Light of My Life

Kerronko tarinan?

Ai Bobosta ja Jojosta?

Ei, en aikonut kertoa tarinaa aina suosituista Bobosta ja Jojosta,

mutta voisit puhua heistä pienellä kunnioituksella.

Olet ehkä jo liian vanha, mutta aikoinaan et saanut heidän tarinoistaan tarpeeksesi.

-Nyt olen saanut. -No, tämä ei kerro heistä.

Tämä on uusi tarina.

-Uusi tarina nuoresta tytöstä. -Älä kerro minusta.

Ei se kerro sinusta, vaan nuoresta kettutytöstä

nimeltään Jamie.

isä, se tyttö on vuorikirjasta. Minä kerroin sen.

Selvä. Tämä tarina kertoo nuoresta kettutytöstä

nimeltä...Goldy.

Hänellä oli aviomies, koska hän oli aikuinen.

Miehen nimi oli...Art.

He olivat aikuisia, ja asuivat yhdessä kolossaan. Ketunkolossa.

Art oli ajattelija, tieteilijä, keksijä, teki kaikenlaista.

Hän halusi pitää luolan siistinä. Hän oli tarkka pikkuasioista.

Hän piti rauhasta.

Goldy taas viihtyi ulkona, joten siinä oli ristivetoa...

-Ei pitänyt kertoa minusta. -Tämä kertoo Goldy-ketusta.

Sanot aina, että viihdyn ulkona.

Entä sitten? Tarina kertoo Goldy-ketusta ketunkolossa. Se et ole sinä.

Yhtenä päivänä Art vei keksintönsä, sääennustuskoneen,

vuorenhuipulle.

Hän yritti ennustella säätä.

Hän näki myrskypilvet horisontissa, ja mittarit menivät ihan sekaisin.

Hän ei ihan luottanut niihin, ja katsoi horisontin pilviä.

Toisella huipulla hän näki ihmisen, jolla oli kaapu, sandaalit ja pitkä parta.

Mies huusi taivaalle ja vaikutti aivan hullulta.

Art oli fiksu kettu, ja kuunteli sisäistä ääntään, kun jokin tuntui väärältä.

-Siitähän me puhuimme. -Aivan.

Hän otti koneensa ja laskeutui vuorelta päästäkseen sieltä pois.

Hän meni koloon ja kertoi Goldylle, että tulossa on paha myrsky.

Art inhosi kovasti kastumista ja likaantumista,

ja kun ketunkolo tulvi täyteen vettä,

Goldy ei piitannut, mutta Art inhosi sitä. Siksi hän oli keksinyt ennustuskoneen.

Mutta Goldy ei ollut siellä. Art etsi kaikkialta, muttei löytänyt häntä.

Mutta hän näki suuria eläinlaumoja kulkemassa samaan suuntaan.

Hän halusi nähdä, mitä on tekeillä, ja seurasi niitä lahdelle.

Siellä rannassa oli valtava puulautta.

Ja hän mietti...

"Tuo ei ole kovin hyvin kyhätty."

Ja sitä ajatellessaan seuraava väkijoukko vei hänet mukanaan.

Hän kuljeksi virran mukana, kunnes oli yhtäkkiä Goldyn edessä.

Hän kysyi, missä Goldy oli ollut.

Goldy vastasi jonottaneensa neljä tuntia. Hän vihasi jonottamista.

"Minne sinä jonotat?" "Kilpailuun", Goldy vastasi.

"Mihin kilpailuun?"

Goldy vastasi: "Joka lajin paras uros ja naaras, joka eläinlajin..."

Tiedän, mikä laji on.

"Ne pääsevät seikkailuun suuressa laivassa, Nooan arkissa."

-Ei "Nooan arkki" noin mene. -Tämä onkin minun tarinani.

-Onko sen nimi "Nooan arkki?" -Ei, mutta arkki on mukana siinä.

Tässä sen nimi on "Artin arkki".

Art halusi mukaan. Hän ei pitänyt seikkailuista, mutta rakasti Goldya,

ja halusi viettää tämän kanssa aikaa, 55jotta avioliitto toimisi.

Hän siis ilmoittautui kilpailuun, mutta hävisi saman tien.

Koska uroskettujen sarjassa mittailtiin vain isoja muskeleita,

kiiltävintä turkkia ja terävimpiä hampaita.

Se ei ollut Artin juttu, joten hän hävisi.

Ja toinen uroskettu vei Goldyn matkaansa.

