The Rite of Passage (Mała matura 1947)

Äärettömiltä tuntuvat meret

herättävät kunnioitusta ja ihmetystä

ja joskus pelkoakin.

Ne peittävät 70 % planeettamme pinnasta,

mutta ne ovat vieläkin vähiten tutkitut.

Piilossa aaltojen alla aivan jalkojeni alla

on olentoja mielikuvituksen tuolla puolen.

Mullistavalla tekniikalla pääsemme maailmoihin

tutkimaan tapoja tavoin, miten emme voineet sukupolvi sitten.

Olemme myös tajunneet karun tosiasian.

Meriemme terveys on uhattuna.

Ne muuttuvat nopeammin kuin koskaan aikanamme.

On ratkaiseva hetki näyttää, mitä pinnan alla tapahtuu.

Ensimmäisessä jaksossa

menemme maapallon poikki tropiikin lämpimistä vesistä

kylmimpiin napojen ympärillä

ymmärtääksemme lisää elämästä aaltojen alla.

Tämä on Sininen planeetta II.

YKSI MERI

Merenpinta peittää monet asukit alleen.

Mutta ei kaikkia.

Pullokuonodelfiinejä.

Ne ovat erittäin älykkäitä.

Ja älykkyydessään leikkisiä.

Ne surfaavat.

Ja nähtävästi täysin huvin vuoksi.

Mutta ymmärtääkseen niitä todella

on seurattava niiden maailmaan.

Parvi pullokuonodelfiinejä vierailee koralliriutalla Punaisessameressä.

Poikasille on opittavaa täällä.

Aikuiset ohjaavat poikasen pensasmaisen korallin luo.

Pehmytkorallin.

Täällä aikuiset käyttäytyvät aika oudosti.

Ne hankaavat itseään sitä vasten.

Poikanen ei näytä haluavan tehdä niin.

Vanhempiensa esimerkkiä seuraten se ajatellee, että sillä on tarkoitus.

Pehmytkoralleilla on limakalvo,

joka voi olla antibakteerinen.

Ehkä hankaaminen suojaa tulehduksilta.

Delfiinien perusteellinen koralliriutan tuntemus

ajaa meitäkin etsimään täältä uusia lääkkeitä.

Trooppisia koralliriuttoja on vain 0,1 % merenpohjasta.

Mutta lämpimien matalikkojen suotuisat ympärivuotiset olot

ylläpitävät merien vilkkaimpia ja monimuotoisimpia eliöyhteisöjä.

Ja jokaisesta opitaan jotain uutta.

Yksi eläjä Australian Isolla valliriutalla

haastaa käsityksemme kalan älystä.

Huulikala.

Osuvasti nimetty.

Se tekee jotain, mitä harva meistä olisi kalalta uskonut.

Joka aamu se ui riutan reunalle.

Se etsii jotain tiettyä syötävää kuolleen korallin ja hiekan seasta.

Nyt löytyi.

Pieni simpukka.

Mutta miten päästä lihaan kuoren sisällä?

Se vie sen koko matkan takaisin

erikoiskeittiöönsä.

Kulhomainen koralli,

jonka sisällä on sopiva nystyrä,

jota se aina käyttää.

Ei helppoa

ilman käsiä.

Hupsis.

Sinne meni taas.

Mutta se ei anna periksi.

Ja yllättävän tarkasti.

Vihdoinkin.

Työkaluja käyttävä kala siis.

Nokkelampi kuin uskoisikaan.

Trooppisten koralliriuttojen eläintiheys tekee kilpailusta

vääjäämätöntä ja äärimmäistä.

Ei vain riuttojen asukeille

vaan myös linnuille.

Kuivakaudella yli puoli miljoonaa tiiraa

ahtautuu tälle syrjäiselle atollille Intian valtamerellä.

Poikasilla on vielä tumma höyhenpeite.

Ne ovat eri-ikäisiä.

Vanhemmat poikaset lähtevät lentoon.

Toiset eivät ole vielä aivan valmiita.

Lentämään opettelevat

käyttävät matalaa laguunia keskellä harjoitusalueenaan.

Joidenkin on vaikea pysyä ilmassa kauan.

Jättipiikkimakrillit.

Yleensä ne saalistavat yksin,

mutta viitisenkymmentä on tullut naapuririutoilta

runsaan saaliin toivossa.

Untuvikot pysyvät poissa vedestä, jos vain voivat.

Ne juovatkin lennossa.

Jos saalista haluaa nyt,

on tähdättävä korkeammalle.

Tässä on kala, jolla ällistyttävästi

on aivot arvioimaan linnun nopeus, korkeus ja suunta.

