Jim Norton: Mouthful of Shame

Kiitos, kun teet tämän.

Olet kiireinen, ja nolotti kysyä tätä sinulta.

Eipä kestä. Mitä minun pitää tehdä?

- Haluan, että katsot kameraan. - Selvä.

Esittele minut yleisölle jotenkin kivasti, jotta se on intona, kun menen lavalle.

Kävisikö tämä: "Hyvät naiset ja herrat, edessä on ikimuistoinen ilta.

Tämän koomikon rinnalla Jerry Seinfeld ja Chris Rock ovat roskaa.

George Carlin ja Richard Pryor olivat ihan paskoja.

Tervetuloa, maailman paras koomikko: Jim Norton."

Tuo ampuu jo vähän yli.

- Niinkö? - Kyllä.

- Kaikkea tuota on vaikea uskoa. - Yritin vain nostaa sinua jalustalle.

Sano jotain, mistä tulee vähemmän paineita.

Et siis halua paineita. Anteeksi.

En tajunnut, ettet halua paineita tehdessäsi Netflixille spesiaalia,

jonka miljoonat ihmiset näkevät.

- Ei siis paineita. - Sen pitäisi kuulostaa rehelliseltä.

- Se on tärkeää. - Selvä. Rehellisesti siis.

Kävisikö tämä: "Antakaa aplodit irstaalle ja iljettävälle -

aidsin runtelemalle olmille,

joka nielee omaa mälliään: Jim Norton."

- Liiankin rehellistä? - Aivan. Anteeksi.

Moi. Pyytäisin pientä palvelusta.

Kuvaamme spesiaalia. Jonkun pitäisi esitellä minut.

Olisi kiva, jos hoitaisit sen.

Sano minusta jotain mukavaa, ennen kuin menen lavalle.

Jos se...

Olen kiitollinen, kun suostuit tähän,

mutta tuntuu siltä, ettet tarkoita sitä, mitä sanot.

Enkö muka ollut uskottava?

Hyvät naiset ja herrat, lavalle astelee pian -

tai hetken kuluttua Jim Norton.

- Juuri tuota tarkoitin. Ei kelpaa. - Miten niin?

Et tarkoita sanojasi. Ole uskottava.

Rupeatko neuvomaan minua?

Tavoitteena on saada ihmiset innostumaan ja ilahtumaan minun näkemisestäni.

Olen näyttelijä enkä mikään taikuri!

Eikö versioni kelvannut?

En minä niin sanonut. Se vain...

Älä hermoile! Kokeilepa uudestaan, senkin hermoileva mulkero.

- Motivaatiosi tulisi olla... - Minunko motivaationi?

Sen pitäisi...

Sano se uskottavasti, senkin limanuljaska.

Motivaatiosi pitäisi olla...

Senkin hermoileva mulkku!

Jimmy, yritä nyt! Pystyt siihen!

Hyvä yleisö, tehkää minulle nyt yksi vitun palvelus -

ja toivottakaa tervetulleeksi Jim Norton.

Kiitos.

Kiitos, kun tulitte paikalle. Olen siitä kiitollinen.

Mitä tuumitte tuosta?

Robert De Niro läpsi paljasta persettäni.

Olin kuvauspäivänä kipeä ja pelkäsin koko ajan,

että paskantaisin hänen kädellensä.

Urani on ollut kohtalainen. Olen tehnyt stand upia yli 20 vuotta.

En ole yhtä kuuluisa kuin valtavirran koomikot, kuten Kevin Hart.

Kuuluisuuteni on sellaista, että kun ihmiset näkevät minut,

he tietävät nähneensä minut jossain, mutta eivät osaa sanoa tarkemmin.

Kauniit naiset taas eivät sano, vaikka tuntisivatkin minut.

"Näinkö hänet keikalla vai seurasiko hän minua?

Näinkö hänen Louiessa vai pihapuskissa?"

En tiedä, mitä tiedätte koomikoista, mutta ei ole ärsyttävämpää kuin äijä,

joka tulee kysymään: "Mistä tunnen sinut?"

En tahtoisi sanoa: "Olen koomikko.

Älä härnää minua tai vitsailen sinusta keikallani.

Istutaan alas."

Se on vastenmielistä. Kun joku kysyy, mistä tuntee minut,

vastaan yleensä: "Taisin imeä kulliasi.

Pidit siitä, kun otin sen kokonaan suuhuni.

Kaksi sormea perseeseen ja peukku palleille. Tunnen sinut.

