Behind the Clouds (Achter de wolken)

Frederik, siellä sataa.

Ei ole ihanampaa kuin sateen ropina katolla.

Mummi? -Tulen kohta.

Tullaan.

No?

Näytät hienolta, äiti.

Olet aivan ihana.

Paljon väkeä.

Kyllä, olkaa hyvät.

Frederik ei ollut tavallinen mies. Ei ihan kuka tahansa.

Vaan ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen.

Moni ei esimerkiksi tiedä, että Frederik oli lahjakas piirtäjä.

Ja nuoruudessaan hän väitteli tohtoriksi Leuvenin yliopistossa.

Mutta hän halusi enemmän kuin akateemikon elämän. Paljon enemmän.

Ja tiedämme kaikki, mitä hän sai aikaan.

Opin itse paljon Frederikiltä.

Kuinka johtaa yhtiötä,

kuinka tehdä liiketoimintaa ja kohdella työntekijöitä.

Mutta parhaiten muistan epäilemättä kuukausittaiset ateriamme.

Hän tilasi aina tartarpihvin.

Ja aina, kun menimme ulos syömään, hän pyysi ruokalistan,

tutki ruokalajeja ja teeskenteli joutuvansa punnitsemaan tarkkaan

ennen kuin sanoi: "Neiti, otan tartarpihvin."

Kysyin kerran, miksi hän vaati ruokalistan nähdäkseen,

jos kerran jo tiesi, mitä halusi. Hän vastasi:

"Werner, kaikki pitää tehdä samalla ihmetyksellä kuin ensimmäistä kertaa."

Ja hänen seuraajanaan aion pitää kiinni tuosta filosofiasta.

Rakas Emma. Olet vuosien varrella joutunut kestämään hänen poissaoloaan.

Kaikki ne kongressit, kokoukset ja matkat.

Mutta tiedät paremmin kuin muut, kuinka tärkeä hänen elämässään olit.

Ja mitä hänelle merkitsit.

Mitä siinä on? -Vähän syötävää sinulle huomiseksi.

Mene nukkumaan, äiti. Olet väsynyt. -Kaikki me olemme.

Oletko varma, ettet halua minun jäävän? -Mene kotiin vain, kulta.

Nähdään huomenna. -Hei sitten.

Kaikki hyvin?

Nuku hyvin.

Valmis?

En ole sillä tuulella.

Kyllä se sieltä tulee.

Palataanko huoneeseen?

Kokeile vielä. Kyllä se siitä. -En ole sillä tuulella.

Pian olen pelkkä vihannes.

En edes tunnista nuhruista naamaasi enää.

Karel, minä ymmärrän… -Et sinä mitään ymmärrä.

SURUNVALITTELUT

HALUAN NÄHDÄ SINUT

MIKSI?

MISSÄ?

SAMASSA PAIKASSA KUIN 50 VUOTTA SITTEN

53 VUOTTA, 3 KUUKAUTTA JA 6 PÄIVÄÄ

Ja nyt, hyvä.

Hyvä. Varo! -Hemmetti.

En koskaan opi.

Paikka on liian pieni. -Käskin kääntää jyrkemmin.

Tein niin kuin tarkastaja käski. -Harjoitelkaa hänen kanssaan.

Mummi, älä ole tuollainen.

Laitan minihameen, se kyllä tepsii.

Sitten hän reputtaa sinut nähdäkseen koipesi uudestaan.

Pidetään pieni tauko. Jatketaan myöhemmin. Ota avaimet.

Hän on ihan kiva, varsinkin seurassa. Mutta joskus, kun olemme kahden…

Kas tässä. -Kiitos.

Niin…

Joskus tuntuu, ettei meillä ole mitään sanottavaa toisillemme.

Eikö ole hassua?

Tai että häntä ei kiinnosta samat asiat.

Täällä on tartarpihvejä.

Pidätkö hänestä paljon?

Asteikolla yhdestä kymppiin? -Esimerkiksi.

Kuusi plus. -Hädin tuskin läpäisee.

Seiska sitten. En minä tiedä.

Oletko ottanut sitä puheeksi? -Enpä kyllä.

Lihon vielä näiden rakkaushuolien takia.

Hautajaisissa oli eräs mies.

Ehkä sinäkin näit hänet. Jätti arkun päälle tikan.

Oliko hän vaarin ystävä? -Sinne päin.

Viime tapaamisestamme on yli 50 vuotta.

Hieno ele tulla hautajaisiin.

Hän haluaa tavata minut. -Miksi?

Ei hän kertonut. Lähetti viestin Facebookissa.

Facebookissa? Tiedän, että olet siellä, mutta et vastaa minun viesteihini.

Me siihen aikaan…

tunsimme oikein hyvin.

Nyt en tiedä, mitä tehdä.

Ehkä sinulle tekee hyvää puhua vaarista.

Minä haluaisin nähdä nykyiset ystäväni 100 vuoden päästä.

Tiedät, mitä tarkoitan. On jännää nähdä, mitä kenestäkin tuli.

Hän tuli jo.

Mitä helvettiä. -Onko tuo Björn?

Näyttää kiimaiselta biisonilta.

Mene, kulta. -Heippa.

Syö tämä loppuun. -Selvä.

ERIKOISET SIELUT GERARD VERFAILLIE

Côte d'Opale, 1966

SYDÄMELLISET TERVEISET TÄÄLTÄ KAUKAA GERARD

Hei. Niin?

