1

10. MAALISKUUTA 1996, MELBOURNE

Kaikki luulivat minun kuolleen.

Minulla ei ollut mitään, ei mustelmaakaan.

Näin punaisen lipun ja pidin itseäni onnekkaana kisan keskeytyksestä.

Silloin meillä oli uusinta- lähdöt ja vara-autot, -

joten oli päästävä vara-autoon.

Ja uudet korvatulpat! - Selvä on.

Ja uudet hanskat!

En voinut startata ilman professori Watkinsin lupaa.

"Missä Sid on? Tietääkö kukaan?"

Juoksin kuin hullu hänen luokseen.

Hän sanoi, että olin kunnossa juostuani 300 metriä, ja kysyi: "Monesko päivä tänään on?"

Vastasin: "10. maaliskuuta."

Hän sanoi, että sitten olin kunnossa, "Hyppää autoon."

Ei epäilystäkään, että muutama vuosi aikaisemmin olisin kuollut.

Haluamme nähdä jotain erikoista, niin hämmästyttävää, ettei sitä uskoisi todeksi.

Gladiaattoreita, sotureita, -

ja myönnettäköön että haluamme vähän show'ta.

Kuolemaa emme kuitenkaan halua.

Ihmeiden ihme! Tämä on lähes uskomatonta!

Martin Brundle nousee autosta ja näyttää olevan kunnossa.

Tapahtui uskomaton muutos, eikä urheilun nimeen enää ollutkaan hyväksyttävää kuolla.

KUKA ON NOPEIN MIES? TULE JA NÄE NÄYTELMÄ!

Grand Prix on kuin moottoriurheilun olympialaiset, autot eri maiden väreissä.

Sininen on ranskalaisille, vihreä briteille, punainen Italialle ja valkoinen saksalaisille, -

kunnes Mercedes ei enää maalannut hopeanuoliaan.

Michael Schumacherista tulee voiton myötä kaikkien aikojen menestynein kuljettaja!

Hopeiset autot, jotka ovat Hitlerin Saksan ylpeys.

Alfa Romeo kuljettajanaan tarumainen Nuvolari voittaa.

NATSIT TELOITTAVAT KULJETTAJAT GROVER- WILLIAMSIN JA BENOIST'N VAKOOJINA

Millainen elämys Fernando Alonsolle! Hän voittaa Italian Grand Prix'n Monzassa!

Kun ranskalaiset alkavat etsiä nopeinta miestä uudessa Formula 1 -maailmanmestaruussarjassa, -

jonka avajaiskisa ajetaan Silverstonen radalla, -

Enzo Ferrari ei ole vaikuttunut uusista brittiläisistä autoista.

Il Commendatore on leimannut uudet itsenäiset suunnittelijat -

"garagisteiksi", miehiksi jotka eivät osaa rakentaa moottoreita.

Fangion entinen tallikaveri ja nopein haastaja, Stirling Moss, lyö hänet Buenos Airesissa, -

ja vielä Cooperin mopoautolla.

Mitä rohkeutta näiltä miehiltä onkaan ajaa autonsa ja itsensä äärirajoille!

Formula 1 on sitä.

suom/synk: subisebbo

Formula 1 syntyi menneenä aikana, -

kun poikien sankarit lensivät taivaalla.

Poikana halusit tulla Formula 1 -kuljettajaksi.

Astronautiksi, hävittäjälentäjäksi.

Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin ajaa rohkean kovaa, -

mikä luonnollisesti johti Formula ykkösiin.

Sen ajan valokuvien ja filmien vakavuus herättää kunnioitusta.

Kasvoin siinä maailmassa.

Olin kaksivuotias, kun isäni voitti maailmanmestaruuden vuonna 1962.

Heistä kaikista huokui aitous. He olivat aitoja ja alkuperäisiä.

Arvostin totisesti edeltäjiäni. Osa heistä oli aikalaisiani.

