The Huntress: Rune of the Dead

Sven? Sven! Tule avukseni.

Runa. - Shh. Olen tässä.

Yritä nukahtaa. - En pysty.

Ajattelen vain häntä. - Minä tiedän.

Äiti? - Niin?

En ole nukkunut hyvin viime aikoina. - Oletko sairas vai huolissasi?

Näen painajaisia melkein joka yö.

Pelkäätkö uudelleen nukahtamista?

En. Makaan valveilla ja mietin, mitä ne tarkoittavat.

Kuulostat aivan isältäsi ja iso- isältäsi. Hekin näkivät paljon unia.

Se ei tuonut mitään hyvää mukanaan. Tämäkin menee ohi.

Rentoudu. Muista hengitys, Runa.

Tunne metsän rauha.

Minä tunnen.

Minä osuin. - Kuulin sen.

Isä oli paljon parempi minun iässäni.

Niinkö hän sanoi? - Niin.

Kun Joar oli sinun ikäisesi, hän rakasti joustansa yli kaiken.

Hän piti sitä jopa sängyssä öisin. Mutta tekikö se hänestä paremman?

Ei. Anna jousen levätä, Runa.

Tee jonkin aikaa jotain muuta. Jotain, mistä todella nautit.

Nautin siitä, että tulen paremmaksi.

Kuulostat aivan isältäsi.

Kuulen sinut.

Olenko kertonut siitä, kun isä kerran pelästytti vihaisen hirven pois?

Et muistaakseni.

Isä ja minä etsimme hunajamehiläisiä, kun iso hirvi ilmestyi eteemme.

Luulen, että hirvikin pelkäsi, kun se näki meidät.

Se suuttui ja yritti puskea meitä sarvillaan.

Tiedätkö, mitä sitten tapahtui? - En, mitä tapahtui?

Isä levitti kätensä ja huusi niin, että korvani olivat pudota.

Ja hän käveli sitä kohti taputtaen käsiään.

Hän pelästytti sen tiehensä!

Vaari, luuletko, että isä on kuollut?

Ei, en usko. - Monethan kuolevat hyökkäyksissä.

Ja monet tulevat takaisin. Joar vain viipyy.

Kun hän palaa, muista että hän teki sen meidän vuoksemme.

On mennyt kaksi vuotta. Ehkä emme tunnista häntä enää.

Kun ajattelen häntä, on kuin näkisin hänen menevän veden tai sumun läpi.

Menin kahdelle ryöstöretkelle, kun olin nuori.

Halusin vain palata maineikkaana ja rikkaana.

Niin tein, mutta aarre, jonka toin, kävi kalliiksi.

Se ei kestänyt kauan. Mutta minulla oli hyvät silmät silloin.

Ja tähtäykseni oli tarkka.

Kun näytin hopeani Ylvan äidille, hän antoi mummosi ottaa minut miehekseen.

Kiitos hyvien silmieni.

Sitten saimme Joarin ja hänen siskonsa, -

ja silmäni alkoivat heiketä.

Nornat säätivät kohtaloni.

Se oli onneni todellinen hinta.

Uhraisin sen mielihyvin uudestaan, jos saisin valita.

Mennään sisälle. - Mennään.

Runa, älä hellittele hevosta. Meidän on myytävä se.

Et voi myydä Nattfaria. - Mene kalaan.

Äiti, mennään kaikki kalaan.

Tule, Bothild. - Hän jää luokseni.

Mitä tapahtui? - Putosin.

Järveenkö? Miten? - Putosin vain. Älä huoli.

Mitähän isä on nähnyt matkallaan.

Hän lupasi tuoda minulle jotain.

Jos hän pystyy, hän tuo sinulle jotain, kultaseni.

Minulla on ikävä häntä. - Niin, tiedän sen.

Meillä kaikilla on.

Hän ei ilmeisesti ikävöi meitä, muuten hän olisi jo tullut.

Runa.

Ehkä hän makaa kylmänä maassa, eikä kukaan halua puhua siitä.

Missä äiti on?

Äiti.

Teet sen taas.

Minkä? - Seisot vain siinä tekemättä mitään.

En voi tehdä mitään omassa kodissani ilman, että sinä valitat siitä.

Älä kiellä sitä.

Lopeta. - Mitä tapahtuu, äiti?

Et ole yksin tässä. Me kärsimme yhtä paljon kuin sinä.

Et tiedä ajatuksiani, lapseni. - Olet vaiti kuin saatanan kivi!

Älä puhu minulle tuohon sävyyn!

Ajattelet isää, eikö niin? - Eikö sinulla ole askareita?

Ne on tehty. Miten on omiesi laita?

Mene ulos. Mene siskosi luo.

En. - Mene ulos!

Haluan puhua isästä. - Mene siskosi luo.

Koska sinä et puhu enää! - Mitä haluat minun sanovan?

Että kaipaan häntä? Että rakastan häntä yhä?

Haluatko, että sanon, että uskon hänen tulevan pikimustalla orilla ratsastaen?

Ei hän tule! Hän on jättänyt meidät.

Hän on jättänyt meidät tänne mätänemään kuin hylkiöt.

Etkö näe, että se olet sinä, joka olet jättänyt meidät?

Isä ainakin yritti, mutta... - Ehkä sinäkin haluat lähteä.

Mene sitten. Ota jousesi ja mene.

Ja jätä minut tänne.

Minne sinä menet? - Metsästämään.

Joskus luulen näkeväni taas.

Sitten tajuan, että kaikki on vain päässäni.

