See You Up There (Au revoir là-haut)

Omistettu Alain de Greefille

Omistettu Marcel Gotlibille

Marokko, marraskuu 1920

Nimi sekä syntymäaika ja-paikka.

Albert Maillard. 16. toukokuuta 1872. Rue Ordener, Pariisi.

Äiti? - Yvette Maillard.

Ompelijatar. - Ja isä?

Tuntematon.

Ammatti? - Kirjanpitäjä.

Asepalvelus?-Kutsuttiin kesäkuussa 1916. Reservi.

Olitteko taisteluissa tuossa iässä?

Tukijoukoissa Sommessa ja Chemin des Damesissa.

Aktiivipalveluksessa elokuussa 1918.

Sitten olinkin poikien kanssa kukkulalla 113.

Kukkulalla 113? - Asemapaikkamme aselevon aikaan.

Milloin tapasitte Edouard Péricourtin?

Kukkulalla 113.

Ja silloin puhuitte ensimmäisen kerran...

... "yhteistyöstä"?

Se on pitkä ja monimutkainen tarina.

Aikaa on.

NÄKEMIIN TAIVAASSA

PERUSTUU PIERRE LEMAITREN ROMAANIIN

Kaikki alkoi marraskuun 9. päivä, 1918.

Huhut aselevosta voimistuivat,

joten aloimme rauhoittua.

Mukaan lukien saksalaiset.

Kukaan ei halunnut ampua ketään.

Viimeisenä kuoleminen on vielä tyhmempää kuin ensimmäisenä.

Herra luutnantti?

Vain luutnantti Pradelle oli tyytymätön.

Hän rakasti sotaa.

Hän oli saksalaisiakin pelottavampi.

Vihollisuudet lopetettava. Odottakaa käskyjä.

9. marraskuuta 1918.

ELÄKÖÖN KUOLEMA

Kersantti!

Luutnantti!

Tiedustelutehtävä. - Mutta luutnantti...

Saksalaisetkin odottavat sodan loppumista.

Ei hätää, siis.

Thérieux ja Grisonnier.

Thérieux! Grisonnier!

Hän valitsi vanhan Grisonnierin

ja pelokkaan uuden pojan, Thérieux'n.

Tiedustelutehtävä. Heidän etulinjaansa.

Toimikaa! - Kuulitteko luutnantin käskyn?

Tiedustelua päivänvalossa juoksuhaudoissa.

Käsky oli järjetön.

Entä sitten?

Entä sitten? Käsky on käsky.

Rakas Cécile

Heidät ammuttiin kuin jänikset!

Ja kuin järjestettynä

75-millisemme ampui sulkutulta.

Saksalaiset vastasivat.

Pistimet kiinni! Tikkaille!

Ja sitten lähdimme. Olimme raivoissamme...

Hyökkäykseen!

Älä liiku!

Eteenpäin, sotamiehet!

Taistelkaa!

Thérieux, Grisonnier...

Heitä oli ammuttu selkään. Tajuatteko?

Se oli Pradelle!

Hän tappoi heidät.

Ja sitten kuolin.

Kuolitte?

Kuvaannollisesti.

Heräsin kuopasta kuolleen hevosen kanssa.

Se pelasti minut, kun en voinut hengittää.

Paarit!

Paarit!

Bitte, bitte!

Auttakaa.

Käymme yhä sotaa.

Antaisitte morfiinia.

Se tekisi pahaa vahinkoa.

Vielä tuota pahempaa?

Olkaa urhea.

Hänkin kärsi.

Herra Péricourt.

Puhelu teille, herra Péricourt.

Äiti

Paskapää

Huh!

Nukuit kuin tukki, roisto.

Se aine tosiaan toimii.

Ethän pahastu...

Katsoin piirustuksiasi.

Tosi upeita.

Outoja, mutta pidän niistä kovasti.

Outoa, vai mitä?

Mitä haluat? Näytä minulle.

Ikkunako?

Syömään.

Ystävänne on uninen. - Ei minusta.

Lepää vain hetken.

Rauhallisesti...

Tulen taas tunnin päästä.

Niin kuin se olisi hyvä juttu... Tulen tunnin päästä!

Pyysin siirtoasi. Lähdet aamulla.

Ei hätää.