Tapasin kerran omasta mielestäni ehkä parhaimman kuljettajan koskaan -

ottaen huomioon kuljettajat kuten Michael Schumacherin ja Ayrton Sennan.

Fangio. Fangio. Fangio. Fangio. Fangio.

Juan Manuel Fangion.

Ensimmäinen suuri nimi Formula ykkösissä saattoi olla paras koskaan.

Fangio voittaisi viisi maailmanmestaruutta.

Ennätys oli rikkomaton 40 vuotta ennen Michael Schumacheria.

Sen ajan autoilla, joilla Fangion oli ajettava, ajaminen pelottaa.

Ratissa piti pysyä ilman turvavöitä.

Kypärä oli kuin hattu.

Ajolasit ja rohkeutta.

Vaarallisen ajan juhlituin kuljettaja selviytyi hengissä.

Fangion lopetettua vuonna 1958 säännöt muuttuivat.

Lajin kattojärjestö ilmoitti Pariisista, että joka kausi kruunattaisiin kaksi mestaria.

Yksi mestaruus nopeimmalle kuljettajalle ja toinen nopeimman auton valmistajalle.

Tämä oli kehitystä.

Joka tallin on vietävä moottorit, korit ja tekniikka äärirajoille.

Tässä uudessa kilpailussa britit alkoivat haastaa vanhat mannermahdit.

Kaikki englantilaiset tallit olivat garagisteja Ferrarin ja muiden silmissä.

Eräs englantilainen määräisi tahdin auto- urheilulle ja koko autoilevalle maailmalle.

Kilpailemme koska pidän siitä.

Pidän sen kilpailullisuudesta, toveruudesta ja myös sen teknisestä sivuvaikutuksesta.

Colin Chapman oli mahtava mies, vaikkakin joskus vähän mahtaileva.

Jaa, enpä tiedä siitä.

Colin Chapman oli lentävä insinööri, -

yrittäjä joka valmisti kevyitä urheiluautoja liikenteeseen ja Grand Prix'heihin Lotus-nimellä.

Siihen aikaan Lotus oli täydellinen kilpa-auto.

Isäni yritti aina olla nopeampi. Hyvä insinööritaito on rajojen etsimistä.

Colin oli kaikkien aikojen radikaali.

Hän oli nero tallin omistaja, jolle kaikki halusivat ajaa.

Vuoteen 1963 mennessä Chapman oli suunnitellut nopeimman formula ykkösen.

Hänellä oli myös nopein kuljettaja Lotuksen ratissa.

Jim Clark oli paras kuljettaja, jota vastaan olen kilpaillut.

Koko idea oli olla rajalla mahdollisimman nopea.

Jimmy ei koskaan ajanut rajan yli.

Hän ei ollut epävakaa tai hämmästyttävä.

Hän oli hämmästyttävän nopea, muttei hämmästyttävällä tavalla.

Tasaisen virheetöntä ja kauniin hallittua ajoa.

Hän voittaisi enemmän osakilpailuja kuin kukaan ennen häntä jääden urallaan vain kerran toiseksi.

Hän oli hiljainen, melkein viaton maalaispoika Skotlannin rajoilta.

Haluaisin päästä tänne useammin.

Täällä on rentouttavaa olla, mikä on vastakohta kilpa-ajolle.

Clark antoi kasvot Formula ykkösille Graham Hillin esittäessä hänen rakastettavaa vastapuoltaan.

Kaikki olivat aika läheisiä.

Jim Clark oli ollut vieraamme, ja tunsin Colin Chapmanin tavallaan kuin isäni.

He kuulostivat toisiltaan, ja heillä oli samanlaiset viikset.

Colin oli äärimmäisen hauska ekstrovertti, luonteeltaan hyvin erilainen kuin Jimmy.

Jimmy oli hiljaisempi, mutta he olivat silti kuin veljeksiä.

Yhdessä he ajoivat kilpaa ihmisen nopeuden ja kekseliäisyyden rajalla.

