainoa joukkue, jolla on tyttö veneessä.

"Tyttöjä on sitten satamissa."

Palasin takaisin veneelle.

Olin tosi vihainen.

Sitten sain tietää tärkeästä tilausmatkasta.

Näimme seurueen tulevan laiturille.

Joku sanoi: "Tuo on Jordanian kuningas Hussein."

Tarjoiltuani lounaan menin kannen alle tiskaamaan.

Tunsin jonkun läsnäolon ja käännyin ympäri.

Se oli kuningas Hussein. Aloimme jutella.

Hän sanoi: "Minua kiehtoo tämä sinun maailmasi.

Olet kuin beduiini, joka matkustaa paikasta toiseen."

Hän kysyi, mitä teen seuraavaksi.

Vastasin, että haluan Whitbread Round the World Raceen.

"Sehän on mahtavaa."

"Mutta veneeseen ei haluta tyttöä."

Ja hän sanoi: "Sinun on tehtävä se. Sinun on pakko."

Ja tunnin sisällä olin täysin varma.

En epäillyt hetkeäkään, ettenkö voisi toteuttaa sitä.

Seuraavana päivänä palasin kipparin luo ja sanoin:

"Minun on päästävä tälle veneelle." Minä anelin.

Olin parhaillaan puhelinkopissa,

ja viereisessä kopissa oli joku tytönheitukka, joka sanoi:

"Äiti! Pääsin Whitbread-veneelle. Minusta tulee kokki."

Osa ohjelmasta tulee suorana Gosportista,

josta 15 venettä lähtee purjehtimaan Whitbread Round the World Raceen.

Viimehetken valmistelut ovat kuumeisia,

varsinkin miehistön nuorimman, veneen kokin osalta.

Tavataan kokki. Hän on Tracy Edwards,

ainoa tyttö brittiveneessä Round the World Racessa.

Tracy, mitä vastuualueita kokilla on tällaisella veneellä?

Ensinnäkin pitää miehistö terveenä. Toiseksi pitää heidät tyytyväisinä.

Pitää päättää, paljonko kaloreita he tarvitsevat päivässä,

miten ne jaetaan eri aterioille niin, että he nauttivat niistä aterioista.

Olet siis tosi tärkeä osa miehistöä. Ilman sinua...

Kyse on kahdesta viikosta merellä.

Ruoka on silloin hyvin tärkeä osa elämää.

Kiitos, ja onnea maailmanympärimatkalle.

Tracyn tehtävä oli laittaa ruokaa ja siivota.

Kaikki olivat tehneet selväksi hänelle, mikä hänen roolinsa olisi kisassa.

Katselijoiden alusten on poistuttava HMS Glasgowin ja TS Royalistin väliltä,

jotta kisa voi alkaa.

Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän, kuusi,

viisi, neljä, kolme,

kaksi, yksi, nyt!

Lähtölaukaus on annettu neljännen Whitbread Round the World...

Kisassa oli vain neljä tyttöä.

230 henkeä, joista neljä oli tyttöjä. Minä olin yksi heistä.

Hän ei tainnut haluta kokata lainkaan,

mutta hän teki sen, koska se mahdollisti maailmanympäripurjehduksen.

Se oli kauheaa. Minua kohdeltiin kuin palvelijaa.

He eivät tehneet siitä helppoa.

Jossain vaiheessa alusvaatteeni takapuolelle kirjoitettiin:

"Vaihdetaan olutkoriin."

En ollut ikinä halunnut mitään niin paljon kuin sopeutua heidän joukkoonsa.

Se oli mukavan masentava ajatus.

Kokkaaminen oli kamalaa. Mutta rakastin purjehtimista.

Kunhan sain tulla ylös kannelle.

- Sitten voitimme etapin. - Tungos on valtava-

ihmisten tultua ympäri Aucklandia katsomaan Atlantic Privateeria.

Laukaus on ammuttu, ja ihmiset huutavat!

Torvet soivat Waitemata Harbourissa asti.

Ja Atlantic Privateer on voittanut Whitbread-kisan toisen etapin...

Miehet veneellä ovat olleet tosi mukavia.

He ovat kivoja tyyppejä.

Osa heistä epäili tytön ottamista veneelle,