The Lovers of the Arctic Circle (Los Amantes del Círculo Polar)

On hyvä että elämä kulkee piirinä.

Mutta minun koostuu yhdestä piiristä, eikä edes ehjästä.

Tärkein asia puuttuu.

Olen kirjoittanut hänen nimensä niin moneen kertaan mieleeni.

Nyt, tänä hetkenä en voi sulkea mitään.

Olen yksin.

Lapsena, maailman ympäröimänä, tunsin olevani suojattu.

Mutta kylmänä iltapäivänä, koulun jälkeen...

jotain tapahtui.

En tiennyt mitään tytöistä.

Minne tytöt juoksevat?

Miksi he tuijottivat minua?

Jos hän ei olisi tuijottanut minua sillä tavalla, olisin juossut kunnes olisin saanut pallon.

Tai erityisesti siellä, jos pojan kenkä osui palloon oikealla tavalla...

silloin olisin jäänyt kentälle ja olisin ollut maalissa.

Kaikki olisivat onnitelleet minua.

Mutta se ei mennyt sillä tavalla.

- Minä pidän kylmistä ilmoista. Entä sinä? - Minä en. Miksi?

Talvien pitäisi olla kylmiä, niin että arvostaisimme kevättä enemmän.

Minä rakastan kesää, kuumaa ilmaa.

Elämä kulkee kehissä.

- Kaikki syntyy ja kuolee jälleen. - Ei kaikki.

Tiedätkö jotain mikä pysyy ikuisesti?

Niinhän elämä on, väistämättä.

Iloinen ja surullinen.

Aika vaikuttaa kaikkeen.

Niin myös rakkaus.

Jos sinulta loppuu bensiini, esimerkiksi, jäät tielle.

On hyväksyttävä ongelmat elämässään.

Koska niitä tulee ja menee.

Eivät ne koskaan pysy ikuisesti.

Tulen pian takaisin.

Ei se ole minun vikani.

Äitisi ja minä olemme eroamassa.

Lapseni.

Tulen aina rakastamaan sinua.

Ja jos minulta loppuu bensiini, kuolen.

lentopostina

Kuinka tämä matka päättyy?

Onko kysymyksiä?

Kahdeksan-vuotiaat lapset kysyvät 33 kysymystä tunnissa, tiesitkö sen?

Minä kysyn vielä enemmän, mutta aina samat kysymykset.

Onko oikeastaan mitään kysyttävää?

Saanko mennä vessaan?

Onko se ainoa kysymyksesi?

Luulen että sinulla on paljon tärkeämpi kysymys.

Kysyvätkö tytöt samoja kysymyksiä kuin me?

Anna kun mietin.

He kysyvät vähemmän kysymyksiä.

Sinun ikäisesi tytöt ovat kehittyneempiä.

- Luitko sen? - Keneltä ne ovat peräisin?

- Siellä on sitä vaikka kuinka paljon. - Häpeäisin hulluna jos saisin tämän.

Mikä asento...

- Siinä on vain yksi lause. - Sama joka kerta.

Romanttista, vai? Se on elämän suuri kysymys.

Päätin että minun pitäisi puhua hänelle.

Ensin kysyisin hänen nimeään.

Sanoisin että minun nimeni on Otto, joka voidaan myös lukea oikealta vasemmalle.

Hei, minun nimeni on Ana.

Odotan tässä niin kauan kuin on pakko.

Odotan elämäni suurinta sattumaa.

Olen kohdannut monia erilaisia sattumia.

Sattumat muodostavat elämäni polun.

Ensimmäinen ja kaikkein tärkein aika oli pahinta. Se oli kuin näytelmä.

Äitini tuli hakemaan minut koulusta tuoden kauheita uutisia.

Älä itke, niin se ei tapahdu.

Se typerä auto.

Lopeta, minä sanoin.

Jos sanon ei, tarkoitan ei.

Osaatko kävellä takoperin? Muutaman tunnin? Koko elämäsi?

Se oli isäni elämä. Jos hänen tyttärensä ei juossut, kuka sitten?

Mistä hän oli kotoisin? Isäni kuolemasta?

Ehkä korvatakseen minulle että oli kuollut liian aikaisin.

Ajattelin että se oli hän itse.

Sinä yönä katselin hänen nuoruudenkuviaan.

Me emme muistuttaneet toisiamme.

Mutta ei sillä ollut merkitystä.

Lapsena aloin uskoa että isäni eli edelleen poikana.

Mutta parempana kuin mitä hän oli.

Sain tarpeekseni kun katselin äitini itkemistä.

Kuivaa kyyneleesi. Ei isä ole kuollut.

Kuinka se tapahtui?

Kun on kylmä, useimmat asiat tapahtuvat nopeammin.

Minä tarkoitan sattumia. Minä rakastan kylmää ilmaa.

Minä rakastan kylmää ilmaa.

Kylmänä päivänä luen rakkauskirjeitä, liian kauniita ollakseen lapselta.

Minun oli jaettava viesti jonkun kanssa.

Tässä, äiti.

Kuinka kaunis.

Keneltä se on?

Se tulee...

...tuolta herralta.

- Todellako? - Jos et halua sitä, otan sen takaisin.

Mitä sinä sanot?

Minusta se on kaunis.

Se oli jälleen hän.

Viesti tuli isältäni.

- Kylmä, eikö? - Totta.

Minun nimeni on Olga.

Minä olen Álvaro.

Kuulin hänen nimensä.

