Jungle

TÄMÄ ON TOSITARINA

Lähdin Israelista vuonna 1980 kolmen vuoden asepalveluksen jälkeen.

Halusin päästä siitä tavallisesta kuviosta.

Koulu, yliopisto, työ, vaimo, lapsia.

Ei minulle. Halusin kokea ihmeellisiä asioita. Hypätä tuntemattomaan.

Löytää heimoja, kätkettyjä aarteita.

Viidakon pimeän sydämen. Siksi minä tietenkin päädyin Boliviaan.

- Kiitoksia. - Ei kestä. Jumala kanssasi.

Odottakaa! Espera!

- Odottakaa! - Herra.

Odottakaa!

Kiitoksia, señor.

- Kiitos. Muchas gracias. - Jospa minä otan sen.

- Kiitos. - Sillä lailla.

Kiitos. Muchas gracias a todos. Kiitos.

- Anteeksi repusta. - Ei se mitään.

- Minä olen Marcus Stamm. - Yossi Ghinsberg.

- Hauska tavata. - Samoin.

En voinut olla rakastumatta Marcus Stammiin.

Sveitsiläislääkäri vietti sapattivuotta. Runoilijan sydän ja pyhimyksen sielu.

En ollut hänen kaltaistaan tavannut.

Tämä ei ole hassumpaa. Sanoin vanhemmille palaavani vuoden päästä.

Mutten taida palata enää koskaan.

Onnenpekka.

- Huomenta. - Huomenta.

Hän tykkää sinusta.

Ei voi olla totta. Kevin?

Hei, Kevin.

- Hyvänen aika. - Tänne sieltä.

- Mitä sinä täällä? - Marcus. Miten menee?

Luulin sinun palanneen kotiin Patagonian jälkeen.

Päätinkin lähteä vuoristoon ottamaan vähän lisää kuvia.

- Tässä ystäväni Yossi Ghinsberg. - Hei.

- Kevin Gale. - Hauska tavata.

Samoin.

Halataan vielä.

Olin jo kuullut Kevin Galesta.

Hän oli reppureissaajalegenda. Takana oli koko Etelä-Amerikka-

ja mahtavia kuvia.

Tiesin hänen myös olevan Marcuksen paras ystävä.

Olen ollut Etelä-Amerikassa vasta pari kuukautta.

Mitä teit sitä ennen?

Vietin luksuselämää Alaskan troolareilla.

Kuulostaa hienolta.

Palelin New Yorkissa rekkoja lastaamassa.

Sitten lähdin Vegasiin etsimään onneani.

Mitä tapahtui?

- Menetin kaiken. - Just.

Mutta löysit tämän kaverin. Hän on aarre.

Mistä olet tulossa nyt?

Kävin Chopicalquissa Etelä-Perussa.

Kuvasin kondorikotkia. Aivan mahtavaa.

Ällöttävää.

Kippis vain.

Mitä tämä oikein on?

Sitä sanotaan San Pedroksi.

Kuinka nopeasti San Pedro alkaa vaikuttaa?

Huomaat kyllä.

- Ei tapahdu mitään. - Odota vain.

Luota minuun.

Minua vähän huippaa.

Se taitaa alkaa vaikuttaa.

Minä lennän.

"Pitkä yö edessä ja kaikki aika maailmassa päättää tulevaisuudestaan."

"Hän sulki silmänsä. Elämisessä kestää aikansa."

"Elämisessä kestää aikansa." Hienosti sanottu.

Taidan lähettää tuon kirjan isälleni.

Eikö hän pidä matkustelustasi?

Ei ehkä niinkään. Hän ei vain ymmärrä sitä.

Hänen mielestään heitän elämäni hukkaan.

Eräässä kirjassa luki:

"Ihmisen viimeinen vapaus on päättää omasta tiestään."

Se olisi kivaa.

LA PAZ, 15. LOKAKUUTA 1981

Pyydän anteeksi hänen puolestaan, hän on amerikkalainen.

- Tästä oikealle. - Sovimme hyvin kuvaan.

Tästä tulee hienoa.

Hola.

Buenos días.

Oletko amerikkalainen?

En.

Mikään ei voita viidakkoa yöllä.

Se äänien kirjo. Hyönteiset, linnut, kaikki eläimet.

Ne huutavat sinulle. Sähköinen syke.

Yhtäkkiä tulee hiljaista.

On tyhjää.

Vain sinä ja etsimäsi asia.

Kaivosten ja lähetyssaarnaajien jäljiltä ei jää mitään.

Sukupolven päästä intiaaneja ei enää ole.

Kätketty maailma katoaa. Se on poissa.

Siitähän sinä kai unelmoit?

Kätketystä maailmasta. Siksi olet täällä.

Yossi, en yritä olla paskamainen.

Haluatko olla kuten kaikki turistit? Kaikki voivat mennä Machu Picchulle.

Mutta eivät viidakkoon tapaamaan aiemmin tuntemattomia intiaaneja.

Ja tapaamani Karl on tosi mukava, hän voi viedä meidät sinne.

- Mistä tiedät Karlin puhuvan totta? - Hän huuhtoo kultaa.

- On intiaanien ystävä. - Tuo voi olla hatusta vedettyä.

He tuntevat toisensa, ovat ystäviä. He ovat tekemisissä.

- He nauravat yhdessä. - Tapasit hänet vasta äsken.

Hän näytti kuvia. Itsestään intiaanien kanssa.

Joki on kuulemma täynnä kultaa.

Kuinka voit luottaa... Ruoka palaa pohjaan.

Totta.

Taikuutta. Kiitos.

- Pelkkää höpinää, Yossi. - Tapaisitte hänet.

