Base

"Sieluni on taivaalla." William Shakespeare

KAHDENLAISET IHMISET ASTUVAT REUNALTA

NE, JOTKA HALUAVAT KUOLLA

JA NE, JOTKA HALUAVAT ELÄÄ

JC.

-Kamu. -Viimeinen nousu.

-Ainoa nousu. -Ja ainoa nousu.

JC ja Chico.

Rio de Janeirossa.

Rio de Janeiro.

En uskonut, että hyppäisin täällä.

Helvetin jees.

Täällä sitä ollaan.

Tästä me hyppäämme.

-Oletko valmis, kamu? -Olen.

Olet rakas.

-Niin sinäkin. -No niin.

Käytämme liitopukua.

Mene kauemmas, ihan reunalle.

-Olen jo reunalla. -Ei. Mene alemmas.

-En voi. Olen reunalla. -Ei. Askelma on tuossa.

-Hyppäät siitä. -Tuostako?

Niin.

Sieltä sinä hyppäät.

Mistä? Tuostako?

Tuosta.

-Tuostako? -Niin.

Ei. Tämä iso on oikea kohta.

-Hulluko olet? -Hyppää jo.

-Ota iisisti. -Mene.

-Sinä helvetin... -Askelma on tuossa.

Siihen ei ole metriäkään.

Siitä kaikki hyppäävät.

-Paskon housuun. -Niin minäkin.

No niin, kamu.

Yritetään uudestaan.

Tule.

Mene kauemmas, tai osut kallioon.

En pääse tämän kauemmas.

-Oletko valmis, broidi? -Olen.

Paskat. Antaa mennä.

Kolme, kaksi, yksi, BASE!

Teen tässä...

Teen tässä elokuvaa.

Se kertoo mielenlaadusta -

ja intohimosta, jotka kuuluvat -

tähän lajiin.

Se on meidän alaamme.

Kaikki tuttuni kuvaavat hyppynsä.

Minä kuvaan kaiken.

Sitten editoin.

Joka ilta yritän sovittaa elämäni palasia yhteen.

Kukaan ei tiedä, paljonko meillä on aikaa.

Kun katsot tätä, voin olla jo kuollut.

"Muista jokainen hetki."

Isäni opetti sen minulle.

Hei, ota kamera.

Näyttää ihan Marsilta.

Vau.

Oletko valmis, Chico?

Paikoillanne, valmiit, nyt!

Myötätuuleen!

-Chico... -Se oli ihan sairasta!

Hyppäsimme kaikkialla yhdessä.

Työnsimme toisiamme lähemmäs reunaa.

Odotan Teräsmiestä.

Onko se lintu? Lentokone?

Olet lahjakas, kamu.

Eteläamerikkalaiset eivät pärjää lumessa.

Chico!

Pato.

Tämä on naurettavimpia juttuja, joita olen tehnyt.

Miten menee, neidit?

-Haluatteko kyydin? -Mene autoon.

Tule. Olet ihan helvetin hidas.

-Olen Ash. -Mikä meno?

-Ash, kaverini JC. -Mennään jo.

Te löyhkäätte.

Käydään hotellilla ja sitten lähdetään.

Vai löyhkäämme?

Minä olen ranskalainen, mutta te haisette.

-Onko tuo vanha kaverisi? -Joo.

Mistä löysit tuon yksilön? Hän näyttää erityiseltä.

Ei hemmetti.

Vaarallista kyytiä.

-Tuolta tulee bussi. -Odota.

Emme mene mihinkään. Rauhassa vaan.

Emme liiku. Rauhoittukaa.

Te hypitte vuorilta alas,

-mutta pelkäätte kyydissäni. -Naiskuskit...

Haista home.

Kutsuin teitä neideiksi.

Oikeasti, mistä löysit tuollaisen tytön?

Minä se löysin hänet.

Epäilemättä.

-Tunnetko venetyypin? -Katsokaa.

-Ranskalainen nimi. -Zizi.

Mitä se tarkoittaa?

Sitä, että olet mulkku.

-Mihin viet meitä? -Ihastut siihen paikkaan.

-Niinkö? -Joo.

-Mitä pidätte? -Melkoinen paikka.

Se on ennemminkin kivi kuin saari.

-Olet huippu. -Heippa!