Kaikki muut eläimet menivät pareittain Nooan arkkiin.

-Mikä sen uroksen nimi oli? -Se oli "Torahammas".

Se oli teroittanut etuhammastaan, jotta se näyttäisi torahampaalta.

Ihmiset johdattivat kaikki eläimet laivaan, myös Torahampaan ja Goldyn.

Laivalle tuli sitten se sama tyyppi, joka oli toisella vuorenhuipulla.

Ja hän sanoi: "Moi, minä olen Nooa."

"Mitä kuuluu? Päivää vain."

Eläimet tuijottavat, ja hän vain hokee: "Päivää, päivää!"

Hän kysyi: "Tekö olette sitten valittuja?"

Minä vien teidät valittujen maatilalle.

"Päivää, päivää."

Hän astuu laivaan ja menee kannen alle.

Laiva lähtee rannasta, ja Art katsoo epätoivoissaan Goldyn perään.

Goldy heittää lentosuukon. "Nähdään viikon päästä! Rakastan sinua."

Pum! Alkaa ukkostaa ja salamoida.

Taivas aukenee ja sade kastelee Artin läpimäräksi. Hän inhoaa märkää.

Hän lönkyttää takaisin luolaan, menee makuulle, nukahtaa ja näkee unta.

Unessa Goldy on laivan kannella.

Laiva heiluu ja keinuu, ja Goldy huutaa apua.

Art herää, luola on täynnä vettä. Kaikkialla loiskuu.

Hänkin huutaa apua ja lähtee ulos luolasta.

Koko laakso on tulvinut.

Hän tajuaa, että Nooa on myös ennustanut tulevan sään.

Se ei ollut huviristeily, vaan pelastusvene.

Ja kaikki jäljelle jääneet kuolisivat.

Mutta Art oli ainoa, joka tiesi, ettei laiva ollut kovin vankka,

ja että kaikki arkissa olevatkin kuolisivat.

Hän tiesi, että hänenkin pitäisi tehdä oma arkkinsa.

-Artin arkki. -Artin arkki!

Artin arkki.

Hän ei saa sitä tehdyksi yksin, vaan pyytää kaverinsa Majava-Bobin apuun.

Bob on vanha majava.

Sen tarina on mahtava. Kerron sen joku toinen ilta. Bob on uskomaton kaveri.

He siis rakentavat majavan kanssa Artin arkin.

He nostivat siihen myös maston.

He sitovat yhteen palmunlehviä, jotta matka sujuu joutuisammin.

-Purje. -Purje! Ensimmäinen purje.

Art keksi purjeen. Mahtava kaveri.

He saavuttavat pian Nooan arkin.

Se on jo kallellaan ja vettä tulee sisään. Se hajoaa pian palasiksi.

Hait uivat kehää ja kuolaavat. Odottavat pääsevänsä eläinten kimppuun.

Ja Nooan arkin eläimet menevät paniikkiin.

Horisontissa näkyy maata, mutta Nooa ei voi ohjata. Ei ole edes ruoria.

Art on kätevä käsistään ja on tehnyt hyvää työtä,

mutta Nooan lautta on vain kasa lautoja, jotka ovat irtoamaisillaan.

Art heittää lasson Nooan arkin keulaan,

kääntää purjeen ja vetää heidät myrskyn silmästä kuivalle maalle.

Eläimet poistuvat laivasta, ja niin tekee Nooakin sanoen:

"Minä pelastin teidät! Minä pelastin teidät, lapsoseni."

"Päivää. Mitä kuuluu?"

Art ei piittaa kunniasta. Hän haluaa vain olla Goldyn kanssa.

Hän pelasti koko eläinkunnan, mutta ei halua siitä kunniaa.

Hän lähtee vain tiehensä ja kaivaa uuden ketunkolon Goldyn kanssa.

Art on iloinen Goldyn paluusta, eikä Goldy enää nalkuta Artin kojeista.

Ja Art antaa Goldyn sotkea paikat mielensä mukaan.

He arvostavat toisiaan tämän jälkeen.

Ja tämän jälkeen kettuja ei enää tunnettu

isoista lihaksista ja pitkästä, tuuheasta turkista.

Vaan fiksuudestaan ja rohkeudestaan.

Sen pituinen se.

Sen piti kertoa Goldysta, mutta se kertoikin Artista.

Goldyn tarina on monitahoisempi. Ihan toinen tarina.

Oliko lajien edustajia tosiaan kaksi? Kuulostaa epätodennäköiseltä.