Jos minäkin odottaisin. Mikä typerys.

Mikä sinuun on mennyt? Tulet hullummaksi joka päivä.

Hän on läpimärkä.

Ei sinun täydy viedä meitä kotiin.

Vien hänet äitinsä luo, että hän pääsee kylpyyn. Eikö niin, Otto?

Sitten minä vien sinut kotiin.

Hei, olen täällä. Minä olen Ana.

Muistatko?

Sano jotain.

Minä olen Otto.

- Tiedätkö nimesi? - En. Kyllä tiedän.

Ana voidaan myös lukea oikealta vasemmalle.

- Tietysti. - Se on palindromi.

Keksitkö sen juuri nyt?

Keksitkö sen juuri nyt?

Isäni sanoi että palindromi nimenä toisi onnea.

Ja se muutti elämäni.

Minä en voi oikein hyvin.

Mikä vikana?

En tiedä. Tunnen oloni sairaaksi.

Tiedätkö miksi minua kutsutaan nimellä Otto?

En juuri nyt.

Kuljen hieman pitemmälle.

Minä olen lähellä kotiani.

Olen itsepäinen enkä helposti suostuteltavissa.

Päätin että Otto puhui ulkoisesti ja isäni sisäisesti.

Vietin paljon aikaa hänet vierelläni.

Puhuin hänen kanssaan, ilman että Otto olisi kuullut minua.

Äitini poikaystävä kuuluu ainoastaan hänelle, eikö niin?

Sinä olet ainoa isäni. Tarpeeksi ainoa minulle.

- Hyvästi. - Sano hei äidillesi.

Nähdään huomenna.

Suukko. Anna minullekin jos kuulet minut.

- Hei Otto. - Nukuitko hyvin?

Oikein hyvin.

Se että Ana oli niin kummallinen, teki rakkauteni mahdolliseksi.

Isäsi korotettiin.

- Enkö sanonut sitä? - Hän ei edes tiedä mitä teen.

Hänellä on nyt suurempi toimisto.

Isäsi on kovin kiireinen.

Ana, teidän pitäisi puhua toistenne kanssa joskus.

- Te olette aivan kuin veli ja sisar. - En minä tahdo veljeä.

Enkä minä halua siskoa.

No hyvä, kyllä te totutte siihen.

Nukumme uudessa talossamme tänään. Näet sitten onko se kokonaan valmis.

Tule viikonlopuksi.

Yhtäkkiä kaikki muuttui.

Oletko loukkaantunut?

- Oletko hullu? - Lopeta heti paikalla.

Minulla on kaksi lasta autossa.

Älä yritä tuota enää. Ota paperisi, ole hyvä.

Mene ulos, minun on jätettävä auto tähän.

Tästä lähtien menet bussilla. Olet jo tarpeeksi iso.

Erilaiset talot, erilaiset bussit.

Minä näin häntä vain viikonloppuisin. Vain joka toinen viikko.

En voinut odottaa kauempaa.

Halusin tunnustaa rakkauteni Analle ja tietää mitä hän ajattelisi minusta.

Ana, rakkaani, minä rakastan sinua.

Isältäni vei kauan että hän jätti Oton ja todella kuoli.

Tiedätkö miksi nimeni on Otto?

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä kuuntelin vihdoin Ottoa.

Ole hiljaa nyt.

Guernican pommitusten aikana meni vaarini vihaisena metsään.

Hän näki saksalaisen lentäjän joka hyppäsi laskuvarjollaan.

Saksalainen oli jäänyt puuhun kiinni.

Sinä siellä. Aseesi.

Jos hän pudottaisi aseensa auttaisi vaarini häntä.

Lentäjä teki niin.

Vaarini piti lupauksensa.

Jälkeen päin he polttivat puolikkaan tupakan.

Nimeni on Otto.

Lentäjä Otto.

Lentäjä sanoi että hän olisi ikuisesti kiitollinen.

Vaarini antoi hänelle pistoolin takaisin ja saksalainen antoi vaarille tupakan.

Hän oli melkein ulkona.

Äitini on saksalainen.

Vaarini kertoi isälleni että hän oli lahja saksalaiselta lentäjältä.

Siksi sain nimeni hänen mukaansa, Otto.

Lentäjä Otto. Tietysti.

On myöhä. Äitisi odottaa sinua.

Mutta miksi vaarisi pelasti hänet? Hän oli fasisti.

Jos minä olisin ollut se saksalainen, en olisi koskaan enää tappanut ketään.

Miksi hän sai nimensä natsin mukaan?

Rakkauskirje siinä koneessa tuli Otolta, eikä isältäni.

Se tarina siitä lentäjästä on vitsi, eikö niin?

Sinä iltapäivänä tiesin että Otto rakasti minua.

Minäkin halusin olla rakastunut.

Minäkin halusin olla rakastunut.

Tässä kulkee Napapiiri.

Missä aurinkko ei laske koko kesänä.

Se on keskiyön aurinko.

Hullua, eikö ole?

En kuullut sanaakaan.

Et kuuntele. Oletko kyllästynyt?

Toivoisin että olisi syntynyt ilman kieltä, voisin puolustautua sillä.

- On vasta keskiviikko. - Muutan tänne asumaan.

- Entä äitisi? - En kertonut hänelle mitään.

- Typerys. - En olisi kuitenkaan saanut lupaa.

Et tietenkään. Minä menen kertomaan hänelle heti paikalla.