Unohdin sandaalini.

Ne mustatko?

-Niin. -Voi hitto, chérie.

Vene palaa kolmen päivän päästä.

Miksi naurat?

-Kahden päivän? -Kolmen.

Kolmen päivän päästäkö?

Onko meillä kaikkea siksi aikaa?

Selviämme kyllä.

Hän ei tuonut kaljaa.

-Oletko tossun alla? -Minkäs teet.

Mitä hittoa? Toin teidät saarelle,

-ettekä te arvosta sitä. -Kyllä, mutta...

Älkää olko tuollaisia vauvoja!

Tyttöystäväsi on ihan huippu.

Tämä on erityistä. Se on juuri oikea sana.

Hän katsoo koko ajan kameraan. Siksi hän tarvitsee kaverin.

Tämä on erityistä. Se on juuri oikea sana.

Hän katsoo koko ajan kameraan. Siksi hän tarvitsee kaverin.

Hän tarvitsee kaverin.

Hän tarvitsee kaverin.

Olemme saarella.

Ranskan kielellä -

kaikki sanat alkavat er-äänteellä.

Ette äännä kaikkea.

Se on tehokasta.

Joka sanan lopussa on "öö".

Mistä tiedät?

Siitä, että... Puhun ranskaa.

-Kyllä minä puhun. Etkö usko? -En.

-Etkö ole huomannut? -En.

Puhutko ranskaa? Perhana.

Äitisi opetti sitä minulle.

Jos vitsailen äidistäsi,

älä ota nokkiisi. Tykkään äitivitseistä.

Onko se ok?

Viimeksi näin tällaisen auringonlaskun äitisi seurassa.

Äitini on kaukana täältä.

Kuvaatko vieläkin kaiken?

Se on minun tapani muistaa asiat.

Mitä teet videoille?

Ymmärtäisin, jos kuvaisit vähän,

mutta kuvaat tauotta.

Osa minusta yrittää muistaa kaikki opetukset,

jotka olen saanut eri paikoissa -

ja hetkissä.

Jos voin katsoa niitä jälkeenpäin -

ja nähdä, miten käyttäydyin, mitä tunsin -

ja olinko onnellinen vai en,

niin ehkä viiden vuoden päästä toimin eri lailla.

Ehkä viiden vuoden päästä -

teen liikaa joitain toimistotöitä -

enkä pääse tänne istumaan miekkavalaan päälle.

Leikkimään sateenvarjolla.

Tiedäthän. Voin...

Silloin tiedän, että olen mokannut.

Aurinko nousee ja laskee.

Vuodenajat vaihtuvat.

Mikään ei silti ikinä muutu.

Tunsin sinä hetkenä, että minä ja Chico jatkaisimme ikuisesti.

-Tule tänne. -Ryhmähali.

Niin.

Perhehali.

Perhehali.

Te olette mahtavia.

Rakastin aina luontoa.

Retkeilyä, kiipeilyä, nuotioita.

Isä oli minulle kaikki kaikessa.

Hän oli Hämähäkkimies ja Teräsmies.

Luulin, että hän oli murtumaton.

Ei hän ollut.

Ylävitonen!

-Mihin laskeudutaan? -En tiedä. Tuonne!

Jestas!

Mitä hittoa? Luulin, että menitte uimaan.

Hän oli loistava.

Vain sinä puutut, Ash. Sinun pitäisi hypätä kanssamme.

Just joo.

-Meren ja hiekkarannan päällä. -Niinkö?

Meri ja hiekkaranta.

Lentävästä ruohonleikkuristako? Ei kiitos.

Saisit hypätä mahtavien, hyvännäköisten jätkien kanssa.

Eikö niin?

Näen vain yhden sellaisen.

Senkin mulkerot.

Mitä pidät hänen hyppäämisestään?

Pitkä hiljaisuus.

Onko sinun pakko kuvata ihan kaikki?

Olet kova, mutta sinulla on pehmeä puolesi.

Niin on.

Pelkäätkö sinä?

Etkö sinä pelkää, kun hyppäät?

-Tietysti. -Tietysti minäkin pelkään.

Ehkä sinun pitäisi harkita hyppäämistä.

Ei. Ei ikinä.

Tuulitunneli! Treffit Chicon kanssa... Ikävä