River Runs Red

-Isä, kuka oli Muhammad Ali? -Hän oli suurin.

-Suurin? -Hän oli isän ensimmäinen sankari.

Luulin häntä nyrkkeilijäksi.

Niin hän olikin, mutta myös paljon muuta.

Hän piti kiinni siitä, mihin uskoi,

vaikka se maksoi hänelle kaiken, minkä eteen hän oli tehnyt työtä.

-Sano, se isä. Sano. -Oletko valmis?

-Leiju kuin perhonen... -...iske kuin mehiläinen.

Paina päälle, nuori mies.

Minulla on sinulle lahja.

Jossain täällä.

-Selvä. Onko se minulle? -Joo.

Piirsitkö tämän minulle?

Ei hullumpi. Keitä siinä on?

-Tuossa olen minä. -Okei, onko tuo äiti?

-Ja kuka tämä on? -Sinä.

-Isä, ovatko mustat valkoisia parempia? -Ovat.

Ovat ja eivät.

On hyviä valkoisia ja hyviä mustia.

On pahoja valkoisia ja mustia. Sama pätee molempiin.

-Mistä sen tietää? -Mistäkö? Ei sitä oikeastaan tiedä.

Sitä ei tiedä ennen kuin on myöhäistä.

Eihän huolestuteta äitiä sillä, mitä tänään tapahtui?

Hei, äiti.

Herra Coleman?

Herra Coleman?

Saisinko yhteenvedon tapauksesta valtio vastaan Johnson?

Olen pahoillani, neiti Maxwell.

Piti hoitaa poikaa illalla, joten en ehtinyt sinne asti.

Sepä hassua. Se oli sentään ensimmäisiä tehtäviä.

Koska näytät unohtaneen, että tämä on oikeustieteellinen, eikä peruskoulu,

jossa vanhemmat auttavat läksyissä... Tule tänne.

Tule vain.

Tule.

Lue ääneen tapauksen kulku luokkatovereillesi.

Niin kuin peruskoulussa.

Charles?

Charles? Kello on kymmentä vaille.

Selvä.

Kaikki hyvin?

-Olet niin hiljainen tänään. -Minä...

On ollut paljon ajateltavaa.

Aivan sama, kuinka paljon mietin, mikä minut tekee onnelliseksi...

-Olet aina ykkösenä listalla. -Tiedän.

Koska olen kova ja oikeudenmukainen.

-CJ? Onko hänellä vieläkin avain? -Hän on vieläkin poikamme.

-Hei, kulta. -Moi vaan.

"Moi vaan." Siinäkö kaikki sanottavasi?

"Hei äiti ja isukki. Rakastan teitä."

"Kiitos, että sain ratsata jääkaapin, vaikken enää asu täällä."

-Hei, isä. -Olen myöhässä. Pitää mennä.

-Nähdään, äiti. -Rento meininki.

Tuo oli noloa, äiti.

-Nähdään illalla. -Nähdään.

-Nähdään illalla. -Rakastan sinua.

Ole varovainen.

Heippa.

-Suuri päivä tänään? -Juu, oli jo aikakin.

Niin.

-Olen ylpeä sinusta. -Jaa.

-Mitä? -Tuo ilme.

Mitä sinä puhut?

-Tiedät kyllä. -En katsonut sinua pahasti.

-Et siis murehdi mitään? -En. Mitä sinä murehdit?

Miksi piikittelet minua? Ei minulla ole...

Älä nyt. Minä tunnen sinut.

-Tunnen tuon ilmeen. -Vai tunnet sinä minut?

-Tunnen tuon ilmeen merkityksen. -Selvä, sinä tunnet minut.

-Vanhako olet? 20, 21, 22? -Tiedät, että 23.

Olet 23. Ja uskot olevasi jo valmis.

-Anna olla. -Pane veitsi pois. Katsotaanpa.

Onko onnekas olo tänään? Etkö tarvitse onnea?

Lukitaan ote ja lasketaan.

-Älä suutu, jos voitan. -Sitä samaa.

Nyt alan laskea. Valmiina?

Kolme, kaksi...

...yksi!

-Anna nyt jo olla. -En ole enää pikkupoika.

-En ollut edes lämmitellyt. -Alat tulla vanhaksi.

-Kuule. -Mitä?

Koska voittaja korjaa potin, enkö saisi tänään Bemaria?

-Vain tämän kerran. -Sehän sinulle kelpaisi.

Hei.

Nyt Brie on ensimmäistä päivää lukion viimeisellä.

-Miten hänellä menee? -Parempaan päin.

Opinto-ohjaaja sanoo varastamisen johtuvan tunnepuolen ongelmista.

Ihan kuin minä en tietäisi.

-Avioeron takia? -Niin, ehkä.

Lapset ovat arvaamattomia. Aivan sama, kuinka paljon heidän eteensä tekee.

Mitä on mielessäsi?

-CJ aloitti tänään poliisikoulussa. -Hän pärjää kyllä.

Juu.

-Selväähän se on. -Miksi sitten murehdit?

Minä katson hänen peräänsä.

-Voisin tuoda Carterin tänne. -Tänne?

-Noiden skidien seuraan? -Hän pitäisi siitä.

Etsi hänelle parempaa seuraa.

-Olet paskapää. Kai tiedät sen? -Tiedänhän minä.

Mentiin.

-Olet hyvä isä, Von. -Kiitos.

Miten isä voi?