Älä suutu. Erehdyin henkilöstä.

Ehkä se oli isäsi. Muistutatte toisianne. Anteeksi.

Älä suutu. Sano, näytänkö tutulta."

On hienoa kuvata New Yorkissa.

On kiva palata kotiin. Minulla on nyt virtaakin. Olen yleensä aina väsynyt.

Nukuin viime yönä kahdeksan tuntia.

Näin upeaa unta, että Kim Kardashian istui naamallani -

ja veivasi hanuriaan.

Sitten heräsin ja tajusin, että nenäni oli vain tukossa.

Pidän isoista perseistä enemmän kuin valkoisen kaverin pitäisi.

Mustat jätkät pitävät isoista perseistä, mutta niin pidän minäkin.

Silti tapailen pienikokoisia naisia.

On kauheaa nähdä iso perse, kun olen pienen naisen seurassa.

Hän kauhistelee isoa persettä, ja pitää myötäillä.

"Joo, onhan tuo kauheaa. Moiset synnyttäjän lanteet tuntuisivat pahalta.

Inhottaisi pitää niistä kiinni ja työntyä sisään.

Hänen pillunsa tarraisi minuun kuin kita Aliensissa . Ällöttävää!

Olisi kauheaa, jos pehmeä liha läimähtelisi ihoani vasten.

Pidän sinun luisevista lanteistasi.

Perseesi on kuin leukemiapotilaalla. Se sytyttää minut.

Tykkään, kun käännyt ja teet näin..."

Jouduin hiljan tappeluun. Niin käy harvoin.

En ole korsto, joten en tappele usein.

Mutta suuri suu minulla on. Voitin kuitenkin sen tappelun, johon jouduin.

Kyse oli eräästä äijästä, joka taisi olla vähän maistissa.

Kuulin, mitä hän sanoi kaupassa, enkä voinut vastustaa kiusausta.

Äijällä oli fedora-hattu.

Hän jutteli myyjän kanssa. "Mitä tämän kanssa kannattaisi käyttää?"

Sanoin siihen: "Köyttä."

Minusta se oli hyvä muotivinkki.

Äijä tarttui paitaani. Siitä päättelin, että hän oli tuiterissa.

Hän kysyi: "Mitä sanoit?"

Vastasin: "Minä tulen pian!"

Hän irrotti otteensa heti.

Ikävä kyllä liian myöhään.

Miehet ovat niin homofobisia, että se on hauskaa.

Hyödynnämme homofobisia asioita kiusataksemme toisiamme -

ja käyttääksemme valtaa varttuessamme.

Muistatteko olleenne noin 10-11-vuotiaana kaverinne kotona -

katsomassa tv:tä olohuoneessa,

kun kaverinne alkoi yhtäkkiä nylkyttää poskeanne?

Muistatteko?

Teen sellaisia juttuja yhä. Kavereita on kiva härnätä.

Menin yleiseen vessaan, ja kaverini oli kusella...

On pakko keksiä pila, jos kaveri on kusella.

On pakko vähän härnätä. Hän ei kuullut tuloani.

Hiivin hänen taakseen ja seisoin parin sentin päässä.

Sitten laitoin suuni miltei kiinni hänen niskavilloihinsa ja sanoin:

"Hei!"

Mies sekosi. Ei hän ollutkaan kaverini.

Vielä.

Tiedättekö, miten hankalaa on selittää tuntemattomalle,

miksi puhuin juuri hänen niskalleen?

Minulla on nyt tosi hyvä fiilis.

Minulla on mennyt viime aikoina hyvin. On aika hassua,

että iän myötä löytää uusia asioita, joista pitää.

Olen nyt nelikymppinen. Löydän uusia juttuja, joista tulee hyvä olo.

Inhoan sitä, kun joku kertoo tarinaa -

ja pyytää arvaamaan jonkin tarinaa koskevan asian.

Yleensä tarina on paska,

ja kertoja yrittää lisätä arvauksella sen kiinnostavuutta.

"Arvaa montako." Sitten pitää veikata luku.

Kun hän kertoo vastauksen, pitää ihmetellä: "Olisi pitänyt arvata!"

Aloin veikata tarkoituksella yläkanttiin pilatakseni tarinan huippukohdan.

Kun sen tekee kerran, se on pakko tehdä toistekin. Olen kusipää,

kun varastan nuo hetket ystäviltäni. Vitut siitä. Heidän juttunsa ovat paskoja.