He voittivat yhteensä neljä maailmanmestaruutta ja ennätykselliset viisi Britannian Grand Prix'tä, -

mutta epäonnistuivat siitä huolimatta voittaa kaikkein kuuluisinta kisaa.

Nopeat autot ja rohkeat sielut ympäri maailman ovat kilpailleet näillä kaduilla vuodesta 1929.

Monaco on pelottava.

Uskomatonta että siellä on mahdollista ajaa kilpaa.

Ensimmäisillä kierroksilla nostat pääsi ylös, mutta näet vain suojakaiteet.

Olet millimetrien päässä laidoista.

Ajat joko kierroksen, josta olet niin ylpeä, -

ettet tiedä pystytkö koskaan samaan, tai törmäät seinään.

Vaaramomentti on yksi kilpa- ajajia motivoivista tekijöistä.

Me rakastamme sitä.

Yksi mies taisi nämä kadut paremmin kuin kukaan muu.

Monaco oli Sennalle erityinen paikka.

Hän oli maailman paras.

Hänen keskittymisensä oli kerrassaan poikkeuksellista.

Ayrton Senna voitti Monacossa ennätykselliset kuusi kertaa, -

kerran useammin kuin mies uskaliaissa viiksissään.

Vuonna 1966 Monacossa Graham Hill puolusti kolmatta peräkkäistä voittoaan.

Tämä on upea kisa katsoa paikan päältä. Jos aikoo tulla Grand Prix'hin, tämä on se.

Tämä on mukava paikka muutenkin.

Monacossa miehille puhuminen on ajan haaskausta, joten suokaa anteeksi.

Siihen aikaan moottoriurheilu oli vaarallista ja seksi turvallista.

Vielä tänä päivänäkin Formula ykkösillä on arvokkuutensa.

Se on merkkitapaus, jonne kuninkaatkin haluavat tulla.

On jännittävää nähdä ammattilainen työssään.

Tavattuasi Graham Hillin pidät hänestä.

Seuraamalla häntä kiinnostuin enemmän kilpa-ajosta ja näiden miesten tekemisistä.

Siihen aikaan Hillin pahimmat haastajat olivat myös hänen lähimpiä ystäviään.

Kaikki olivat uskomattoman läheisiä ajajista mekaanikkoihin, vaimoihin ja tyttöystäviin.

Toveruus oli hyvin syvä.

Lomailimme, elimme ja matkustimme yhdessä.

Tunsit itsesi osaksi tätä yhtä ja samaa perhettä.

Kilpa-ajo oli vain osa sitä.

Ajajat perustivat Grand Prix Drivers' Association -kuljettajayhdistyksen.

Pian naiset seurasivat Doghouse Clubillaan.

Vartuin siellä ajajien vaimojen ja tyttöystävien seurassa.

Heitä kai kutsutaan nyt WAG:eiksi.

Betty Brabham sanoi yksillä illallisilla, että oli heittänyt Jackin ulos talosta.

Silloin he kaikki huomasivat tuntevansa koko lailla samoin.

He leikkivät aina moottoreilla ja sen sellaisilla eivätkä huomioineet meitä läheskään tarpeeksi.

Hän pakertaa koko yön autoaan, joka sitten hajoaa kahden kierroksen jälkeen.

Tätä miestä on pakko rakastaa ollakseen vaimo kilpa-ajajalle.

Vaimot pitivät kirjaa kierrosajoista, mikä määräsi lähtöjärjestyksen, -

koska virallista ajanottoa ei ollut.

Kaikilla on romanttiset muistot siitä ajasta.

Olimme oma klaanimme.

He matkustivat karavaanina kaupungista ja maasta toiseen puoli vuotta yhteen mittaan.

Juhlituimmatkin kuljettajat ajoivat pienempää Formula 2 -sarjaa vapaina viikonloppuina -

pitääkseen koko perheen formulasirkuksen tien päällä.

Ajoin Formula kakkosia Bruce McLarenin, Jochen Rindtin, Jackie Stewartin ja Jim Clarkin kanssa.