Hei.

Sisään vain. Hauska nähdä taas.

Kaikki hyvin?

Haluan sanoa,

että olimme pahoillamme kuullessamme miehesi poismenosta.

Ja uskon puhuvani kaikkien puolesta sanoessani,

että olemme tukenasi, aina kun tarvitset.

Anteeksi, että myöhästyin. -Älä sitä murehdi.

Tulit juuri ajoissa Harryn esitelmään. Ota itsellesi tuoli.

Harry, oletko valmis? -Olenhan minä.

Esitelmä. Antaa tulla.

Juuri ajoissa.

Eihän sitä saa jäädä paitsi Harryn madoista.

Ei.

Tämä on luento yhdestä lempiharrastuksistani,

joka on yökalastus.

Mutta aluksi haluaisin teidän katsovan

näitä mainioita matoja.

MISSÄ OLIT?

ANTEEKSI. HUOMENNA UUDESTAAN?

Otan osaa.

Alkaa sataa.

Mennäänkö suojaan? -Mennään.

Mennään tuon katoksen alle.

Mikä naurattaa? -En tiedä. Nauran meille.

Näytämmekö niin hassuilta?

Ei ole ihanampaa kuin sateen ropina katolla.

Kebab. Oletko syönyt sitä? -En.

Siellä ainakin kuivumme.

Luin sen lehdestä.

Häpeäisit. Tuoda nyt tikka.

Se oli tapani hyvästellä. Heitimme aina tikkaa.

Tiedän sen.

Heitin sen pois kotiin päästyäni.

Ja sitten se viesti Facebookissa.

Noh…

Ehkä se oli vähän epäkohteliasta. -Kolme sanaa.

"Haluan nähdä sinut." Ei edes nimeä alla.

Ajattelin… -Ei se epäkohteliasta ole, vaan…

Kömpelöä? -Mielenvikaista on parempi sana.

Aloitin alusta ainakin kymmenen kertaa.

Lyhyt viesti, pitkä viesti? Rouva, parahin rouva?

"Rakas Emma"?

Mitä niin monen vuoden jälkeen sanoo? -Ei näemmä paljon mitään.

Kuvittelin kohtaamisemme aivan erilaiseksi.

Aina ei käy niin kuin kuvittelee.

Sinun iässäsi pitäisi jo tietää.

Hän oli paras ystäväni.

Ei olisi pitänyt tulla.

Sanoinko jotain väärää? -Tämä oli virhe.

Anteeksi, Gerard.

On parempi, ettemme enää tapaa.

Äiti!

Mitä sinulle on tapahtunut? -Kävin kaupungilla.

Tällä säällä?

Yksinkö? -Tietenkin.

Tulen hulluksi täällä. -Mikset pyytänyt minua mukaan?

Eikö seurassa ole hauskempaa? -On.

Tässä.

Minulla ei ole laseja. -Isoja kirjaimia, äiti.

"Tanssisali Parasol." -Sinä aina tykkäsit siitä.

Isän kanssa. -Me emme isän kanssa tanssineet.

Tutustut uusiin ihmisiin. -Minä tunnen paljon ihmisiä.

Eikä minulla ole edes aikaa. Pitää harjoitella Evelienin kanssa.

Kai sinä tiedät, miksi hän pyytää sinua.

Jotta lähtisit välillä kotoa. -Ei se ole minun juttuni.

Hyvä on. Pysy sitten täällä, äläkä puhu kellekään.

Ja jos haluat kaupungille, älä soita kellekään. Tee kaikki yksin.

Istu nyt.

Menen autotalliin ja näen hänet istumassa lattialla pyöränsä kimpussa.

Teen itselleni juustoleipää, ja muistan hänen haluavan kinkkua.

Näen jääkaapissa tulisen kastikkeen, jota hän laittoi aina keittoon.

Mitä tahansa teen tai en tee, hän on koko ajan mielessäni.

Kuin en tietäisi, kuka olen ilman häntä.

Mitä oikein odotit? Se vie aikansa.

Niin.

Välillä ajattelen, onko se sen arvoista.

Mitä sinä oikein puhut?

Syö nyt vähän.

Werner soitti. Niistä osakkeista.

Eikö niistä ole paras päästä eroon? Mitä sinä niillä?

Se oli hänen elämäntyönsä.

Ei yhtiö sinua kiinnostanut.

Sano sille Wernerillesi, että laittaa paperit kuntoon ja ottaa yhteyttä.

Ei hän minun Wernerini ole.

Mitä sinä täällä?

Oikein pelästyin. -Ei tämä ehkä ole sopivaa, mutta…

Saisinko tulla hetkeksi? -Tiedätkö, mitä kello on?

Olin jo vuoteessa. -Ihan vain puhumaan.

Ei siinä kauan…

Sattuiko?

Pitäisi nostaa kanne tunkeilusta. -Ajattelin ottaa sen riskin.

Heittelit pikkukiviä kuin teini.

Ikääntynyt Romeo. -Oletko minun Juliani?

Tiedät, kuinka niiden kahden kävi.

Mikset vain soittanut? -Kirvelee.

Älä ole niin herkkä. -Kyllä minä olen.

Olisit nähnyt itsesi.

Katosit yhtäkkiä seinän taa.

Anteeksi.

Onko hyvä? -Onhan se.

Pieni tujaus maistuisi.

Eikö tulekin ihan isäänsä?

Tyttö kuvassa, jota katselit.