The Tragedy of Macbeth

Kun tapaamme taas, mikä merkki on sen?

Rajuilmako, leimaus, ukkonen?

Häly taistelun kun laantunut on -

ja voiton tuo tai tappion.

Ja paikka mikä?

Nummen rinne.

Macbethkin silloin saapuu sinne.

Häijy on kaunis, ja kaunis on häijy.

Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.

Terve, urho veikko.

Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan oli lähtiessäsi laita.

Epävarma.

Kuin kahden uupuneen uimarin, jotka taidolleen haitaksi toisiinsa iskevät.

Macdonwald julmus.

Onnetar, hymyillen kirotyölle,

saapui petturille portoksi.

Mutta turhaan.

Macbeth, jota urhoksi syystä mainitaan,

ilkkuillen onnetarta, maalla miekka, joka yhä vielä veritöistään höyrysi,

miehuuden sankarina raivasi tiensä tuon orjan luokse suoraan.

Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,

vaan vatsan halkaisi leukapieliin saakka -

ja kallon nosti meidän muurillemme.

Oi urho serkku. Uros ansiosta.

Tuskin miehuuden aseilla oli oikeus lyönyt käpälämäkeen nuo käppänät kernit,

kun Norjan herra, etuansa käyttäen, aseilla kirkkailla -

ja virkeillä voimilla jo täytti päälle.

Mutta Macbeth ja Banquo? Heitä eikö säikäyttäynyt tuo?

Kyllä.

Kuin jänis leijonaa tai varpu kotkaa.

Niin he kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.

En tiedä minä.

Apua huutaa haavani.

Jumala kuningasta varjelkoon.

Mistä matka, jalo thani?

Fifestä, armollinen kuninkaani.

Siellä ilmaa piesten liput Norjan liehtovat väkemme viileäksi.

Norja itse hirveillä joukoillaan ja apunansa tuo kurja kavaltaja,

Cawdor-thani, aloitti julman taistelun.

Silloin Macbeth ja Banquo -

hänelle rupesivat vertaisikseen.

Käsi kättä ja miekka kavaltajan miekkaa vasten masensi korskean mielen.

Lyhyesti:

me voiton saimme.

Mikä suuri onni.

Tuo Cawdor luottoani ei enää petä.

Ei. -Julista hänelle surma.

Sen täyttää tahdon koittaa.

On Cawdor-thanin arvon perinyt -

nyt Macbeth.

Missä olet ollut, sisko?

Sian tapossa.

Entä sinä, sisko?

Kas, mikä minulla!

Näytä. Näytä!

Laivurin peukalo, näetkös vain? Hän hukkui kotimatkallaan.

Haa, rummut soi!

Se on Macbeth, oi.

Jaa.

Perässä seilaan seulassa.

Hännätönnä rottana. Sen minä teen, sen teen.

Heinäksi hänet kuivatan.

Öin ja päivin karkoitan…

Unen hänen silmistänsä.

Noidun hänen elämänsä.

Yhdeksästi yhdeksän -

raskaan viikon karsinnan.

Velhosiskot käsikkäin.

Maat ja meret kiitää näin.

Hyörin pyörin piirisillä.

Kolme sinulle ja kolme minulle,

ja kolme vielä, siitä…

Yhdeksän tullee.

Seis!

Nyt taika on kohdallaan.

Näin julman kaunista en ole päivää nähnyt.

Etäälläkö on Forres?

Keitä nuo noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?

Maan asukkailta eivät näytä he, ja he sentään Maan päällä käyvät.

Elossa oletteko? Olentoja, joilta vastauksen saa?

Jos voitte, puhukaa! Keitä olette?

Oi terve, Macbeth.

Terve, Glamis-thani.

Oi terve, Macbeth. Terve, Cawdor-thani!

Oi terve, Macbeth.

Kuninkaaksi saa kerran.

Nimessä totuuden, keitä olette te? Kuvitelmia vai tosi-olentoja?

Jos ajan kylvön tiedätte -

ja näette, mikä itu nousee ja mikä ei nouse,

niin vastatkaa. En kerjää enkä pelkää armoanne enkä vihaanne.

Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.

Vähemmän onnekas, toki onnekkaampi.

Et kuninkaaksi saa, mutta niitä siität.

Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!

Banquo ja Macbeth.

Kumpikin terve.

Seis, hämärän ennustajat! Selvän tahdon.

Tulin Glamis-thaniksi, vaan miten Cawdoriksi?

Vielä elää Cawdor, mies parhaillaan,

ja kuninkaaksi pääsy ei liene luultavaa.

Mistä saitte tuon kumman tiedon?

Miksi auhdolla aholla eteemme käytte, moista ennustellen profeettain lailla?

Poreita maalla on niin kuin vesilläkin.

Nuo oli niitä. Mihin hävisivät?

Minkä ruumiiksi luulit, haihtui kuin henki tuleen.

Voi, kun eivät jääneet.