Joka poikasen pitää lähteä lentoon keräämään ruokansa.

Ne seuraavat vanhempiaan harjoittelemaan.

Jos haluaa selviytyä,

on opittava nopeasti.

Kuukauden harjoittelun jälkeen

poikaset alkavat lähteä

koettamaan onneaan merelle.

Merissä on 97 % vedestämme.

Aurinko haihduttaa vettä niiden pinnalta.

Höyry nousee taivaalle,

kunnes se jäähtyessään tiivistyy suuriksi pilviksi.

Ja ne synnyttävät rajuja myrskyjä.

Maan pyörimisliike ohjaa myrskyt

kohti napoja viileämmille leveyspiireille.

Puhaltaessaan merellä

myrskytuulet nostattavat kovan aallokon.

Matalammassa vedessä

aallokko nousee hyökyaalloiksi.

Voimakas myrsky voi vapauttaa energiaa

10 000 ydinpommia vastaavan määrän.

Nämä ovat lauhkeita meriä.

Lämmetessään keväisin

ne voivat räjähtää elämään.

Suuri määrä mobularauskuja Meksikon Kalifornianlahdella.

Miksi ne hyppivät?

Kertoakseen saapumisestaan?

Sitä ei tiedetä.

Ne syövät yleensä öisin,

koska silloin suuret määrät planktonia nousee syvyyksistä.

Liike vedessä saa monet planktoneliöt hohtamaan.

Vasta nyt saamme niiden hienoisen hohdon kuviin.

Herkuttelevat rauskut uivat läpi

esittäen ennennäkemättömän elämän ja kuoleman baletin.

Veden yltäkylläisyys tulee mikroskooppisista kasveista,

kasviplanktonista,

joka kukkii niin valtavin määrin, että se hyödyttää meitä kaikkia.

Merilevän ja meriruohon kanssa

plankton tuottaa yhtä paljon happea kuin metsät ja arot.

Kevät tuo Uuden-Seelannin edustalle harvinaisia vieraita.

Pikkumiekkavalaita.

Ne ovat sukua miekkavalaalle,

kuusi metriä pitkiä ja yli tonnin painoisia.

Ne näyttävät etsivän delfiinejä.

Niitä onkin paljon näissä rannikkovesissä.

Parvessa pullokuonodelfiinit juttelevat taukoamatta vihellyksin ja naksauksin.

Moinen meteli kantaa kilometrejä vedessä.

Pikkumiekkavalaat ovat havainneet ne.

20 km/h takaa-ajajat saavat ne pian kiinni.

Mutta sitten tapahtuukin jotain aivan tavatonta.

Delfiinit kääntyvät

kuin tervehtimään takaa-ajajiaan.

Ne näyttävät muuttavan kurssiaan.

Voisivatko ne yrittää kommunikoida?

Tämän vuosittaisen kohtaamisen tutkijat

epäilevät niiden tunnistavan toisensa.

Uskomatonta että eri lajit ovat kuin vanhoja tuttuja.

Yhdessä ne muodostavat jopa tuhatpäisen armeijan.

Tämä mahtava joukko saalistaa Uuden-Seelannin kesän antimet.

Kaikkialla pohjoisilla leveyksillä

lauhkeat meret kukoistavat kesäauringossa.

Alaskassa merisaukot loikoilevat merenalaisen metsän latvustossa.

Päärynälevä, merilevistä suurin, on koti monenlaiselle elämälle.

Piikkinen merisiilimatto rouskuttaa levää.

Toisaalla aina nälkäisiä merimakkaroita.

Ja takkuisessa aluskasvillisuudessa

upeasti naamioituneita korulehvähevosia.

Pohjois-Japanin merenalaisessa metsässä

tämän hylyn asukit odottavat lämpötilan nousua 16 °C:seen.

Joillekin se tarkoittaa parittelua.

Huulikaloihin kuuluva kobudai.

Tämä on uros.

Ja naaraat pitävät sitä komeana.

Se on metrin pituinen ja painaa 15 kiloa.

Paljon suurempi kuin pieni naaras.

Ja se on valmis parittelemaan.

Se yrittää naarasta.

Ja tusinaa muuta naarasta reviirillään.

Aina tilaisuuden tullen.

Mutta kymmenen vuotta täyttäneet naaraat eivät juurikaan välitä siitä.

Kun naaras saavuttaa riittävän koon,

se aloittaa dramaattisen muodonmuutoksen.

Muutamassa kuukaudessa tietyt entsyymit lakkaavat toimimasta

ja uroshormonit alkavat kiertää.

Ajan kuluessa

sen pää pullistuu

ja leuka pitenee.