Erikoissairaala Pariisissa.

He laittavat proteeseja. Kuulemma...

lopputulos on huomaamaton.

Etkö halua tekoleukaa? Edouard...

Et voi palata kotiin noin.

Et halua palata?

Mitä sinä haluat? Piirustukset?

En halua tavata isääni

Isäsi rakastaa sinua silti!

Ilahtuu, vaikka kasvoissa jälkeä onkin.

Lopeta.

Tuo sattui.

Haluat että tapan sinut?

Olit neljä vuotta sodassa ja nyt annat periksi?

Monen matkalle jääneen uskottiin kuolleen.

Mutta he vain käpälöivät tietojaan.

Edouard toivoi merkitsemistä kuolleeksi.

Marraskuun '18 listasta

löytäisin miehiä, joiden perheet

eivät vielä tienneet. Vastakuolleita.

Tarvitsin miehen, jota ei kaivattaisi.

Ja löysinkin.

Hän kasvoi hoitokodissa. Eugène Larivière. Bingo!

Kukaan ei välitä heistä elossakaan saati kuolleina.

Edouard Péricourt kuoli 9.11.1918

kukkula 113:lla. Entä Eugène Larivière?

No, hän parani.

Muista: Eugène Larivière!

Olkaa varovaisia Eugènen kanssa.

Tämä kaveri sai siirtolupansa.

Häivy siitä. Sinulla ei ole lupaa.

Tässä on sotilaspassi. Larivière.

Kuusi ampullia morfiinia. Paras pysyä tallessa.

Kuvittele että suukotin poskelle.

Nyt mennään! - Joo, joo!

Nähdään, Eugène!

Sitten kirjoitin hänen perheelleen.

En halunnut heidän kuulevan armeijalta.

Sieltä ei tule hyviä uutisia.

Joten kirjoitin kirjeen.

Se oli aika hyvä.

Hyvä herra/rouva, olen Albert Maillard.

Olen Edouardin ystävä.

Surukseni minun on kerrottava,

että hän kuoli 9. marraskuuta 1918.

Armeijakin on kirjoittanut teille,

mutta hän kuoli sankarina

puolustaessaan isänmaata.

Hän oli upea kaveri.

Edouard käski antaa uonnoskirjansa teille,

jos jotain tapahtuisi.

Ja koska hänelle kävi näin, tässä se on.

Edouard lepää kauniilla hautausmaalla.

Hänen on siellä hyvä olla.

Kunnioittavasti, Albert Maillard.

Tämä on lahja valtiolta.

Pehmeä ja kevyt.

Viiksien kanssa, jos haluatte.

Elegantti!

Tämä on vanha naamio...

Se näyttää upealta.

Leikkaukset ovat vaikeita mutta tulokset hyviä.

Tästä tähän vuodessa.

Ja tähän kahdessa vuodessa.

Tämä on mainio leikkaus!

Työni on korjata teidät.

EI SAATANA

Kirjoitin myös kihlatulleni Cécilelle,

että minut kotiutetaan ja palaisin pian.

Oli aikakin. Elettiin maaliskuuta, ja sota oli loppunut marraskuussa.

Mikä siellä on hätänä?

Kuulitko?

Onko kuvassa vikaa? - Ei ole näköinen.

Oli se ennen. - Ennen mitä?

Sotaa!

Olitko sodassa? - Tietysti!

Vapaamatkustajia riittää. - Sotaan?

Kaikkeen.

Huomio!

Lepo!

Hetkinen. Hän ei lähde vielä.

Mitä? - Tulkaa mukaan.

Neitiä kiinnostaa kaatunut toverinne.

Olen Madeleine Péricourt.

Edouardin sisko.

Hän haluaa rukoilla hänen haudallaan, muttei tiedä paikkaa.

Onko se kaukana?

Onko se kaukana, Maillard?

Kun pääsemme perille, on jo pimeää.

Hän saa rukoilla, kun haluaa. Eikö vain?

Tietysti.

Näyttäkää te tietä.

Saatan teidät, neiti.

Pysykää siinä.

He halusivat ruumiin. Mutta se on kiellettyä.

Ruumiita ei saa siirtää. Mutta ei Pradelle kielloista välitä!

Mitä kuulinkaan?