Tosi-olennoistako haastelemme,

vai olemmeko syöneet hulluheinää, joka mielen viepi?

Lapsistanne tulee kuninkaita.

Ja teistä kuningas.

Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?

Niin aivan sanat kuuluivat.

Macbeth

Ken tuossa?

Kuningas onnellisen tiedon saanut on voitoistasi, Macbeth,

ja kuullen, kuinka kapinan liekissä alttiiksi panit henkesi,

hänessä ihmetys ja kehu kilvan sinusta kiistää.

Kuningas sulle laittaa kiitoksensa.

Eteensä sua saattamaan vain käskee, ei sua palkitsemaan.

Ja vielä korkeamman arvon merkiksi -

sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniksi.

Siis terve, jalo thani!

Se sun arvosi.

Puhuvatko perkeleetkin totta?

Vielä elää Cawdor, miksi lainapukuun puette mut?

Hänestä hylky elää,

mutta raskas tuomio painaa hänen päätään, joka on jo surman oma.

Norjan kanssa pitikö yhtä hän,

vai salaa auttoi kapinamiestä,

vaiko molempiin hän maansa turmaksi yhtyi, sitä en tiedä.

Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu -

kukisti hänet.

Kiitos vaivastanne.

Glamis ja Cawdor-thani.

Vain suurin puuttuu.

Ettekö nyt usko lapsistanne tulevan kuninkaita,

kun ne, jotka tekivät minut Cawdor-thaniksi moista ennustivat?

Luottakaa vain siihen, niin halu teissä pian kruunuun syttyy -

ohitse Cawdor-arvon.

Kummallista.

Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,

puhuvat hornan henget meille totta.

Rehellisiä pikkuseikoissa ovat pettääkseen suuremmissa.

Yliluonnollinen kiusaus tuo ei paha se olla voi, ei hyväkään.

Jos paha, miksi onnen esimaun mulle soi se, aloittaen totuudella?

Cawdor olen.

Jos hyvä, miksi valtaa mieltäni aatos, jonka hirmukuva nostaa hiukset pystyyn -

ja vastoin luonnon tapaa kylkiluihin sydäntäni jäykkää lyöttää?

Tosi kauhu on mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.

Pelkkä murhan kuvitus -

jo jäytää olentoani niin, että elon kaiken tukehduttaa houre tuo,

ja mitään muuta ei ole paitsi se, mitä vielä ei ole.

Jos sallimus mut kuninkaaksi tahtoo, se kruunatkoon mut myös, en itse liiku.

Tulkoon jos mitä.

Kuluu hetki, vaikka olisi myrskyinenkin päivän retki.

"He kohtasivat minut voiton päivänä,

ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä,

että heillä oli enemmän kuin ihmisen tieto.

Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään,

muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat.

Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin,

tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehtivät Cawdor-thaniksi,

jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet -

ja tulevaan aikaan viitanneet lausuen: 'Terve sulle, kuninkaaksi saat kerran.'

Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkain osakas kunniastani,

ettet jäisi oikeutettua iloasi vaille -

tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu.

Pane se sydämellesi, ja hyvästi jää."

Glamis sä olet, Cawdor myös,

ja onnen luvatun saat.

Mutta luontoasi mä pelkään.

Siinä ihmistunnon maitoa on liiaksi, että oikotien se löytäisi.

Suureksi mielit.

Himoa sulla on kunniaan, mutta pahuus, sen kätyri, sinulta puuttuu.

Hartain halusi on hurskaan halua.

Et pettää tahtoisi, vaan vääryydellä voittaa.

Tänne riennä,

että oman henkeni mä korvaasi valan -

ja kielin uljain kaikki pieksen pois,

mikä sua tuosta kultarenkaasta estää.

Joko mestattu on Cawdor?

Herrani.

Puhuttelin miestä, joka oli nähnyt hänen kuolevan.

Hän kertoi, että petoksensa suoraan hän tunnusti,

teiltä armosta anteeksi anoi ja syvää katumusta osoitti.

Niin kaunista ei mikään elämässään kuin elämästä lähtönsä.

Hän kuoli kuin olisi kuolemaa hän harjoitellut,

pois heittäen kalleimman kalleutensa kuin kalun joutavan.

Ei mikään taito voi mielentilaa kasvoista arvata.

Ylimys oli hän, ja häneen luotin mä ehdottomasti.

Oi jalo serkku.

Mua kiittämättömyyden synti raskas juuri rasitti.

Nyt ken sen kaikki jaksaa, sun ansiosi täysin määrin maksaa.

Velvollisuus ja virka täyttäjänsä jo palkitseepi.

Tervetullut!

Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaan sut tahdon saattaa.

Jalo Banquo, sun ei vähemmät ansiosi,

ja niitä ei tehdä vähemmän tiedoksi.

Anna, sua halaan. Käy sydämelleni.

Jos siihen juurrun, on laiho teidän.