Sen ajan eri huippu- kuljettajien kanssa.

Elämäni kovin isku oli, kun he jarruttivat ennen mutkaa vasta kohdassa, jossa minä jo kiihdytin.

Jossain kohdassa mietit, ettei pidemmälle pitäisi enää mennä.

Olet jo rajalla ja menet vain vähän yli.

Ongelma äärirajoissa on, että sinne haluaa vastustamattomasti uudelleen.

Karismaattinen nuori italialainen Ferrari-kuljettaja Lorenzo Bandini -

kuoli törmäyksessä vuoden 1967 Monacon Grand Prix'ssä.

Tämä oli alku moottorien kehitykselle ohi ratojen mahdollisen ajettavuuden.

Siemen kapinalle kuljettajien keskuudessa oli jo kylvetty.

Vain kuukausia ennen Bandinin kuolemaa FIA muutti sääntöjä.

Moottorin koko kaksinkertaistettiin ja teho nostettiin yli kaksinkertaiseksi.

Radat olivat suunnilleen samat kuin ennen sotaa.

Radat eivät olleet muuttuneet.

Lääkintähuolto ei ollut muuttunut.

Ratahenkilökunnan toiminta ei ollut muuttunut.

Yhtäkkiä autot olivat melkein kaksi kertaa nopeampia.

Samana vuonna Colin Chapman vakuutti mahtavan autovalmistaja Fordin, -

joka sijoitti hänen uuteen suunnitelmaansa tehokkaasta ja kevyemmästä moottorista.

Hän otti Graham Hillin ja tämän vanhan haastajan Jim Clarkin Lotus-talliin.

Moottoriurheilun ykkösmies alkoi myydä mainostilaa autoissaan, -

tienvarsimainoksia pyörillä.

Mainosten myynti tiesi rahaa.

Raha tiesi parempia autoja.

Auton sai minkäväriseksi vain, -

kunhan hänellä oli enemmän resursseja toteuttaa ideansa.

Lähtöruudukon 23 kuljettajalle mainosrahoitus tiesi näkyvyyttä.

Pian jokaisen pojan sankari oli kilpa-ajaja.

Ensimmäinen oikea sankarini oli ylivoimaisesti Jim Clark.

Minulle hän oli mies, joka olisin halunnut olla.

Yksi Jim Clarkin ensimmäisistä kisoista Gold Leafin punakultaisissa väreissä oli Saksassa.

Se F2-kisa ajettiin huhtikuussa vuonna 1968 Hockenheimin radalla.

Olin lähtöruudukossa.

Hyvät naiset ja herrat, valitettavasti on ilmoitettava, että kuljettaja Jim Clark -

on saanut surmansa radan takasuoralla sattuneessa onnettomuudessa.

Koko maailma pysähtyi, kun se tapahtui.

Pienenä ei varsinaisesti ymmärrä, mitä tapahtuu, -

mutta muistan katsoneeni tv:tä Jim Clarkin kuoltua.

Olette varmasti kuulleet, että kilpa- ajaja Jim Clark kuoli eilen Saksassa.

Uskoakseni hän oli ystäväsi. - Hyvä ystäväni, Peter.

Olen hyvin surullinen siitä, ja niin ovat kaikki moottoriurheilun ystävät ympäri maailman.

Hän oli oikein hyvä ajaja, eikö ollutkin?

Yksi parhaista, ehkä jopa paras.

Colin epäili, että rengas oli puhjennut.

Hän järkyttyi todella eikä ollut enää sama mies sen jälkeen.

Tässä on moottori- urheilun traagisuus.

Kun läheinen kilpakumppani kuolee, se tietenkin sattuu paljon enemmän.

Sanoisin että hän oli paras ystäväni, paras joka minulla on koskaan ollut.

Suojakaidetta ei ollut, ja auto meni täydellä vauhdilla puihin.

Olin aina selittänyt vaimolleni, että kunhan ajoi kohtuullisen varovasti, se oli täysin turvallista.