Sitä samaa.

-Oletko nähnyt häntä? -Jatkuvasti.

OIKEUSTALO

Kiitoksia, asianajaja. Onko lisättävää, sir?

Puheenjohtaja. Jotkut pyytävät kiinni jäädessään anteeksi.

Eräät eivät lainkaan, vaikka kiinni jäisivätkin.

Anteeksipyyntö ei siis merkitse paljoakaan. Ymmärrättekö?

Mutta voin sanoa, ettei teidän enää ikinä tarvitse nähdä minua täällä.

Anna siitä sanani.

Tarvitsen vain uuden tilaisuuden.

Arvostan rehellisyyttä, hra Jackson. Ja olen nähnyt edistyksenne.

Onneksi olkoon.

Mutta en voi silti suostua ehdonalaiseen.

Varsinkaan, kun tuomio on 10 vuotta.

Mutta se ei merkitse, että jäisitte ilman lievennystä.

Tuomioistuin määrää teidät vuoden kotiarestiin,

jota seuraa kahden vuoden ehdonalainen, ja pidätysaika otetaan huomioon.

Olen ylpeä sinusta. Olemme niin uskomattoman ylpeitä.

Tämä on urasi ja elämäsi ensimmäinen päivä.

Toivomme kaikkea hyvää. Enempään emme pysty.

Muistan, kun halusit 9-vuotiaana kadunlakaisijaksi.

Nyt voit tehdä paljon enemmän.

Muista jokainen päivä, vaikka oletkin aikuinen, emmekä enää näe niin usein,

emmekä ole karjumassa sinulle.

Me rakastamme sinua. Ikuisesti.

Tuo paska näytti keskisormea. Katsotaan tiedot.

-Älä jaksa, Carter. -Katso nyt vain.

Ei rekisteriä. Ei mitään kuskista.

Vaistoni sanoo, että tässä on jotain.

-Liioittelet, Carter. -On treffit kuubalaisen kanssa.

Pitää varjella nimeäni ja hänen kaunista äitiään.

-Onko jokin ongelma? -Onko kiva näytellä keskisormea?

-Miten niin? -Näin siinä käy. Rekisteriote.

En ajanut ylinopeutta, ja turvavyökin oli.

-Kysyinkö jotain muuta? -Ette.

-Ajokortti. -Kun kerrotte pysäytyksen syyn...

-Vastustatko poliisin käskyjä? -En, sir.

Ase, ase!

-Oletko kunnossa, Carter? -Oletko sinä?

KOULUTUSYKSIKKÖ

Ei asetta. Saatana.

-Mitä sanoit? -Ei asetta.

-Voi vittu! -Hän hamusi vain lompakkoaan.

Hoidetaan tämä. Kyllä tämä tästä.

Otan todella osaa, Eve.

Hän on poikani! Hän on poikani.

En halua teidän tunnistavan häntä.

Charles!

-Charles, tuletko ulos? -Tulen minä.

Lopetan työni.

Hyvä on.

Voimme elää palkallani.

Sinunkin pitäisi lopettaa.

En voi.

En vain voi.

Teetkö työtä niille, jotka ampuivat poikasi?

Olen nähnyt liikaa vaivaa.

Olen ainoa musta tuomari tämän kaupungin historiassa.

-Jos eroan, he voittavat. -Ei kyse ole voittamisesta.

Vaan murhasta.

Tarina tarinalta, anteeksipyyntö anteeksipyynnöltä.

Koska tämä loppuu, Charles?

Luuletko, etten välitä?

Luuletko tosiaan?

Minä voin pahoin. Vatsaani kääntää.

Aina nähdessäni telkkarista, kuinka musta poika on ammuttu.

Se saa minut...

Mutta sitten muistan,

että olen itse kaduilta kotoisin, enkä voi vain...

Olen nyt tuomari.

Minun on oltava erilainen.

Pitää tehdä työni paremmin.

Saada heidät näkemään minut.

-En voi erota. -CJ oli myös erilainen.

-Hän tosiaan oli. -Hän seurasi jalanjäljissäsi.

Hän ajoi sinun autoasi.

Poliisi ampui hänet kuoliaaksi. Ihan kuten ne muutkin.

Ja tekijät vapautuvat.

Ja sinä jatkat heidän leivissään.

Onneksi olkoon vain.

-Javier! Diegoa on ammuttu. -Mitä tapahtui?

Hän lähti Paramouriin tapaamaan tyttöä.

Minähän sanoin hänelle.

Diego, tiedät, että aselepo päättyy Paramourissa.

-Hän vuotaa verta. Äkkiä sairaalaan. -Ei, olen etsintäkuulutettu.

Haluatko vankilaan vai haluatko kuolla?

Sen osaan kyllä hoitaa. Okei.

Hankin sinulle asianajajan. Kyllä se tästä. Älä nyt vain kuole.

Viekää sairaalaan.

Älä kuole!

Karen White kaupungintalolla, minkä edustalla tapahtui

viime viikolla traaginen poliisin tekemä surma.

Nimetön lähde on vihjannut oikeudelle

tapaavansa tänään tuomari Colemanin, uhrin isän.

Tapahtuma jakaa kaupunkia.

Black Lives Matter -liike on tullut paikalle...

-Miksi noin teit? -CJ ei ole tapaus.

Hän oli poikamme.

Unohditko, että musta viittasi ei peitä mustaa ihoasi?