Serena

Minun koirani on isompi.

Sanoit, että täällä on puumia.

En ole nähnyt täällä puumaa yhdeksään vuoteen.

Entä se Snipesin Nolandista löytämä raato?

Se ei ollut puuma. Rintaa ei ollut raadeltu.

Ne syövät ensin sydämen.

Löydä minulle puuma, niin saat 20 dollarin kultarahan.

Jos täällä vielä on puuma, se on varmasti paholaisen oma.

Se voi päätyä jahtaamaan sinua. –No, haluan sellaisen.

PEMBERTONIN PUUTAVARAYHTIÖ

Vaughn, pyydä tyttöä tuomaan ruokani.

Varokaa!

Vauhtia, pojat.

George! –Tuokaa tänne.

Albert, mitä teet täällä? –Pankista tuli kirje.

Ei syytä huoleen.

Laina pitää neuvotella uusiksi.

Menen ensi viikolla Bostoniin. –Ylös!

Setäni on partneri. Jos menemme pohjoiseen ja jatkamme siitä...

Huhutaan, että kongressi perustaa kansallispuiston Carolinaan.

Se on mahdollista.

Kun valtio vie maat, ei jää puutakaan pystyyn.

Ongelma on se, että pörssin romahdettua –

osakkeesi eivät enää riitä vakuudeksi –

lainan uusimiseen.

Pääomani on kiinni Carolinassa.

Entä maat Brasiliassa?

Niihin en halua kajota.

Olisit nainut Peg Lowellin. Et tarvitsisi pankkeja.

Sinä tiedätkin kaiken. –Puhuisit useammin siskollesi.

Tulin nyt viikonloppuna. –Kerran. Ja kuinka pitkään?

Mitä teet siellä vuorella? Luoja tietää miksi.

Tekisit jotain järkevää. –Pärjään ihan hyvin.

Tuleeko muuta? –Ei kiitos.

Se nainen, jota kuolaat, on lähes alkuasukas.

Varttui metsurileirillä.

Metsurileirillä? –Arvelin, että pidät siitä.

Se ikävä kyllä paloi ja koko perhe kuoli.

Pari päivää palon jälkeen pelastajat löysivät Serenan –

hortoilemassa raunioissa huudellen sisaruksiaan.

Hän oli yltä päältä tuhkassa. Luulivat aaveeksi.

Hän on kaunis.

Haavoittunut.

Rakastaa puita.

Harmi, ettei sinulla ole mahdollisuuksia.

Mitä sinä teet?

Halusin vain sanoa päivää. –Päivää.

George Pemberton.

Serena Shaw.

Meidän pitäisi mennä naimisiin.

Odotan, että pääsemme perille.

Tervetuloa takaisin. –Mainio matka!

Kerron pian kaiken. Pynttäydyitkö minun takiani?

Päivää. –Päivää.

Mitä...

Mitä sanot vaimostani? –Mikset kertonut?

Hyvä luoja! Mikset kertonut?

Buchanan on oikea käteni. –Serena Pemberton.

Eikö herra osaa kätellä?

Toki. Hauska tavata. Tervetuloa.

Löysikö Galloway jo puumani? –Renki löysi jälkiä.

Galloway epäili punailvekseksi. –Onko puumia paljon?

Ei, älä pelkää. Voi olla, ettei ole enää yhtäkään.

Halusin nähdä uuden kotini ennen pimeää.

Tuo tyttö... –Ei sen väliä.

Rakastuimme kun tapasimme.

Mitään entistä ei enää ole.

Pidä silmät kiinni.

Ojenna kätesi. Askelma alas. Varo päätäsi.

Vielä vähän. Odota.

Avaa silmät kolmella.

Yksi, kaksi, kolme.

Kaunista, George.

Tämä on vasta alkua. Ostin hienon tilan Brasiliasta.

Brasiliasta? –Kyllä.

Neitseellistä metsää.

Mahonkia. Raakaa ja kaunista.

Täysin koskematonta.

Sellaista ei ole Amerikassa.

Sinä haluat sitä. –Enemmän kuin mitään muuta.

En uskonut, että löytäisin sinut.

En ikinä uskonut, että löytäisin ketään.

Et tiedäkään.

Tohtori!

Chaney, taas yksi.

Liian myöhäistä. En voi enää mitään. Pankaa istumaan.

Kalkkarokäärme? –Tilanne vain pahenee.

Porukat pelkäävät. Kuusi miestä mennyt parissa kuukaudessa.

Coloradossa koulutettu kotka piti käärmeet loitolla.

Carolinassa ei ole kotkia.

Tuodaan sellainen tänne.

Totta kai. Mikä ettei?

Teillä on kuulemma kokemusta puualalta, rouva Pemberton.

Isäni omisti 16 200 hehtaaria Coloradossa.

Omisti? Eihän hän menettänyt niitä romahduksessa?

Hän kuoli.

Hänen isänsä oli erinomainen metsuri.