- Minä teen sen. - Olet aivan myyty.

Minä teen sen. Saatte nähdä, että olen oikeassa. Peruuttakaa kotilentonne.

Vai kotilennot. Mahtavaa.

Sinä olet nyt tyhmä, Yossi.

- Sano hänelle, että hän on seonnut. - Marcus on oikeassa. Silkkaa vedätystä.

Tulkaa tapaamaan hänet.

Surkea kartta. Mittakaava 1:500. Pelkkä vitsi.

Se on tässä ja täällä. Minä hoidan suunnistuksen.

Toromona-intiaanit ovat täällä. Rio Colorado Chico.

Lennämme Apoloon. Sitten patikoimme Asariamasiin.

Ja sieltä Rio Colorado Chicolle.

- Noin kolme neljä päivää. - En ole kuullutkaan heistä.

Aivan.

- Sinähän olet valokuvaaja? - Niin.

Otat siellä kuvia, joiden avulla pääset suoraan National Geographicin sivuille.

Mitä sanotte?

Hän haluaa 50 dollaria päältä oppaana toimimisesta.

Ne menevät tarvikkeisiin. Hän maksaa takaisin kullassa.

- Joo. - Sinun piti puhua hänet ympäri.

Tiedän. Minullakin on epäilykseni.

Karl vaikuttaa tietävän, mistä puhuu. Ja saisin sieltä loistavia kuvia.

- Aivan ainutlaatuisia. - Kevin haluaa lähteä.

Marcus, tule sinäkin. Siitä tulee seikkailu.

- Hyvä on, olkoon. - Jee!

Hyvä!

Siitä tulee tosi hauskaa.

Ketkä lähtevät viidakkoon?

Joko se riittää?

Hankitaan lisää muonaa Asriamasissa. Viidakossa ei nähdä nälkää.

- Mitä nämä ovat? - Spiidiä. Zippo.

- Tulee supersankarin olo. - Selvä.

- Tarvitsemme paremman kartan. - Ei niitä ole.

Kartoittamatonta seutua.

Seuraamme vain jokea. Viidakossa joki on paras ystäväsi.

Kai te maksatte nämä?

- Maksetaan. - Totta kai.

No niin. Ei kelloja tai lompakoita.

Karlin mukaan viidakossa ei tunneta aikaa. Siellä ei eksytä.

- Siellä ei nähdä nälkää. - Täysin voittamattomia.

- Helppo reissu. - Juu.

Tulee ikävä näitä roinia.

Mikä se on?

Sain sen sedältä ennen lähtöäni.

Sanoi sen suojelevan minua.

- Uskotko siihen? - Kevin.

- Mitä? - En minä tiedä.

En tiedä. Mutta hän kantoi sitä läpi elämänsä.

Ja selvisi sodasta ja leireistä.

Annettuaan sen minulle hän kuoli kahden päivän päästä.

- Selvä. - Kaipa sille tilaa löytyy.

APOLO, 4. MARRASKUUTA 1981

Tämä on sivistyneen maailman viimeistä rajaseutua.

Vieläkin elossa ja villi.

Muttei kauan. Me emme pidä mistään villistä.

Kesyttömästä. Haluamme hallita kaikkea.

Niinpä olemme tuhonneet koko planeetan.

Ja taputtelemme toisiamme selkään luotuamme muutaman kansallispuiston.

Suojellaksemme jotain jo menetettyä.

Miksi? Koska pelkäämme. Viidakko osoittaa oikean minämme.

Olemme pelkkä vitsi.

Mokasimme kaiken.

Heimot vaikuttavat elävän kivikaudella.

Mutta todellisuudessa he ovat paljon meitä edellä.

Näkymättömissä. Madidin kätköissä.

Toromona-intiaanit ymmärtävät olevansa osa paljon laajempaa kokonaisuutta.

He eivät halua apinoida meitä. He ovat fiksuja.

Aidosti vapaita.

Hitto, ottakaa se pois!

- Mitä nyt? - Jokin tuli päälleni.

- Lepakko tai jokin. - Missä?

Jokin lensi naamalleni. Luulin, että joku kävi kimppuun.

Kyllä kävikin. Tappajamorfi.

Tämä alkaa käydä vaaralliseksi. Pitäisi lähteä takaisin.

Menkää nukkumaan, pojat.

- Olethan sinä kunnossa? - Taidan pitää vähän aikaa vahtia.

Varokaa, tappajalehdet palaavat. Ne vievät sinutkin, Kevin.

Ota se pois, tai saat tappajakepin takalistoosi.

Jatketaan matkaa, pian sataa.

Sataa? Taivas on pilvetön.

Sanoit, ettei sadekausi alkaisi vielä kahteen viikkoon.

Sadekauteen verrattuna tämä on pelkkä kuuro.

- Mistä tiesit, että alkaa sataa? - Tiedän kaiken.

- Osaat kai puhua eläintenkin kanssa. - Kyllä, apinoiden.

Just.

Ei liian lähelle. Silloin kuidut palavat ja hajoavat.

Älkää surko. Huomenna hankitaan kunnon ruokaa. Sitä riittää tuolla.

- Se odottaa meitä. - Saa sitten maistua hyvältä myös, isi.

Sinun on hankittava nälkäisille lapsillesi ruokaa.

- Oletteko nähneet Karlia? - Hän menee edeltä. Ei siinä mitään.

- Hitto, Marcus. - Anna katsoa. Minulla on välineet mukana.

Marcus, lopeta. Jatka matkaa.

- Hyvä on. - Ala mennä.

Tässä ei yksi viidakkoveitsi riitä.

- Karl! - Hei pojat.