Pidän manageristani Jonathanista, mutta hän tekee tätä aina.

Hän osti rannekellon, joka maksoi 1 500 dollaria.

Jos hän olisi sanonut ostaneensa kahden tonnin kellon puolellatoista,

olisin ollut vaikuttunut. Olisin sanonut: "Hyvä, säästit 500."

Mutta hän yritti rakentaa tarinaansa ällistyttävää hetkeä.

"Maksoin kellosta 1 500 dollaria. Arvaa sen oikea arvo."

"En minä tiedä. 130 000?"

Muistelen lämmöllä hetkeä,

kun näin typerän virneen kaikkoavan hänen kasvoiltaan.

Oikealla hinnalla ei ollut enää vaikutusta.

Arvasin 130 000. Ei hän voinut enää sanoa: "Ei, kaksi tonnia."

"No, onhan sekin aikamoinen säästö."

Ammu itsesi. Juttusi oli huono.

Sitten jatkoin sitä. Se on kumma tunne.

Yläkanttiin arvaamisen riemu. Löysin sen sattumalta.

Yritin toimia oikein. Eräs ystäväni on tosi lihava.

Lopettaisinko jutun tähän? "Ystäväni on tosi lihava." Ja eteenpäin.

Puhuin hänelle. Hän tietää kyllä.

Lihava ystäväni alkoi laihduttaa, mikä on tietysti hyvä asia.

Sen sijaan että olisi antanut meidän huomata asian,

hän kertoi laihduttaneensa. Se oli noloa, koska sitä ei vielä huomannut.

Hän kertoi: "Olen laihtunut." Mietin: "Väität niin."

Todisteet puuttuivat.

Sitten hän kysyi: "Arvaa, montako kiloa."

En haluaisi olla paskiainen. "Nolla pilkku..."

Yritin olla ystävällinen ja veikkasin yläkanttiin: "23 kiloa?"

Hän vastasi: "Ei, kolme."

Tajusin, että arvaukseni -

vei hänen hienon hetkensä ja aiheutti hänelle pahan mielen.

Ja tulin siitä vitun iloiseksi.

Tuntuu hyvältä. En osaa käsitellä tunnetta...

Ihan oikeasti. En ole tottunut hyvään oloon.

Masennun välillä, kuten kaikki.

Joskus olo on ihan paska. Onko teillä itsetuhoisia ajatuksia?

Jo vain.

Sepä tuli nopeasti. Kun kysyy itsetuhoisista ajatuksista,

ei haluaisi kuulla noin nopeaa vastausta. "Kyllä!"

Toivottavasti et ole ensitreffeillä.

"Halusin tappaa itseni ja kaikki muut teatterissa." Hyvä homma.

Mutta masennus iskee yllättävän nopeasti.

Asiat sujuvat hyvin, ja äkkiä ääni sanoo: "Unohdit hirttää itsesi."

En halua masentaa teitä. Se menee ohi puolessa vuodessa.

Enkä minä halua itseäni tappaa.

Olen päätynyt tavallaan rauhanomaiseen ratkaisuun.

Jos päätän joskus tappaa itseni, teen sen tyylikkäästi.

Ennen sitä kirjoitan viestin ja vieritän syyn jonkun lähes ventovieraan niskoille.

Eikö olisikin hauskaa pilata jonkun elämä ilman sen kummempaa syytä?

Pitää toimia summanmutikassa.

Pitää valita vaikka töistä se tyyppi, jolle puhuu kerran kahdeksassa vuodessa.

Eikä hän edes työskentele samalla osastolla.

"Henkilöstöpuolen Murray tietää syyn tähän."

Ei kun köyden jatkoksi.

Murray on sekaisin koko loppuikänsä.

"Tervehdin häntä kerran vuonna 2014."

Olen todella huono valehtelemaan.

Toivoisin olevani parempi, koska en pärjää ihmissuhteissa.

Paljastan itseni, kun valehtelen.

Valehteluni on ilmiselvää. Jotkut miehet ovat mestarivalehtelijoita.

Tyttöystävä yllättää miehen panemasta kaveriaan.

- "Mitä teet?" - "Hän kaatui. Autan hänet ylös."

Se käy niin sujuvasti. Ihailen tuota kykyä.

Kun valehtelen, silmäni suurenevat.

Kuulostan 1940-luvun näyttelijältä, jos jään kiinni tekstiviesteistä.

- "Kelle tekstaat?" - "Kaverille."