Niinhän se kyllä kuulostaa. Miten en sitä huomannut.

Aikamoista hölynpölyä.

Hän varmaan keksi koko jutun Nooan arkista. Epätodennäköistä.

Vaikka tarinathan ovat välillä keksittyjä.

Totta. Välillä ne ovat keksittyjä.

Olen ainoa tyttö lajiani.

On muitakin.

En ole koskaan nähnyt ketään muuta.

Vanhemmiten tapaat kyllä muitakin.

Tietävätkö he, että olen tyttö?

Jos kerrot heille.

Rag? Rag?

-Mitä? -Mitä sinä puuhaat?

Luen.

-Alligaattori. -A-L-L-I-G-A-A-T-T-O-R-I.

-Hyvä. Hiili. -Oikeasti?

-Onko se liian helppo? -On, hiili.

Selvä, liian helppo.

-Narsistinen. -N-A-R-S-I-S-T-I-N-E-N.

Aika hyvin. Keskipaikoinen.

Keskipakoinen.

Isä. Mitä eroa on moraalilla ja etiikalla?

Moraali on ajatus oikeasta ja väärästä,

ja etiikka siitä, kuinka moraalia sovelletaan eri tilanteissa.

Kuten että on väärin tappaa joku,

mutta jos joku aikoo tappaa 10 muuta, saako hänet tappaa?

Nyt otin esimerkiksi tappamisen, mikä on väkivaltaista, mutta se on

aika ilmeinen moraalinen periaate.

Tällä kirjani Lukella on todella huono moraali ja etiikka.

Molemmat.

Millä tavoin hän on epämoraalinen ja epäeettinen?

Hän on kamala. Valehtelee suojellakseen itseään,

mutta ei valehtele, kun voisi, jotta ei särkisi Lilyn sydäntä.

Ymmärrän. Mitä hän sanoisi puolustuksekseen?

Ehkä hänellä on huono omatunto ensimmäisestä valeesta,

eikä halua enää valehdella toista kertaa, vaikka se olisi eettisesti oikein.

Puolustus on siis, että hän on oppinut valehtelemisen olevan väärin,

ja siksi hänen on aina puhuttava totta.

-Oikeassa moraalisesti, muttei eettisesti. -Syö nämä.

Istu alas.

-Pysy siinä. Koska sanon niin. -Hyvä on.

-Voinko jotenkin auttaa? -Jestas.

-Kuulin jotain ääntä täältäpäin. -Jaa. Tämä on minun leirini.

-En tiennyt kenenkään palanneen tänne. -Olen enemmän läpikulkumatkalla.

Olen armeijakaverin kanssa liikkeellä. Hän on metsästämässä.

-Voinko auttaa? -Ei. Minä vain tulin nuuskimaan.

Kuka se täällä on?

-Hän on poikani. -Mikä nimesi on?

-Poikani Alex. -Alex.

-Kuinka vanha olet? -Yksitoista.

Yksitoista. Luetko sinä?

-Yhtä kirjaa vain. -Näyttää hyvältä.

Hyvä poika.

Kiitos.

-Emme oikein kaipaa seuraa. -Sen kyllä uskon.

No, minä jatkan matkaa.

Jos tapaan kaverisi, kerron terveisiä.

Käskin sinun pysyä piilossa.

Pakkaa tavarasi.

-Vaihdammeko paikkaa? -Vaihdamme.

-Nytkö? Hänen takiaan? -Niin.

-Höperö vanha ukko. -Hän ja kaikki hänen tuttunsa.

-Onko tämä hälytystila? -Ei, mutta suoritaan tiehemme.

Mikset sanonut, että olen poikasi, vaan puhuit jostain kaverista?

Vastaan, kun olen ehtinyt ajatella asiaa. Pakkaa nyt tavarasi.

En tiedä, miksi tulit piilosta, mutta noudata neuvojani.

-Rag? -Hyvä on.

Kun kysyit, miksi sanoin niin, minä vastasin: "Koska sanon niin."

Se on epäreilua, ja olisit ansainnut vastauksen, mutten voinut silloin.

Ei se mitään. Tiesin sen.

-Sen miehen takia. -Niin, sen miehen.

Niin, se mies. Se siitä.

Mutta se vastaus on...

-Rag... Mistä tiedät, minne olet menossa? -Luoteeseen.

-Mistä tiedät, missä luode on? -Olet kertonut miljoona kertaa.