Serena ratsasti ennen kuin käveli. –Siinä te voitatte meidät.

Mitä sanotte toiminnastamme, –

vaikka kotkaa ei olekaan?

Teillä meni yhdeksän kuukautta kuuden kuukauden töihin.

Pari muutosta lisää tuottavuutta.

Löysitkö vaimon vai partnerin? –Sekä että.

Eikö työnne kiinnosta rouva Buchanania?

Olen poikamies.

Voin vakuuttaa, etten tullut tänne ompelemaan.

Ette tietenkään. –Terävä tyttö.

Buchanan on hassu mies.

Hän vaikuttaa vähän... En tiedä...

Liian kiintyneeltä sinuun.

Mitä tarkoitat?

Hän hellittää vielä. –Niin.

Huomenta. –Huomenta!

Rouva Pembertonin isä omisti Vulcan–puuyhtiön Coloradossa.

Rouva on joka miehen veroinen.

Noudattakaa hänen käskyjään kuten minun, –

Campbellin tai Buchananin.

Hän ei vaadi erityiskohtelua.

Huomaatte sen pian.

Kiitos.

Huomenta. –Aloitetaan.

Puut eivät kaadu itsestään.

Rouva Pemberton. –Campbell.

Miten menee? –Kuten sopii odottaa.

Ei hakata niin ylhäältä.

Menee puuta hukkaan. –Alempaa se ei kaadu.

Tuo on tiellä.

Anna kirveesi.

Rouva? –Kuulit kyllä.

Kyllä se kaatuu. –Rouva.

Mitä arvelet?

Kyllä se kaatuu. –Jatkakaa töitä.

Kuka tuo mies on? –Galloway.

Vaikuttaa etäiseltä. –Sitä hän onkin.

Seudun paras eräopas. Jäljittää heinäsirkankin.

Näkee kuulemma näkyjä. En tajua sellaista.

Herra Galloway.

Serena Pemberton.

Olet ollut vankilassa.

Miksi?

Tappo. Hän kerjäsi sitä.

Varokaa!

Smoky Mountainsilla on itäisen n viimeiset erämetsät.

Menetämme niitä joka vuosi.

Puuparonit kaatavat puita ja ottavat rahat.

Olemme hölmöjä, jos luulemme, –

että Herran luomuksia voidaan uhrata pikavoittojen toivossa.

Kysymys on yksinkertainen.

Haluammeko, että Smoky Mountains on kansallispuisto –

vai erämaa?

Kiitos, herra Kephart. Kiitos kaikille.

Entä työpaikat? Miehet tarvitsevat työtä.

Puunkaato tuo rautatiet ja sähköt alueelle.

Tuomme tänne edistystä.

Kenelle? Tuotot valuvat pohjoiseen.

Mitä puistonne tuottavat?

Puisto on kiva vaelluskohde rikkaille ystävillenne.

Mutta näille työmiehille –

toisin kuin teille, herra Kephart, kyse on leivästä.

Puuparonit puhuvat aina työstä ja yrittämisestä, –

mutta teidän palkoilla saa tuskin ruokaa pöytään.

Maksamme muita paremmin.

Siksi jokaiseen paikkaan on aina 50 miestä jonossa.

Teillä onkin avoimia paikkoja, –

koska leireillänne kuollaan enemmän kuin sisällissodassa.

Se on vaarallista työtä. He ovat ylpeitä siitä.

En usko, että he haluavat puistoa.

He haluavat vapautta.

Vapautta ahkeroida ja nostaa elintasoa.

Siitä tässä maassa on kyse!

Hän on oikeassa!

Olit loistava. –Kerroin vain totuuden.

Hymyä! Ja välähdys!

Minä rakastan sinua.

Kannan lastasi.

Namaste.

Vaughn. Vie hevoseni talliin. Niiden pitää tottua toisiinsa.

Selvä.

Haen ruokaa ja peittoja.

En syö enkä nuku ennen sitä.

Jään luoksesi. –Ei, tämä pitää tehdä yksin.

Niiden pitää tietää, että kesytin kotkan.

Menkää pois.

Hei.

Saalis luulee, ettei sitä huomata, jos se on paikoillaan.

Lopulta se liikahtaa –

ja kotka näkee sen aina.

Puistoasia etenee.

Rockefellerin myötä he tekevät kunnon tarjouksia.

Olemme ehkä seuraavat.

Rockefellerin viisi miljoonaa.

Meitä ei kiinnosta. –Kysyin miehenne mielipidettä.

Rauhoitu.

Älä sitä mieti. –Mietin.

Tarvitsen miljoonan lainaan ja alkuun Brasiliassa.

Kaksi vuotta vielä Carolinassa, ellei puisto kaada meitä.

Meidän pitää lahjoa senaattori.

Mitä sanot Serenasta?

No... viehättävä nainen. Anteeksi, olisi pitänyt sanoa.

Mutta Serena on erilainen.