Metsän äänet.

Lehtien ja kukkien tuoksu.

Kasvaminen ja lahoaminen.

Syntymä ja mätäneminen.

Se kaikki on niin todellista minulle, niin lähellä ja voimakasta.

Olen elänyt pitkään.

Pian minä mädännyn ja muutun maaksi.

Toivon, että päälläni kasvaa vihreää sammalta.

Ihanaa vihreää sammalta.

Ehkä voit tuoda sianlihaa sammalkummulleni ja laulaa luilleni.

Näetkö oman kuolemasi?

Ei, en näe yhtikäs mitään.

Mutten suostu kuolemaan -

ennen kuin olen puhunut poikani kanssa vielä kerran.

Olet huolissasi. - Näin tänään jotain.

Mitä näit?

Kun putosin veteen, tuntui kuin olisin nähnyt unta, -

mutta tiedän, että olin hereillä.

Uskotko, että näkemäsi oli ennen?

Uskon.

Kerro.

Näin äidin, sinut ja Bothildin.

Ei se ole varmaan mitään.

Minun on yhä vaikeampi muistaa.

Oletko varma, ettei se ollut mitään?

Oli jotain muutakin. Jälkeenpäin, etäisellä rannalla.

Näin lintuparven kuolleena maassa.

En ymmärrä miksi.

Pahat enteet ja kuolleet linnut. Kuu- lostaa kuin olisit lyönyt pääsi, Runa.

Älä ala etsiä enteitä kaikesta, mitä näet.

Se johtaa vain suruun ja huoliin.

Kuka siellä?

En aio mitään pahaa.

Mitä nyt? Kuka tuo mies on? - Hae äiti. Kiiruhda.

Bothild, pysy siinä!

Soturi. Mistä löysit hänet? - Metsästä läheltä Närlundaa.

Meidän on pelastettava hänet. - Ei.

Hän pystyy tuskin liikkumaan, meidän on autettava häntä.

Olisit jättänyt hänet metsään. Vie hänet takaisin, ennen kuin hän herää.

Isä olisi hävennyt, jos kuulisi sinut nyt.

Hyvin korkea kuume. Hän voi kuolla tänä yönä tai parissa päivässä.

Emme voi tehdä paljoakaan.

Mutta hän voi jäädä henkiin?

En tiedä.

Seljankukka voi auttaa.

Kiitos.

Piilota hänen aseensa. Pannaan ne vuohisuojaan.

Se on kuitenkin tyhjillään. En halua häntä taloon.

Kuka hän on?

Emme tiedä.

Mitä hän sanoo?

Hän sanoi jotain kullasta matkalla tänne.

Toivon, että hän selviää, mutta kuume on uhka. Hänen on nukuttava ulkona.

Hän näyttää kulkijalta. Ehkä hän tietää jotain isästä.

Tai hän katkaisee kurkkumme, kun me nukumme.

Hakisitko vettä, Bothild? - Ei, et mene enää hänen lähelleen.

Freja ja Odin, kera Thorin, ratsastivat harmaalla ratsulla nimeltä Sleipner.

Hevonen kaatui ja katkaisi luunsa.

Jumalat istuivat sen viereen.

Veri vereksi, he lauloivat.

Ja luu luuksi. Ratsu seisoi ylväänä.

Mitä nyt? - Se mies...

Hänellä on kipuja.

Älä pelkää. Meidän pitää viedä hänet sisälle.

Katso, että hän juo vettä. - Kyllä.

Minne sinä menet? - Markkinoille.

Ilman meitä?

Käänny siskosi puoleen. Hän ei saa tietää.

Hyvä poika. Minun Nattfarini.

Ollos terve, Magnhild. - Samoin, Ketill.

No, siinä se on.

En ollut varma, tulisitko. Et ole käynyt markkinoilla viime aikoina.

Ihmiset kaipaavat turkkejasi ja nahkojasi.

Melkein jo luulin metsän nielleen asuinpaikkanne.

Meillä on ollut kiireitä. - Ymmärrän.

Varmaan rankkaa, kun mies on poissa. Elääkö Ragnvald vielä?

Elää. - Itsepäinen vanha vuohi.

Hän elää varmaan meitä kauemmin, vai mitä?

Luulin, että tyttäresi tulisivat. - Ei tällä kertaa.

Eikö tämä ollut miehesi hevonen? - Oli.

Tiedän, että olet surullinen.

Mutta myin nahat ja toin sinulle tämän.

Saanko koettaa sitä? - Saat.

Se on kaunis. Kiitos, äiti.

Muistitko sianlihani, Magnhild?

Mitä tahansa vuoksesi, Ragnvald.

Herttainen mies. - Kiitos.

Oletteko sokea, herra?

Olen.

Onko teillä jano? - On.

Kiitos.

Kiitos.

Olen Torulf Ulfsson, Gallstadirista.

Rangvald Ingvarsson, tästä perslävestä.

Ragnvald.

Olen matkannut poikasi kanssa.

Olitko hänen kanssaan hyökkäyksessä? - Olin.

Elääkö hän? -Hän oli elossa, kun viimeksi näin hänet.

Siitä on vain viikon verran aikaa.

Vesi saa riittää nyt, eikö vain?

Minullekin maistuisi olut.

Olet varmaan Runa.

Runa toi sinut tänne ja paransi haavasi.

Olen velkaa sinulle.

Kuka teki tuon sinulle? - Aiemmat merimieskumppanini.

Mutta karistin heidät kannoiltani.

Merimieskumppanisi?